Tanssin päivä

Urheilu, Yleinen

Ihanaa että miun rakkaalla harrastuksella, intohimon kohteella ja elämää isosti määrittävällä asialla on oma päivä! En varmaan koskaan kykene kertomaan kuinka paljon tanssi on miulle antanut siitä asti kun paikkaansa etsivä alakoululainen lähti käymään katsomassa kavereiden harkkoja silloisen koulumme salissa joku arki-ilta. Siitä se lähti, täysin omasta halusta ja innosta, en siis ollut vanhempieni pakottamana kokeilemassa uusia harrastuksia (tästä tuli kyssä ig:ssä :D). Tanssissa viehätti jo silloin sen monipuolisuus, rytmisyys, musiikin tulkinta ja kuinka upeelta se näyttää! Tanssahtelin lopun alakoulun ja yläkoulun läpi muiden valmennettavana välillä ryhmää vaihdellen ja aloitin itse valmentamaan tanssin ohella kun siirryin toisen asteen opintoihin eli 15-vuotiaana. Edelleen 25-vuotiaana samalla tiellä ollaan ja kaipaan nyt poikkeusolojen aikana hirmusesti tanssisaleihin! Showtanssi on ollut vähän katkonaisemmin lajina sen jälkeen kun löysin discotanssin, ja välillä on tullut kokeiltua muita lajeja yksittäisten tuntien muodossa. Hiphop, jazz ja commercial ois sellasia mitä haluisin päässä treenailemaan kunnolla muutenkin kun kotona kokeillen. Toivottavasti tää on mahdollista tulevaisuudessa!

Kaikista parasta tanssi on miusta kuitenkin silloin kun ei tarvitse kategorisoida lajeja niin tarkkaan, vaan poimitaan liikkeitä ja vaikutteita eri tyyleistä, mikä ikinä tuntuukaan itsestä hyvältä. Se onkin sellainen asia mistä ammennan kun teen koreografioita, saatan katsoa jotain street battleja tai cheer esityksiä ja haen niistä sitä fiilistä! Omaperäsyys ja liikevaraston laajentaminen on ehkä tärkeimpiä asioita miulle tanssijana ja koreografina, mennään eteenpäin, opitaan uutta, löydetään se oma juttu mitä kannetaan läpi koreon. Näin homma pysyy mielenkiintosena, hauskana ja helpommin eläydyttävänä! Välillä se tietysti voi tuottaa haastetta kun se miun liikekieli ja miulle sopiva tyyli ei ole välttämättä niin helppo n. 20 erilaiselle tanssijalle… Mutta aina ollaan saatu hienoja esityksiä aikaseks ja mikäs sen parempaa kun antaa haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä, heh. Miulta kysyttiin ig:ssä kuka tai ketkä ois sellasia inspiroivia henkilöitä, esikuvia tanssissa. Tää oli siis yllättävän vaikee kysymys ja ehkä jopa outoa että näin pitkään kun on tanssin parissa ollutkin niin ei oo löytynyt yhtä tai edes muutamaa henkilöä ketkä erityisesti ois esikuvia. Tää varmaan johtuu siitä etten ole koskaan mitään muutakaan asiaa tai ihmistä osannut fanittaa (jos ei lasketa Britney Spearsia v. 2004)… Sanotaan näin että upeat, omaperäiset kokonaisuudet mukaansa tempaavaan musiikkeihin lajista, tekijästä tai tanssijoista riippumatta tuo suurinta inspistä!

Valmentaminen on tosiaan vähintäänkin yhtä ihanaa kun tanssiminen itse ja se lisäsi tunteiden skaalaa koko asian parissa. Nimittäin vastuu, huoli, pelko, stressi, suru, ilo, onnistumisen tunne, onnellisuus ja hauskuus kaikki tuplaantui kun sai tuntea niitä omasta sekä tanssijoiden itsenäisistä ja yhteisistä suorituksista niin reeneissä kuin näytöksissä ja kisoissakin. Valmentajana parhaimpia hetkiä on ehottomasti ne kun reeneissä tanssijoille tulee onnistumisen kokemuksia ja näkee että he nauttivat, sekä kun näkee koreot valmiina kokonaisuuksina ja ne toimii. Mutta siis näiden lisäksi ihan yksittäisiä parhaita hetkiä mitkä muistan super hyvin on esim. se kun kenraalireeneissä ennen näytöstä yksi miun tanssijoista kellä oli pitkään nivusen vamma haittaamassa tanssimista etenkin hypyissä ja jalanheitoissa, hyppäsi pitkästä aikaa haarataiton eikä tuntenut kipua. Hän juoksi miun luo, pomppi ilosta ja alkoi itkemään onnesta, ja pääs kyllä miultakin kyyneleet siinä. Sitten tietenkin kaikki hassuttelu reeneissä ja yhdessä vietetty aika on sellasia mitä muistan aina, vaikka valmentajana ei kaikkiin juttuihin aina pääse samalla tavalla kun yhtenä tanssijoista niin ihan vaan se kun näki kuinka yhteen hitsautunut porukka super hyviä tyyppejä ympärillä oli lämmittää sydäntä! Tästä voisin pompata taas yhteen kysymykseen eli minkälainen ryhmädynamiikka meillä oli pitkäaikaisen tanssiryhmäni kanssa (tdf❤️) valmentajan näkökulmasta. Meillä oli siis super tiivis porukka pienellä ikähaarukalla ja pitkään yhdessä tanssineita tytyjä, ja vaikka koen et oltiin tosi erilaisia ja joskus tosi erilaisissa elämäntilanteissa, se ei haitannut yhtään vaan pikemminkin lähensi meitä. Toki välillä se loi haastetta kun kaikilla oli niin paljon asioita kerrottavana reeneissä (kaikissa mitä viikon aikana oli vaikka oltas nähty edellisenä päivänä) ja ois pitänyt keskittyä tanssimiseen, saatoin siitä ärähtääkin pari kertaa, haha. Ite koen että oltiin kuin siskoja, riideltiin, naurettiin, itkettiin, rakastettiin, kannustettiin, kyseenalaistettiin, autettiin ja puolustettiin. Ennen kaikkea luottamus meidän välillä oli kaikista arvokkainta, aina oli hyvä olla oma ittensä tilanteessa ku tilanteessa. Vaikka nähdään harvoin haluun silti ylläpitää toivottavasti koko elämän ajan meiän ystävyyttä!

Niin kuin kaikki asiat, on myös tanssi antamisen lisäksi ottanut vuosien aikana, ajan lisäksi jaksamista, yöunia, joskus se on kuormittanut ihmissuhteita ja horjuttanut itseluottamustakin. Valmentajana raskaimpia juttuja on myötäeläminen tanssijoiden vaikeissa hetkissä, niin tanssin parissa kuin muussakin elämässä. Kaikki tapaturmat, epäonnistumiset, sydänsurut, perhetilanteet, terveydelliset asiat… Tottakai ne painaa aina omaakin mieltä, huolestuttaa ja joskus on riittämättömyyden tunne kun ei pysty auttamaan vaikka haluisi. Siitä huolimatta oon onnellinen ja ylpeä siitä et tanssijat kokee että miulle voi uskoutua asiasta kun asiasta, näin sen haluanki olevan! Oon kuitenkin aina sanonut että niin pitkään kun tanssi antaa enemmän kun ottaa en osaa kuvitella elämää täysin ilman sitä. Pääsispä reeneihin!!!!

Liikunta on kaikkia varten

Hyvinvointi, Urheilu

Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin, sen verran että autoilla ajoivat vain parempituloiset eikä kaikkia perheenjäseniä kuljetettu ympäriinsä kouluihin ja harrastuksiin. Tuolloin tuli väistämättä liikuttua käyttäen omaa kehoa kulkuvälineenä. Monet asiat mitkä nykyään tulevat meille valmiina tai koneen tekemänä, tehtiin itse vaatien oman energian käyttöä. Tuolloin vapaa-aika meni pitkälti tehden kaikennäköisiä puhdehommia ja ei ollut sellaista vaihtoehtoa kuin jäädä sisälle katsomaan netflixiä jos ei huvita tehdä mitään. Maailma pyöri pitkälti hikoilua vaativien tekemisten ansiosta. Kaiken tämän tavallisen kaikilta vaaditun aktiivisen tekemisen lisäksi ihmisillä oli harrastuksia; musiikkia, taidetta, lukemista, käsitöitä ja urheilua. Tuolloin ei ollut niin väliä vaikka ei ollut urheilullinen tai kiinnostunut jostain tietystä lajista, liikkumista ja urheilua ei tarvinnut sekoittaa toisiinsa. Tulihan sitä tehtyä yhtä sun toista fyysistä päivän aikana muutenkin.

Nykyäänhän asiat ovat toisin monella tapaa, liikumme paikasta toiseen pääsääntöisesti jollakin kulkuneuvolla, työt tehdään yhä enemmän istualleen ja vietämme mielellään vapaa-aikaa ruutujen äärellä, joiden avulla maailma tuodaan meidän luokse sen sijaan että itse menisimme sen luokse. Kaikki mitä voidaan, ulkoistetaan: lumityöt, kotihommat, ruuanlaitot, kaupassakäynnit… Tilaamme ruuista ja vaatteista lähtien kaiken kotiovelle minimoiden liikutut metrit. Nykymaailma myös kannustaa tähän tarjoamalla lisää mahdollisuuksia istua kotisohvalla samalla kun hoidat työt läppärillä ja verkostoidut toisten ihmisten kanssa somen avulla. Kehitys on ollut ihan uskomatonta ja mitkä mahdollisuudet meille onkaan tarjottu tietotekniikan kehittymisen ja koneellistumisen myötä! Ja tämä kaikki tuntuu meistä täysin normaalilta, emmekä uhraa sille juuri ajatusta. Arkiviikon fyysinen suorittaminen jää helposti muutamaan sataan hassuun metriin joita kertyy kävellessä jääkaapille, vessaan, autolle ja välttämättömiin siirtymisiin yleensä sisätiloissa. Ja niinkuin aina ennenkin, ihmisiä kiinnostavat eri asiat ja harrastuksia on tullut vain lisää. Urheilu ja liikunta ovat edelleenkin vain osaa meistä kiinnostava asia ja suuremman osan ihmisten intohimona on muita asioita. Samalla kun olenkin ehdottomasti sitä mieltä että kaikille urheilun ei todellakaan tarvitse olla sydämen asia, luo tämä huolen ottaen huomioon kehittyneiden maiden kansalaisten elämäntavat tänäpäivänä.

Käsitys liikunnasta on muuttunut sen jälkeen kun siitä tuli valinnainen asia, se on mielestäni kaventunut ja virheellisesti sumentunut sillä, että sen pitäisi olla tietynlaista tai vaatisi hirveästi. Liikuntaan on myös liitetty tietynlainen paine ja kynnys, sillä kaiken tekemisen tulisi olla ulkopuolisen silmin tavoitteellista, hyvin suunniteltua ja toteutettua. Nythän arvioidaan ja arvostellaan ihmisten vartaloita, reenien sisältöä, tapoja ja tyylejä ihan avoimesti ja koetaan että kaikilla on jopa velvollisuus neuvoa toisia vaikka apua ei pyydettäisikään. ”Ei kannata hölkätä, tee mieluummin HIIT, sillä polttaa nopeammin kaloreita”, ”Mitä järkeä edes käydä salilla jos ei toimi tavoitteellisesti, ei siinä mitään tuloksia muuten saa”. Ihmiset nyökkäilevät hyväksyvästi jos erilaisia lajireenejä on useat viikossa, mutta onko reaktio samanlainen jos joku kertoo liikkuvansa kaikki työmatkat pyöräillen ja tekevän päivän päätteeksi lumitöitä tunnin ajan? Yleensä ei, silloin pikemminkin kysytään miten joku voi jaksaa ja mietitään kuinka paljon mukavampaa on liikkua autolla kun palella ulkona. Tämäkin on siinä mielessä hassua, että uskallan väittää ettei kellään pyörällä tai reippaasti kävelemällä liikkuvalla ole erityisen kylmä sitä tehdessään, edes talviaikaa. Miksi hyötyliikunta on niin aliarvostettua vaikka se on helpoimpia tapoja ylläpitää omaa terveyttä arjen keskellä?

Jos hyötyliikunnan määrä arkena on pieni, mutta käy vaikka 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla tekemässä tunnin reenin, tulee siitä nippanappa täyteen Suomessa käytetyn liikuntasuosituksen fyysisen rasituksen viikottainen saanti aikuiselle ihmiselle. Ja suositus on siis ihan tavan tallaajalle, mikä tarkoittaa sitä että sen ollaan katsottu olevan saavutettavissa arjen keskellä. Miettikää, kuinka helppoa on elää täyttämättä edes tuntia fyysistä rasitetta viikossa jos itsellä ei ole mitään harrastuksia. Aika pelottavaa tulevaisuutta miettien kun sairastavuus, ylipaino, mielenterveysongelmat ja eristyneisyys fyysisistä ihmiskontakteista yleistyy jatkuvasti. Mikä minua eniten ärsyttää on liikkumattomuuden puolustelu sillä, ettei kaikki ole hyviä liikunnassa, ei ole varaa harrastaa tai ei kerkeä arjen keskellä järjestämään aikaa sille. Ihan oikeasti, hyvin harvassa jutussa on hyvä harjoittelematta, ja ei liikunnan tarvitse olla jotain erikoista tai tiettyä lajia, valtaosa osaa ja pystyy kävelemään, tekemään niitä lumitöitä ja jammailemaan musiikkiin. Kaikki edellämainitut ovat myös ilmaisia eivätkä vaadi kummoisia välineitä. Mitä aikaan tulee, niin sehän on täysin meidän omissa käsissä mihin sen käytämme. Voi tehdä vaikka kauppareissun pyörällä tai kävellen ja saada samalla liikuntaa.

Kun tutkailee ihmiskehoa, voi jo sen enempää asiasta tietämätönkin todeta että meidät on tehty liikkumaan. Miksi ihmeessä meillä olisi näin monia lihaksia, luita, niveliä ja rustoja jos tarkoituksemme olisi istuskella paikallaan ja katsellen kun koneet tekevät hommat puolestamme. Kehomme myös viestii meille jatkuvasti asioita, jos vain sitä kuuntelemme, tuntuuko pitkän tietokoneella olon jälkeen siltä että pitäisi suoristaa selkä? Tai puutuuko takalisto ja alaraajana istumisen tuloksena? Nämä kaikki tuntemukset on juurikin sitä varten, että ymmärtäisimme pysyä aktiivisina, niin kuin kehoillemme ominaista on. Liikkumattomuus ja epäterveellinen ravitsemus ovat oikeasti oman kehon turmelemista, ei sitä voi mitenkään kaunistella. Mitä vähemmän liikkuu, sitä heikompi tuki- ja liikuntaelimistö on. Peruskoulussa joku opettajistani joskus sanoi että ihmiset kuolevat sukupuuttoon kun kaikki tapahtuu nappia painamalla eikä enää itse tarvitse liikkua edes päivittäisten tarpeiden vuoksi. Tämä on jäänyt mieleeni ja mitä enemmän sitä ajattelee niin kyllähän se ihan järkeen käy. Huolestuttavaa on se, kuinka paljon lähemmäksi tätä ollaan tultu sanotaan vaikka 40:ssä vuodessa.

Tämän kaiken pohjustamana heitänkin ilmoille väittämän: Kaikkien ei tarvitse urheilla, mutta jokaisen tulee liikkua. Mikäli siis haluaa pysyä terveenä ja pystyä liikkumaan jatkossakin.