Tanssin päivä

Urheilu, Yleinen

Ihanaa että miun rakkaalla harrastuksella, intohimon kohteella ja elämää isosti määrittävällä asialla on oma päivä! En varmaan koskaan kykene kertomaan kuinka paljon tanssi on miulle antanut siitä asti kun paikkaansa etsivä alakoululainen lähti käymään katsomassa kavereiden harkkoja silloisen koulumme salissa joku arki-ilta. Siitä se lähti, täysin omasta halusta ja innosta, en siis ollut vanhempieni pakottamana kokeilemassa uusia harrastuksia (tästä tuli kyssä ig:ssä :D). Tanssissa viehätti jo silloin sen monipuolisuus, rytmisyys, musiikin tulkinta ja kuinka upeelta se näyttää! Tanssahtelin lopun alakoulun ja yläkoulun läpi muiden valmennettavana välillä ryhmää vaihdellen ja aloitin itse valmentamaan tanssin ohella kun siirryin toisen asteen opintoihin eli 15-vuotiaana. Edelleen 25-vuotiaana samalla tiellä ollaan ja kaipaan nyt poikkeusolojen aikana hirmusesti tanssisaleihin! Showtanssi on ollut vähän katkonaisemmin lajina sen jälkeen kun löysin discotanssin, ja välillä on tullut kokeiltua muita lajeja yksittäisten tuntien muodossa. Hiphop, jazz ja commercial ois sellasia mitä haluisin päässä treenailemaan kunnolla muutenkin kun kotona kokeillen. Toivottavasti tää on mahdollista tulevaisuudessa!

Kaikista parasta tanssi on miusta kuitenkin silloin kun ei tarvitse kategorisoida lajeja niin tarkkaan, vaan poimitaan liikkeitä ja vaikutteita eri tyyleistä, mikä ikinä tuntuukaan itsestä hyvältä. Se onkin sellainen asia mistä ammennan kun teen koreografioita, saatan katsoa jotain street battleja tai cheer esityksiä ja haen niistä sitä fiilistä! Omaperäsyys ja liikevaraston laajentaminen on ehkä tärkeimpiä asioita miulle tanssijana ja koreografina, mennään eteenpäin, opitaan uutta, löydetään se oma juttu mitä kannetaan läpi koreon. Näin homma pysyy mielenkiintosena, hauskana ja helpommin eläydyttävänä! Välillä se tietysti voi tuottaa haastetta kun se miun liikekieli ja miulle sopiva tyyli ei ole välttämättä niin helppo n. 20 erilaiselle tanssijalle… Mutta aina ollaan saatu hienoja esityksiä aikaseks ja mikäs sen parempaa kun antaa haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä, heh. Miulta kysyttiin ig:ssä kuka tai ketkä ois sellasia inspiroivia henkilöitä, esikuvia tanssissa. Tää oli siis yllättävän vaikee kysymys ja ehkä jopa outoa että näin pitkään kun on tanssin parissa ollutkin niin ei oo löytynyt yhtä tai edes muutamaa henkilöä ketkä erityisesti ois esikuvia. Tää varmaan johtuu siitä etten ole koskaan mitään muutakaan asiaa tai ihmistä osannut fanittaa (jos ei lasketa Britney Spearsia v. 2004)… Sanotaan näin että upeat, omaperäiset kokonaisuudet mukaansa tempaavaan musiikkeihin lajista, tekijästä tai tanssijoista riippumatta tuo suurinta inspistä!

Valmentaminen on tosiaan vähintäänkin yhtä ihanaa kun tanssiminen itse ja se lisäsi tunteiden skaalaa koko asian parissa. Nimittäin vastuu, huoli, pelko, stressi, suru, ilo, onnistumisen tunne, onnellisuus ja hauskuus kaikki tuplaantui kun sai tuntea niitä omasta sekä tanssijoiden itsenäisistä ja yhteisistä suorituksista niin reeneissä kuin näytöksissä ja kisoissakin. Valmentajana parhaimpia hetkiä on ehottomasti ne kun reeneissä tanssijoille tulee onnistumisen kokemuksia ja näkee että he nauttivat, sekä kun näkee koreot valmiina kokonaisuuksina ja ne toimii. Mutta siis näiden lisäksi ihan yksittäisiä parhaita hetkiä mitkä muistan super hyvin on esim. se kun kenraalireeneissä ennen näytöstä yksi miun tanssijoista kellä oli pitkään nivusen vamma haittaamassa tanssimista etenkin hypyissä ja jalanheitoissa, hyppäsi pitkästä aikaa haarataiton eikä tuntenut kipua. Hän juoksi miun luo, pomppi ilosta ja alkoi itkemään onnesta, ja pääs kyllä miultakin kyyneleet siinä. Sitten tietenkin kaikki hassuttelu reeneissä ja yhdessä vietetty aika on sellasia mitä muistan aina, vaikka valmentajana ei kaikkiin juttuihin aina pääse samalla tavalla kun yhtenä tanssijoista niin ihan vaan se kun näki kuinka yhteen hitsautunut porukka super hyviä tyyppejä ympärillä oli lämmittää sydäntä! Tästä voisin pompata taas yhteen kysymykseen eli minkälainen ryhmädynamiikka meillä oli pitkäaikaisen tanssiryhmäni kanssa (tdf❤️) valmentajan näkökulmasta. Meillä oli siis super tiivis porukka pienellä ikähaarukalla ja pitkään yhdessä tanssineita tytyjä, ja vaikka koen et oltiin tosi erilaisia ja joskus tosi erilaisissa elämäntilanteissa, se ei haitannut yhtään vaan pikemminkin lähensi meitä. Toki välillä se loi haastetta kun kaikilla oli niin paljon asioita kerrottavana reeneissä (kaikissa mitä viikon aikana oli vaikka oltas nähty edellisenä päivänä) ja ois pitänyt keskittyä tanssimiseen, saatoin siitä ärähtääkin pari kertaa, haha. Ite koen että oltiin kuin siskoja, riideltiin, naurettiin, itkettiin, rakastettiin, kannustettiin, kyseenalaistettiin, autettiin ja puolustettiin. Ennen kaikkea luottamus meidän välillä oli kaikista arvokkainta, aina oli hyvä olla oma ittensä tilanteessa ku tilanteessa. Vaikka nähdään harvoin haluun silti ylläpitää toivottavasti koko elämän ajan meiän ystävyyttä!

Niin kuin kaikki asiat, on myös tanssi antamisen lisäksi ottanut vuosien aikana, ajan lisäksi jaksamista, yöunia, joskus se on kuormittanut ihmissuhteita ja horjuttanut itseluottamustakin. Valmentajana raskaimpia juttuja on myötäeläminen tanssijoiden vaikeissa hetkissä, niin tanssin parissa kuin muussakin elämässä. Kaikki tapaturmat, epäonnistumiset, sydänsurut, perhetilanteet, terveydelliset asiat… Tottakai ne painaa aina omaakin mieltä, huolestuttaa ja joskus on riittämättömyyden tunne kun ei pysty auttamaan vaikka haluisi. Siitä huolimatta oon onnellinen ja ylpeä siitä et tanssijat kokee että miulle voi uskoutua asiasta kun asiasta, näin sen haluanki olevan! Oon kuitenkin aina sanonut että niin pitkään kun tanssi antaa enemmän kun ottaa en osaa kuvitella elämää täysin ilman sitä. Pääsispä reeneihin!!!!

Takaisin tanssin parissa

Urheilu

Tanssi on ollut lähellä sydäntä lapsuudesta asti, ja vaikka muut asiat elämässä muuttuivat niin se pysyi hyvin pitkään top 3 tärkeimmissä asioissa. Melkein pari vuotta sitten kuitenkin huomasin elämääni tulleen asioita, joihin panostaminen nousi jopa tanssinkin edelle. Näitä oli muun muassa parisuhde sekä opinnot, tajutessani että oikeasti haluan tehdä kyseistä työtä ja olla niin hyvä siinä kun vaan voin. Ja niin reilu vuosi sitten jäin pois tanssin maailmasta.

Hyvin pian huomasin kuinka iso osa elämää ja arkea oli hävinnyt. Kaipuu oli välillä todella kova, eikä salilla ravaaminen auttanut sitä hävittämään. Mutta toisaalta ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen pystyin lukemaan koulujuttuja muulloin kuin myöhään illalla/yöllä tai aamuvarhain ennen tunteja. Ihan virkistävää vaihtelua!

Nyt kun opinnot on saatu melko hyvällä menestyksellä suoritettua ja työelämään siirtyminen on mennyt odotuksiakin paremmin olen saanut mahdollisuuden palata tanssinkin pariin.  Vielä parhaalla mahdollisella tavalla, nimittäin valmentamalla. Tässä kuussa alkaa itselleni uuden tanssiryhmän pyörittäminen ja kyllä, koreografioiden tekeminen! En malta odottaa, rakastan keksiä erilaisia liikesarjoja ja en ikinä malta odottaa että nään koreon valmiina. Juuri tämä fiilis, kun pää pursuaa ideoita eikä kroppa malta olla paikallaan, on se mistä tiedän tanssin olevan se oma laji.