Minun ravitsemustottumukseni ja ajatuksia lisäravinteista

Hyvinvointi, Ravitsemus, Yleinen

Työni puolesta puhun paljon ravitsemuksesta ja siitä miksi se on niin tärkeä osa terveyttä. Me kaikki olemme erilaisia joten myös ruokailutottumuksia on monia, eikä tämä todellakaan ole huono asia. Tärkeintä on, että ihminen syö omien allergioiden ja erityisruokavalioiden rajoissa mahdollisimman monipuolisesti ja saa kaikki tarvittavat ravintoaineet kehon optimaaliseen toimintaan. Käyn vapaa-ajalla mielelläni ihmisten kanssa keskusteluja näistä asioista ja mielenkiinnolla seuraan somessa ravitsemukseen liittyviä asioita ja toimintatapoja. Ajattelinkin että voisin nyt kertoa teille vähän omista ruokailutottumuksistani sekä mietteitäni lisäravinteiden käytöstä. Haluan jo alkuun sanoa etten ole ravitsemukseen erityisesti suuntautunut ammattilainen eikä minulle sopivat tottumukset välttämättä ole kaikille yhtä hyviä, eikä näissä asioissa ole ikinä yhtä oikeaa tapaa tai mielipidettä. Tärkeintä on että ihminen itse tietää mitä syö ja miksi, sekä ottaa tarpeeksi selvää valitsemistaan erityisruokavalioista ja lisäravinteista jotta voi välttää mahdolliset puutostilat ja toisaalta joidenkin aineiden liikasaannin.

Olen sekasyöjä, jos liiallisen maidon/laktoosin käytön aiheuttamia vatsan väänteitä ei lasketa minulla ei ole ruoka-aineallergioita. En ole juonut maitoa varmaan seitsemän ikävuoden jälkeen mutta käytän maitotuotteita kyllä. Ruokajuomani on vesi, mutta juon päivän aikana myös pari kuppia teetä ja pepsi maxia. Syön kaikista ruokakategorioista ainakin jotain (suurimmasta osasta lähes kaikkea) ja ne mitä en syö johtuu siitä etten pidä mausta. Koen siis että olen hyvin kaikkiruokainen ja ”helppo” ruuan suhteen. Lihaa syön vaihtelevasti, joskus kerran viikossa ja joskus useammin, olen pyrkinyt sitä tietoisesti vähentämään ja itsellä ehkä eniten siihen suuntaan painavat syyt ovat terveydellisiä ja eettisiä. Töihin otan aina eväät, joskus kotona tehtyä ja joskus kaupasta jotain valmista, valmisruoissa kiinnitän huomiota siihen mitä ne sisältävät eli ihan perus keitot, puurot ja laatikkoruoat lähtee mukaan. Välipaloina syön leipää, riisikakkuja, hedelmiä ja joskus protskupatukoita. Aterioita tulee päivässä 5-6 kun laskee välipalat mukaan, syön arkena aika pieniä aterioita joten syön niitä sitten useammin. Normaali rytmini on aamupala – välipala – lounas – välipala – päivällinen – iltapala. Olen kokenut tämän itselleni hyväksi sillä nälkä pysyy poissa eikä missään vaiheessa päivää tule syötyä ähkyä. Oma kulutukseni myös jakautuu pitkin päivää kun liikuntaa tulee aamulla, iltapäivällä ja illalla niin täytyy pitää energiatasoja yllä. Herkkuja eli karkkia/sipsiä/jäätelöä syön kerran pari viikossa, joskus useammin ja joskus harvemmin. Leivonnaisia ja vastaavia tulee kyllä syötyä todella harvoin kun emme kotona leivo ollenkaan, paitsi kerran vuodessa joulutorttuja, itsenäisyyspäivää odotellessa!

Lisäravinteiden käytön lopetin kokonaan alkuvuodesta tänä vuonna noin kuuden vuoden on/off käytön jälkeen. Aloitin about 18-vuotiaana heraproteiinin käyttämisen ensimmäisen kuntosalijäsenyyteni yhteydessä ja sen jälkeen tuli myös maca-jauheet, BCAA ja EAA, rasvanpoltto/kofeiinikapselit ynnä muut. Olen aina ollut todella huono muistamaan normaalista poikkeavien tuotteiden päivittäisen käytön, joten nämä lisäravinteetkin usein jäivät pois kuukausiksi. Osasyy lopettamiselle olikin se etten vaan enää muistanut käyttää niitä tai ostaa lisää, mutta tuolloin alkuvuodesta myös mietin paljon sitä miksi edes näitä valmisteita käytin. Sisäistin mitkä ovat minun omat tavoitteeni liikunnassa ja urheilussa, mitä oikeasti teen ja mitä haluan tehdä. Olen aktiiviliikkuja, haluan ylläpitää kehoni toimintaa ja kehittää sitä monipuolisemmaksi, sanoisin että olen näissä asioissa tavoitteellinen. Tällä hetkellä en kuitenkaan tähtää tiettyyn kuntoon tai lajiin missä kehon ulkoinen muokkaaminen olisi keskiössä. Pysyvät muutokset kiinnostavat, ei niinkään hetkelliset tilat. Päätin siis etten tarvitse tässä vaiheessa muuta kuin tavallista ruokaa energian lähteeksi! Ainut poikkeus tähän on Nocco focus-juoma minkä juon joskus pidempinä päivinä kun väsyttää ja pitää vielä jaksaa keskittyä tai reenata, juoma sisältää kofeiinia, D-, B6- ja B12-vitamiinia, biotiinia, foolihappoa sekä niasiinia.

Lisäravinteet on minusta siitä mielenkiintoinen tuoteryhmä että monet niitä käyttävätkään eivät ole varmoja tarvitsevatko he niitä. Erilaisia tuotteita on jo niin paljon ettei tähän yksiselitteistä vastausta varmasti olekaan. On ihmisiä ketkä tarvitsevat valmisteita tilapäisen puutostilan korjaamiseen tai esimerkiksi ravitsemuksen tukemiseen energiapitoisemmilla tuotteilla (esimerkiksi ikääntyneet ja erilaisista sairauksista kärsivät). Monia tuotteita myös perusterveet käyttävät oma-aloitteisesti, kuten eri vitamiineja ja kalaöljyjä. Sitten on erityisesti urheileville suunnatut tuotteet mitkä muun muassa tuovat lisätehoa treenaamiseen ja auttavat lihasmassan kasvattamisessa sisältämällä runsaasti hiilihydraatteja, proteiineja, aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Nyt etenkin kun urheilijoiden elämää voi niin helposti seurata somen kautta, on varmasti viimeisimmäksi mainitsemieni tuotteiden käyttö lisääntynyt tavan tallaajillakin.

Lisäravinteita myy se, että niiden isosti esillä olevat käyttäjät ovat usein melko hyvässä fyysisessä kunnossa sekä (ainakin somen perusteella) positiivisia, pärjääviä ja monin tavoin ihailtavia ihmisiä. Itse ainakin voin myöntää että tämä oli se syy mikä sai minut aloittamaan erilaisten lisäravinteiden käytön niistä sen enempää tietämättä. Ainakin osasta niistä oikeasti koin hyödyn, mutta toisaalta nyt kun en käytä niitä ja elämäni on tasapainoisempi kaikilta osa-alueilta kuin aiemmin, jaksan ihan yhtä hyvin ellen jopa paremmin ilman. Oliko minulla siis oikeasti tarvetta käyttää näitä tuotteita? Tai onko monellakaan perusterveellä, tavallista elämää elävällä ihmisellä tarvetta käyttää lisäravinteita jos perusasiat ovat kunnossa; uni, ravitsemus, liikunta, mielekäs tekeminen päivittäin ja tärkeät ihmissuhteet. Tästä voi varmasti olla montaa mieltä mutta minä peräänkuuluttaisin ensin noiden edellä mainitsemieni asioiden tarkastelemista ja tarvittaessa korjaamista. Sitten jos ottaa lisäravinteet käyttöön, olisi hyvä perehtyä siihen mikä tuotteen oikea käyttötarkoitus on ja onko se tarpeellinen omiin elämäntapoihin suhteutettuna. Asia erikseen jos sinulla on jotain oireita, kuten pitkäaikaista väsymystä, lihasheikkoutta tai outoja tuntemuksia kehossa, tuolloin tulee tietenkin tutkia olisiko mahdollisesti kyseessä jokin puutostila mikä voidaan korjata lisäravinteella. Itse olen kuitenkin tällä hetkellä niissä ajatuksissa ettei minulla perusterveellä suomalaisella ole tarvetta kuin D-vitamiinilisälle.

Epäonnistumisen pelon selättäminen

Hyvinvointi, Yleinen

Lapsena ja nuorena koin hyvin vahvasti pelkoa siitä että epäonnistun asioissa mitä yritän. Tämä rajoitti minua melkoisesti, en lähtenyt mielelläni kokeilemaan erilaisia harrastuksia, alisuoritin ja jätin väliin asioita tekosyiden turvin, mitä vaan ettei tarvitse tosissaan yrittää ja kaatua naamalleen muiden nähden. Olin niin kateellinen niille ketkä kantoivat itseään selkä suorana ja onnistuivat ensi kokeilulla uusissa asioissa, olisin tehnyt mitä vaan ollakseni sellainen. Taustalla oli epämukava olo omassa kehossa ja joitain mieleen jääneitä naljailuja mitkä otin itseeni paljon isommin kuin annoin näkyä. Tämä on aika yleistä kasvavalle ja muuttuvalle lapselle, uskaltaisin väittää, mutta pitkään jatkuneena ja käsittelemättömänä nämä ajatukset painoivat takaraivossa teini-iän yli.

Ihan viime vuosien aikana olen vasta pikku hiljaa oppinut (harjoittelemalla!) olemaan vertaamatta itseäni muihin, keskittymällä omaan tekemiseen ja muistuttamalla että toisten tekeminen ei ole mittari siitä miten minun pitäisi suoriutua. Samalla kateuden tunteet ovat muuttuneet ja avoimesti ihailen suorituksia mihin itsekin haluaisin pystyä. Epävarmuus on vaihtunut kokeilunhaluun ja itseni haastamiseen. Tästä olen hyvin iloinen, koska muistan kuinka rankalta elämä tuntui miettiessä miten paljon kivempaa toisen elämä on, kuinka paljon taitavampi joku toinen on ja miten onnellisempi olisinkaan jos saisin olla niin kuin joku muu. Ajatus että on etuoikeus olla minä oli hyvin kaukainen, nykyään taas olen ihan todella kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja millaiset valmiudet minulla on toimia elämäni eri osa-alueilla.

Nyt kun negatiiviset ajatukset eivät enää ohjaa omaa tekemistä olen uskaltautunut olemaan sellainen kuin olen ja astumaan epämukavuusalueellekin. Tämä on näkynyt elämässä siten, että en vaadi itseltäni liikoja vähättelemättä myöskään vahvuuksiani, annan itselleni aikaa ja muistutan itselleni ettenhän minä muiltakaan vaadi täydellisyyttä. Olen pelkästään tänä vuonna käynyt innoissani kokeilemassa tankotanssia, ilmajoogaa ja cheerleardingiä, viimeisimmässä olin jopa nostoissa nousijana mitä en ollut lähes ikinä yli 10 vuoden tanssiurani aikana vain koska pelkäsin korkeiden paikkojen lisäksi sitä mitä muut ajattelisivat minua nostaessaan! Kuulostaa ehkä pieniltä asioilta mutta minulla on ollut paljon mörköjä näissä asioissa. Myös tämän blogin ja instagramin pitäminen on tuntunut huomattavasti helpommalta kuin silloin nuorena, teen omaa juttuani omilla ehdoillani enkä koe enää samalla tavalla painetta siitä minkälaista tämän pitäisi olla.

Onnistumisen tunteet, uuden oppimisen kokemukset ja ylpeys itseä kohtaan ovat aivan uskomattomia voimavaroja. Ajatukseni itsestäni ovat armollisempia, lämpimiä ja tsemppaavia. Tavallaan harmittaa etten ole päässyt tähän pisteeseen aikaisemmin, jos olisin pystynyt olemaan jo nuorena avoimempi, itsevarmempi ja arvostanut itseäni enemmän, olisin välttynyt joiltain ikäviltä asioilta elämässäni. Mutta tiedän etten nyt olisi se mikä olen jos taustalla ei olisi kasvukipuja. Toki vieläkin on tilanteita joissa negatiiviset ajatukset heräävät mutta ne eivät ole lähelläkään samaa luokkaa kuin aiemmin. Hetken märehtimisen jälkeen pystyn järkeilemään asian itselleni niin ettei kaikki aina onnistu eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä, ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Eniten toivon että pystyisin auttamaan muitakin näkemään kuinka siistejä tyyppejä he ovat ja uskomaan siihen että meillä on kaikki mahdollisuudet ja valtuudet päättää minkälaisiksi halutaan tulla! Sillä miten puhumme ja mitä ajattelemme itsestämme on todellakin väliä ja se vaikuttaa isosti ihan kaikkeen. Elämämme pisin ihmissuhde on itsemme kanssa joten siitä kannattaa pitää huolta. En ole koskaan kuullut että kukaan piiskaisi itseään siitä kuinka paljon ankarampi olisi pitänyt olla itselleen, joten mitäpä jos vältettäisiin omat voivottelut vanhempana alkamalla rakastamaan itseämme jo nyt?

Mitä siulle kuuluu?

Yleinen

Tänään maailman itsemurhien ehkäisypäivänä on ajatuksissa pyöriny kysymys, mikä miut on saanut jaksamaan ja selviämään elämässä eteen tulleista haasteista? Vastaus ei ainakaan ole se että olisin ollut aina tosi vakaa ja rauhallinen, tai että olisin käsitellyt asiat ikäistäni kypsemmin. Noups. Se oli ja on edelleenkin ystävät ja perhe, heidän kanssaan keskustelu ja hiljaa oleminen. Tämä herätti jatkokysymyksen: mites ne keillä ei ole/eivät koe että olisi läheisiä keille asioita jakaa? Pelottava ajatus. Uskallan väittää että yksinäisyys on todella yleistä, ei välttämättä konkreettisesti ympärillä olevien ihmisten määrästä katsottuna mutta henkinen, oman pään sisällä oleva yksinäisyys. Tähän liittyy tunne ettei ole ketään kelle puhua, kuka ymmärtäisi tai välittäisi tarpeeksi.

Aina ei kyllä tunnu siltä että haluaisikaan jutella, tai nähdä ketään. Joskus ainut asia mitä haluaa tehdä on jäädä kotiin peiton alle itkemään. Sekin on ihan ok ja meillä kaikilla on niitä päiviä, joillain itkemistä on enemmän, joillain vähemmän. Olen itsessäni tunnistanut vahvasti sellaisen piirteen, että mitä enemmän mieltä painaa, sitä vetääntyneempi olen. Onneksi tämä on myös aika selkeä elämässäni oleville ihmisille, ja tällaisessa tilanteessa heidän suunnaltaan tuleekin kysymys ”onks kaikki ok, oot ollu jotenki hiljanen?”. Usein tuo kysymys riittää, padot aukeaa ja saan ulos sen mikä mieltäni on painanut. Aina ei kuitenkaan ole helppoa vastata rehellisesti, vaan ennen kuin kerkeää edes rekisteröidä oman suun liikkeet tajuaa sanoneensa ”ei täs mitää, vähä väsyttää.”

Kun on tuollaisessa tilanteessa, ettei saa sanottua omia fiiliksiä ja ajatuksia ääneen, tulee entistä yksinäisempi olo. Jos tuo jatkuu, asiat vaan kasaantuu eikä mitään saa ulos, tulee niitä epätoivon hetkiä että miten tästä muka selviää ja ei nämä asiat järjesty. Mieli tekee temppuja ja löydät itsesi ajattelemasta pahinta mahdollista skenaariota kaikesta, ja myös uskot siihen. Tämä on vaarallinen paikka olla yksin pitkään.

Koska tiedän itse miltä se tuntuu, ja olen myös kokenut kuinka pienillä teoilla ja sanoilla sen saa pysähtymään, käännettyä ympäri tai edes hidastumaan, tiedän kuinka tärkeää on olla se läheinen! Se joka jaksaa kysyä kerta toisensa jälkeen ette mitä kuuluu tai antaa halauksen ihan vaan koska näytät siltä että se voisi olla tarpeen. Olen itse maailman huonoin pitämään yhteyttä ihmisiin ja tämä vaivaa minua. Miten voin tietää, kaipaako joku läheisistäni juttuseuraa, olkapäätä mitä vasten itkeä tai vaikka vaan tsemppihalia jos ei nähdä tai jutella? En mitenkään. Siksi haluankin ryhdistäytyä ja kannustaa muitakin ryhdistäytymään olemaan se tyyppi, joka kysyy mitä kuuluu, kysyy uudestaan, lähtee kylään ja kertoo kuinka tärkeä tämä ihminen sinulle on.

Me kaikki kaivataan ihmiskontakteja, halutaan kuulua osaksi jotain ja tarvitaan joskus tukea arjen ja elämän haasteisiin. Pienet jutut tekee kokonaiskuvan, joten vaikka emme pysty piirtämään toisen kuvaa alusta, muistetaan lisätä niihin väriä ja valoa omalla toiminnallamme!

Lupaan itselleni

Hyvinvointi, Yleinen

Sunnuntaina alkoi syyskuu ja samalla syksy! Kesä oli kaikin puolin ikimuistoinen ja tietyllä tapaa todella haikeaa siirtyä eteenpäin, mutta odotan myös innolla mitä tämä syksy tuo tullessaan. Meillä alkoi eilen uuden tiimin kanssa tanssireenit eikä tää koutsi vois olla enempää täpinöissä! Hieman harmittaa etten oo pystyny juurikaan reenailemaan etukäteen angiinan vuoksi, mutta minkäs teet. Myös työrintamalla on tulossa muutoksia lähiaikoina, joten on taas paljon uusien asioiden sisäistämistä edessä! Kaiken edellä mainitun vuoksi ja myöskin tämän alkaneen syksyn kunniaksi haluan tehdä muutaman lupaukseni itselleni tulevaan liittyen.

Syön vähemmän punaista lihaa ja alan panostamaan ruuanlaittoon! Tää on asia mitä oon halunnut tehdä jo pitkään ja keväällä olikin sellainen jakso kun se toteutu paremmin. Nyt kesän aikana on syömiset valitettavasti mennyt vähän helpoimman kautta ja sen on huomannut kehon toiminnoista. Tuntuu että turvottava tunne on niin fyysistä kuin henkistäkin tällä hetkellä, ja aineenvaihdunta ei ihan normaalitasolla ole. Aika palauttaa järjestys tähän temppeliin!

Tutkistelen omia tunteitani ja tutustun itseeni enemmän. Olen miettinyt viimeaikoina paljon sitä kuka minä olen juuri nyt, jotenkin olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä itseeni liittyen ja monessa asiassa ajatellut ”no tällänenhä mie oon”. Kuitenkin elämässä on viimevuosina tapahtunut paljon enkä ole enää se 20 vuotias tyllerö, joten koen nyt tärkeäksi alkaa zoomailemaan millainen aikuinen minusta on kasvanut.

Panostan kehonhuoltoon enemmän. Tämä on todella tärkeä asia kun reenailee salilla ja nyt kun tanssi palaa arkielämään mm. liikkuvuus tulee tärkeään rooliin, sekä lajiin kuuluvien äkkiliikkeiden ja kehon monipuolisen rasittavuuden vuoksi haluan omalla tekemiselläni ehkäistä mahdollisia vammoja ja muutenkin optimoida kehon toimintaa.

Olen armollinen itselleni ja hyväksyn omat rajani. Nyt kun alkaa uusi työ ja aloitan isoa panostusta vaativan urakan tanssin parissa pyrin olemaan enemmän hereillä oman mielen ja kehon lähettämiin viesteihin omasta jaksamisesta ja tarpeista. Olen aika taidokkaasti vetänyt itseni piippuun useita kertoja elämäni aikana, enkä välttämättä ole edes itse huomannut sitä. Olen ehkä ihmistyyppinä myös sellainen että haluan selviytyä ja oletankin että selviydyn melko raskaankin kuorman kanssa. Asia mikä vaatii opettelua onkin se, ettei arjen tarvitse olla selviytymistä. Onnistumista ja onnea ei mitata sillä miten paljon kerkeän tekemään, vaan sillä että nautin asioista mitä teen.

Ihanaa syksyn alkua kaikille, ja muistakaa että olemme oman elämämme johtajia!

Ruokamorkkis ja kehopositiivisuus

Hyvinvointi, Ravitsemus, Urheilu

Oon nyt lyhyen ajan sisään lukenut useamman postauksen instagramissa ja blogeissa liittyen syömisen, tarkennettuna juurikin herkkujen syömisen aiheuttamaan morkkikseen. Monille, kuten allekirjoittaneellekin, tämä on tuttu tunne. Joskus kun olin vähän huonossa paikassa itseni ja elämäni kanssa, koin tätä morkkista useammin, ja tuolloin myös harrastin niin sanottua lohtusyömistä. Nykyään aika harvoin tulee syötyä varsinaisesti tunteiden johdattamana ja muutenkin koen hallitsevani itseäni tässäkin asiassa paremmin. Enkä nyt tarkoita, että kontrolloisin ja vahtaisin syömisiäni tarkasti tai pakonomaisesti, vaan yksinkertaisesti sitä ettei mikään tai kukaan muu kuin minä itse tietoisesti vaikuta ja päätä mitä syön ja milloin. Eikä kukaan muu myöskään saa minulle aiheutettua huonoa omatuntoa syömisistäni, niinkuin nuorempana sai. Toisin sanoen olen tyytyväinen minun ja ruuan väliseen suhteeseen, joka muuten on yksi tärkeimmistä suhteista joita ylläpidän päivittäin.

Tänään oli kyllä täydellinen kevätpäivä, saan niin paljon energiaa tosta auringonvalosta.

Janni Hussi kirjoitti omaan blogiinsa tekstin tunnesyömisestä johon itse pystyin hyvin samaistumaan. Syön herkkuja viikottain hyvillä mielin eikä maailmani kaadu siihen että syön viikonpäivästä riippumatta jotain normaalista poikkeavia herkkuja. Silloin siis kun itse tietoisesti teen päätökseen siitä ja oikeasti haluan syödä niitä. Mutta juurikin se negatiivisten tunteiden vuoksi syöminen, mitä itse tein joskus vuosia sitten paljonkin ja mistä Janni blogissaan kirjoittaa, aiheuttaa minullekin morkkiksen. Tällöin minusta tuntuu etten ole itse hallinnassa syömisistäni ja kun en oikeasti vaan halua syödä usein tai paljon runsaasti sokeria/suolaa/rasvaa sisältäviä ruokia, niin turhauttaa miksi joku ahdistuksen tai surun tunne minut saa sen tekemään. Minun ajatukseni tunnesyömisestä on juurikin se, että kun normaalisti en halua syödä herkkuja niin en syö ja jos haluan niin syön, mutta kun en halua syödä herkkuja ja tapahtuukin jotain mikä vetää mielialat alas syön niitä silti tietyllä tapaa omaa haluani vastaan vain tietynlaisena coping keinona tähän ikävään asiaan, tunnesyön.

Ajoittainen tunnesyöminen on inhimillistä, eikä minusta tarkoita syömishäiriödiagnoosin tarvetta, sama kuin joskus alakuloisuutta ja masentuneisuutta tunteva ihminen ei välttämättä ole masentunut. Näen asian niin, että tämä tunnesyöminen on kuitenkin yksi syömishäiriöön altistava tekijä, sillä esimerkiksi bulimian ominaispiirteitähän on juurikin se, että syöt pakonomaisesti paljon ja sen jälkeen tyhjennät itsesi esimerkiksi oksentamalla. Siksi on minusta vain hienoa että ihmiset tunnistavat tekevänsä tätä ruuan coping keinona käyttämistä ja puhuvat siitä ääneen. Itse en nähnyt että Janni olisi tekstissään tehnyt syömishäiriöstä kannustettavaa tai yrittänyt tuoda esille että syödessäsi suklaata sinulla kuuluu olla huono olo asiasta, yllätyksekseni tekstin kuitenkin pystyi ilmeisesti näinkin lukemaan. Mutta meitä on moneen ja omien kokemusten ja taustojen perusteella löydämme helposti samasta tekstistä eri tarkoituksia. Pyrin myös henkilökohtaisesti siihen, etten lue rivien välistä liikaa asioita mitä kirjoittaja ei sinne ole välttämättä tarkoittanut vaan jos tekstissä lukee ”hauki on kala” niin kirjoittaja on voinut tarkoittaa sillä hetkellä kokevansa hauen olevan kala eikä ole vain maininnut perään kaikkia skenaarioita joissa hauki ei välttämättä ole vain kala. Tällä tavalla olen melko yksinkertainen kaveri.

Haettiin töiden jälkeen kotiin ruokaa oikeen vimosen päälle! Eka laskiaispulla varmaan pariin vuoteen ja Tuen grillin burgeri, viinilasista mitäs muutakaan kun pepsi maxia.

Keskustelin parin hyvän ystäväni kanssa tunnesyömisestä ja ruokamorkkiksesta ja huomasin kuinka saman henkisesti ajatellaan näistä asioista, toki kaikki toi omaa näkökulmaansa ja kokemustaan esille mikä loi asiaan uutta valoa ainakin itselle. Yhteneväisyyteen mielipiteissä varmasti vaikuttaa se, että olemme lähes saman ikäisiä, urheilemme aktiivisesti ja olemme kiinnostuneita omasta hyvinvoinnista ja tuomme sen käytännön tekemiseen mukaan. Kokonaiskuvan tärkeys oli keskustelussamme se juttu, halutaan syödä niin, että se tukee meidän muuta tekemistä ja jaksamista. Tietynlainen suunnitelmallisuus omassa syömisessä helpottaa asiaa ja koska itse tiedän kuinka paljon paremmin voin niin henkisesti, fyysisesti ja kyllä, myös sosiaalisestikin kun syön terveellisesti, niin kyllä siihen haluaa panostaakin. Annan keholleni eväät joilla se pystyy pysymään terveenä mahdollisimman pitkään, ja vaikka on paljon sairauksia joita emme pysty elämäntavoillakaan estämään niin ainakin teen parhaani. Toki on myös normaalia syödä niitä ei-niin-terveellisiäkin juttuja silloin tällöin, ja kuten jo sanoin niin syönkin. Mutta se, että niiden tulisi kuulua kaikkien ruokavalioon ei minusta pidä kyllä paikkaansa, sillä emmehän me niitä varsinaisesti tarvitse. Kaikkia niitä asioita mitä herkuista (eli runsaasti sokeria/muuta makeutusta, suolaa tai rasvaa sisältävistä tuotteista) ”pitäisi” saada, löytyy tavallisissa määrissä myös ihan perus ruoka-aineista, eli päivittäinen herkuttelu lasketaan vielä siihen päälle ja huomaamatta määrät voi kasvaa korkeiksi.

Ja fakta vaan on se, että sisäelimet eivät kestä liikaa sokerin, suolan tai rasvan saantia pidemmän päälle vaan riskit erilaisiin pitkäaikaissairauksiin kasvaa jos niitä paljon ja usein nauttii. Ja vaikka liikunta voi estää esimerkiksi painonnousun, ei se kumoa kaikkia ravitsemuksen vaikutuksia (tämän takia ”jos urheilen ei haittaa vaikka söisin mitä tahansa” ajatus ei valitettavasti ole myöskään täysin totta). Monesti nähdään ja ajatellaan vain niitä ulkoisia muutoksia, ei haluta että paino nousee tai puhutaan siitä ettei kaikkien tarvitse olla missin mitoissa (eikä tietenkään tarvitsekaan), mutta siitä unohtuu yksi tärkeimmistä seikoista > mitä tapahtuu kehomme sisällä kun elämme tietyillä elämäntavoilla ja ruokailutottumuksilla? Koettu terveydentila on tärkeä mittari millä voimme päästä pitkällekin, mutta ei pitäisi unohtaa sitä että on myös se mittareilla, kokeilla ja tutkimuksilla arvioitava fyysinen terveys jota mielestäni ehkä liikaakin sivuutetaan sillä koetulla terveydellä. On mahdollista elää onnellista, iloista ja tyytyväistä elämää kuitenkin hitaasti kuormittaen ja vaarantaen fyysistä terveyttä. Toisaalta, voi myös elää fyysiselle terveydelle optimaalisilla elämäntavoilla ja samalla kokea tyytymättömyyttä, ahdistusta ja henkistä pahoinvointia.

Tänään oli myös monta syytä kilistellä!

Se ultimaattinen kehopositiivisuus ja selflove mistä paljon puhutaan on minulle ja minun mielestäni kuitenkin näiden tasapainottaminen keskenään. Haluan olla ja olenkin onnellinen elämässäni, rakastan ja saan vastarakkautta sekä itseltäni että läheisiltäni ja vietän päivät tehden asioita joista nautin. Ja näihin asioihin kuuluu muun muassa urheilu, muu liikkuminen, terveellisesti ja monipuolisesti syöminen kieltämättä itseltäni mitään ja sellaisten asioiden välttäminen joiden tiedän riskeeraavan fyysistä terveyttäni. Näiden lisäksi siihen kuuluu tietenkin myös tyytyväisyys omaan vartalooni, eli itseni kohdalla se tarkoittaa että muokkaan sitä haluamaani suuntaan urheilulla, katselen itseäni peilistä ja käyn vaa’alla tietääkseni painoni. Jonkun mielestä olen pinnallinen tämän vuoksi, mutta peilikuva tai vaa’an lukemat eivät ole se syy miksi elän niin kuin elän ja se on vain yksi osa-alue tässä omassa kokonaisuudessani. Kaikille tämä ei kuulu asiaan ja sekin on täysin fine. Eikä ole vain yhdenlaista vartaloa johon voi olla tyytyväinen, tämän vuoksi toisiin vertailu on ihan turhaa. Ja se, että joku haluaa erilaisen vartalon kuin minulla ei ole pois minulta, eikä minun tyytyväisyys omaan vartalooni ole pois kenenkään muun vartalosta. Täytyy aina muistaa se, että ainut ihminen joka määrittelee juuri sinun kehopositiivisuuden ja rakkauden itseäsi kohtaan on sinä itse!