Tammikuun parhaat

Hyvinvointi, Yleinen

Nyt ollaan jo helmikuun alussa, ja mietin vaan että mihin se tammikuu hujahti! Hämmästelin kun avasin somen ja luin useammasta paikasta tuskailua siitä kuinka verkkaseen aika on kulunu ja että tammikuussa tuntu olevan päiviä tuplat muista kuukausista, kun oma kokemus on niin vastakkainen. Toisaalta miulla oli niin selvä tavote ja sen tuoma paine viime kuulle että enemminkin oon toivonut lisäpäiviä, päätin nimittäin että saan meidän kisakoreografian valmiiksi. Sitä onkin tullut väännettyä, aina kun ollut aikaa ja myös niinä hetkinä kun ei oikeen ole ollut aikaa. Muuten tuli käytyä tavallisesti töissä, tanssireenit on ollut kolmesti viikossa ja salille oon kerennyt pari kertaa viikossa. Mitään erityistä ohjelmaa ei olekaan tainnut olla, yhdet syntymäpäiväjuhlat, enkä ole suoraan sanottuna kaivannutkaan mitään enempää. Kaipaan omaa rauhaa arjen keskellä melko paljon, ja esimerkiksi loppuvuoden juhlapyhien ja sukulointien jälkeen tarvitsen aikaa palautua. Joten tuo ”tylsä” tammikuu oli kyllä se mitä kaipasinkin! Noihin 31. päivään mahtu paljon tosi hyviä juttuja, kuten nämä:

Luovuuden kukkiminen
Tosiaan vaikka tanssikoreon tekeminen aikarajalla tuo paineita, niin ai että mie nautin kun oon taas päässyt näkemää ite tehdyt sarjat koko ryhmän tanssimana ja kokonaisuus vaan toimii! Meitä on 18 tanssijaa muodostelmana joten on paljon liikkuvia osia mitkä pitää saada menemään yks yhteen vaikka tanssijat tekevät eri juttuja. Yksin kun olohuoneessa heiluu ja mielessä rakentaa liike ja lasku kerrallaan yhteensä kahden ja puolen minuutin tanssia on joskus tosi vaikea nähdä miltä se sitten oikeasti näyttää käytännössä. Mutta on tosi kiva huomata että vuosienki jälkeen näillä aivoilla saadaan uutta materiaalia ulos, ja mikä osoittautuu melko hyväksi! Oon ylpeä itsestäni, mikä tuntuu aina hyvältä.

Uudet herkkuarkiruuat
Tammikuussa on tullut syötyä hyvin, nimittäin ollaan vähän laajennettu arkiruokien repertuaaria (mikä on ollu enemmän kuin tarpeellista). Lemppariruuiksi on noussut heittämällä uunikasvikset sekä nuudeli-kanapelti, nams! Molemmat yksinkertaisia ruokia, mutta silti niin hyviä. Tuo nuudeli-kanapelti oli miulla ihan uusi tuttavuus, kävin vanhempieni luona ja äiti sano et nyt on Pirkka-lehdestä löytyny hyvä ja helppo resepti. Ja helppohan se tosiaan oli kun ei tarvinnu ees kirjottaa ylös että muisti! Otahan siekin tämä haltuun, ite tykkään tehä ton uunivuokaan ja käyttää täysjyvänuudeleita, enkä kyl oo ohjeesta kattonut kuinka paljon pitää mitäkin laittaa vaan oman maun mukaan ja riippuen siitä miten paljon haluaa valmistaa kerralla. Suosittelen!

Tuumatorstait Elman kanssa
Vitsit että on kivaa kun on joku kenen kanssa häseltää ja suunnitella näitä somejuttuja! Oon saanut paljon lisäboostia omaan tekemiseen ja vahvistusta siihen että oikeesti tykkään tehdä ig:tä ja tätä blogia (vaikka tälle jääkin harmittavan vähän aikaa), eikä tän tarvitse olla niin yksinäistä kuin miltä on joskus tuntunut. Elman kanssa kehittämän tuumatorstai instagram-sarjan myötä oon myös saanut enemmän hyvinvointi aihepiirin pohdintaa tuotettua mikä on itselle lähellä sydäntä ja sellaista mistä keskustelua haluankin syntyvän.

Remppa vai muutto Vancouver
Paras tv ohjelma ikinä, ja nyt tätä voi katsoa jakso tolkulla Ruudusta! Sen jälkeen kun rempattiin oma koti alkoi vielä enemmän kiinnostamaan ohjelmat missä laitetaan paikkoja uusiks sekä näytetään valmiita upeita taloja. Teen aina mielessäni listaa siitä mitkä on omat ”must have” asiat omakotitalossa ja jos pääsen vielä remontoimaan minkälaisia asioita kotiin valitsisin. Meillä on myös tapana katsoa aika paljon alueella myytävänä olevia asuntoja ja taloja vaikka muuttaminen ei olekaan nyt ajankohtaista, katsotaan kuvia ja pohjapiirroksia samalla miettien mitä tekisi sinne jos saisi vaan räjäyttää nykyisen sisällön ja laittaa kaikki uusiks. Välillä tulee kauhea asunto- ja remppakuume päälle, sen sijaan siis että oisin tätä myöten täynnä elämää remontin keskellä aiemmasta kokemuksesta lähtisin mielellään vastaavaan tilanteeseen uudestaan, käykö monille näin?

Kamerajalka
Pienestä sitä voi ihminen olla iloinen mutta niin paljon on helpottunu kuvien napsiminen kun ei tarvii kasata kirjoja ja DVD-koteloita läjään johonkin hyllykölle että saa kameran oikealle korkuudelle. Joskus vuosia sitte miulla oli kaikki mahdolliset kamera ja kuvaushärpäkkeet, sitten kyllästyin enkä halunnut ahtaa niitä pieneen yksiööni missä säilytystila oli muutenkin kortilla ja myin kaiken. Nyt kun into on pikkuhiljaa palannut oon koittanut harkita pitkään mitä tarvitsen ja minkälaisella kalustolla pärjään, eihän tässä kuitenkaan ammattivalokuvaajiksi olla ryhtymässä. Pitkän pohtimisen jälkeen otinkin repun selkään, kävelin giganttiin ja palasin kamerajalan onnellisena omistajana.

Unelmointi
Tammikuussa unelmoin tulevaisuudesta ja vietin paljon aikaa miettien mitä askeleita kannattaa ottaa jotta pääsen lähemmäs niitä. Vaikka asioilla ei ole mikään kiire ja unelmatkin muuttuvat ja muovautuvat jatkuvasti, on ollut jotenkin todella innostunut ja jopa helpottunut olo kun on ajatus siitä mihin suuntaan haluaa edetä.

Oon kaiken kaikkiaan tosi iloinen siitä miten tää vuosi on lähtenyt käyntiin! Joskus arki tuntuu pitkäveteiseltä mut niinä hetkinä koitan muistuttaa itteäni siitä, että omista valinnoista se on rakennettu ja jos haluan asioiden muuttuvan, voin myös niin valita.

Mennyt vuosikymmen

Yleinen

Ihanaa vuotta 2020 ja uutta vuosikymmentä kaikille! Viime vuosikymmen oli luonnollisestikin minulle tapahtumarikas, sisälsihän se lähes kaikki teini ja varhaisaikuisuuden vuoteni. Oli paljon hyvää ja paljon huonoa, sellasia hetkiä että sydän pakahtui onnesta ja toisia missä teki mieli repiä se pois kun sattui. Kaikista muistoista olen kuitenkin erittäin kiitollinen, ovathan ne niitä mitkä on muokannut miusta tällaisen kun olen. Ajattelin palata menneeseen sen verran, että kerron jokaisesta menneen vuosikymmenen vuodesta päällimmäiset asiat.

2010 siirryin yläkoulusta kaksoistutkinto opintoihin, kesä näiden välissä meni rannalla ja mopolla kaupunkia ympäri kaahaillen! Ystävieni kanssa järjestimme juhlat jos toisetkin. Olin 15-vuotias ja tuntui että elämä on mahdollisuuksia täynnä. Tuolloin alkoi myös ensimmäinen seurustelusuhteeni, mikä tietenkin oli iso juttu. Lähes kaikki vapaa-aikani meni tanssin ja valmentamisen parissa, rakensin identiteettiäni pitkälti tämän rakkaan harrastuksen ympärille.

2011 koulut eteni, ystävät oli tärkeintä elämässä tanssin rinnalla ja parisuhde koetteli. Sain myös ensimmäisen lemmikin, ihanan Elli-kissan. Tuolloin tuntui että kaikki tunteet oli jotenkin super voimakkaita, myös sellaiset hetket kun ei oikein tuntunut miltään ahdistivat kovasti.

2012 tanssin wanhat ja kirjoitin syksyllä ensimmäiset aineet lukiossa. Palo discotanssiin vaan voimistui ja se astuikin itselläni showtanssin ohi, vaikka sitäkin tykkäsin valmentaa! Täytin myös 18v loppuvuodesta, mikä ei omalla kohdalla tuntunut niin kummoiselta jutulta. Ajokortti oli kyllä kiva lisä elämään vaikka omaa autoa en missään vaiheessa ole halunnut.

2013 valmistuin ylioppilaaksi ja vaatetusartesaaniksi, muistan kuinka onnellinen olin silloin! Seuraavana päivänä muutinkin pois kotoa Seinäjoelle, missä alkoi fysioterapiaopinnot ja varsin erilainen elämä aiempaan verrattuna. Ikävöin syksyllä tanssia ja ystäviä Paljon, vaikka kävinkin aina mahdollisuuden tullen Lappeenrannassa. Tämä syksy oli henkisesti raskas ja ennen joulua varasinkin ensimmäisen aikani opiskeluterveydenhuollon psykologille. Olin niin täynnä kaikkia tunteita mutta en osannut ilmaista niitä ja en uskaltanut myöntää kuinka onneton oikeasti olinkaan etäisyydestä tärkeisiin ihmisiin.

2014 kevät ei ollut juurikaan helpompi, käytiin aika syvällä ennen kuin pystyin tekemään ison päätöksen jättää Seinäjoen, fysioterapiaopinnot ja pitkän parisuhteen taakse. Muutin ekaa kertaa yksin ja rakas Lappeenranta tuntui heti taas kodilta. Hiljalleen alkoi korjausprosessi kaikelle mikä tuntui menneen rikki. Aloitin valmentamisen ja tanssin ihan uudella vaihteella, omistauduin sille täysin. Näin paljon ystäviä, juhlin, tein töitä siivoojana ja mietin mitä haluan seuraavaksi tehdä. Ainiin, ja kävin myös ensimmäistä kertaa ystävän kanssa ulkomailla, Lontoossa! Ja otin ensimmäisen tatuointini.

2015 oltiin perheeksi muodostuneen tanssiryhmäni kanssa ensimmäistä kertaa täysin miun tekemällä koreografialla kisoissa, aiettä! Keväällä kävin moikkaamassa ystävääni Espanjassa ja päätin että miusta tulee maailman paras terveydenhoitaja. Menin pääsykokeisiin ja syksyllä alkoikin Amk-opinnot, taas. Opiskelusta sain niin paljon enemmän irti kuin aiemmin, koin olevani oikealla alalla heti. Syksyyn mahtui myös ikimuistoinen loma Miamissa.

2016 kaipasin kuumeisesti ulkomaille, lähdinkin heti mahdollisuuden tullen takaisin Miamiin pariksi viikoksi. Opinnot ja tanssit eteni hurjaa vauhtia, keväällä saatiin sm-kisoista pronssia ja tuo päivä oli yksi onnellisimmista. Eniten tuossa kokemuksessa saa hymyilemään ja herkistymään se kuinka tiiviiksi ystäväporukaksi oltiin hitsauduttu (tdf❤️). Kesän alussa elämä yllätti ja eteen ilmestyi mies, jota nykyään saan kutsua aviomieheksi. Muutimme syksyllä yhteiseen kotiin ja hankimme ensimmäisen karvavauvamme, Seppo-kissan. Saimme toistemme kautta uusia ihania ihmisiä elämiimme ja arki yhdessä tuntui hyvältä!

2017 oli nyt kun miettii melko rauhallinen verrattuna aiempiin. Elämään kuului vahvasti opiskelu, olin päättänyt käydä tavallisesti 4 vuotta kestävät opinnot kolmeen vuoteen joten tiivistin kahden vuoden kurssit ja harjoittelut tähän vuoteen. Olin myös lähes koko kesän työharjoittelussa. Keväällä päätin lopettaa valmentamisen ja tanssimisen toistaiseksi, tämä oli vaikea mutta tuolloin oikea päätös. Opinnäytetyö stressasi ja kovaa. Muuten aika meni normaalia arkea elellessä. Johonkin väliin sain kuitenkin tungettua yhden matkan Balille ystäväni kanssa ja Kreikkaan mieheni kanssa. Loppuvuodesta saimme myös perheenlisäystä kun Siiri-kissa muutti taloon.

2018 oli viimeiset rutistukset opinnoissa, mutta sitäkin mielekkäämmät kun kaikki oli terveydenhoitajan työhön liittyvää. Valmistujaislahjana itselleni oli loma Kyprokselle ystävän kanssa, minkä aikana loputkin opintopisteet löysi tiensä todistukseen. Maaliskuussa mieheni kosi ja toukokuussa vietimme isommat valmistujais+kihlajaisjuhlat ystäville ja perheelle. Kesä ja syksy meni töissä, tein lyhyitä sijaisuuksia missä milloinkin ja oli mukavaa saada vapaa-aika omaan käyttöön kun ei ollut enää koulutehtäviä. Kävin taas pienellä lomamatkalla Espanjassa ystävän kanssa. Syksyllä elämä tuntui rauhoittuneen sen verran että uskalsin aloittaa valmentamisen 2krt/vk ja muistin taas kuin paljon rakastan sitä hommaa! Hääsuunnittelut myös etenivät pikkuhiljaa, keväällä olimme päättäneet ajankohdaksi heinäkuun 2019. Joulukuussa ostimme ensimmäisen oman asuntomme ja koko kuukauden remontoimme tätä mieleiseksi. Siinä oli hermot ajoittain koetuksella mutta olen edelleen niin ylpeä lopputuloksesta ja siitä miten jaksoimme yhdessä ilman suurempia vastoinkäymisiä tämän toteuttaa.

2019 alkuvuosi oli vielä remontin jatkamista ja siitä toipumista, valmentamista ja töitä. Samalla yritettiin pusertaa hääjuttuja kasaan, mikä aiheuttikin ajoittain järkyttäviä stressipuuskia. Irtiotto tuli tarpeeseen kun lähdin Thaimaahan lomamatkalle ystävän kanssa, vaikka tuolloinkin hoidimme hääjärjestelyitä sieltä käsin. Kesä oli täynnä menoja, oli omat ja ystävän polttarit, meidän omat häät mitkä oli ikimuistoisin päivä tältä ja kaikilta aiemmilta vuosilta, sekä ystävien häät joissa sain kunnian olla kaasona. Rakkauden täyteiset kuukaudet sai huipennuksin ihanaan häämatkaan Santorinilla. Syksyllä aloitin ja kävin Wellnessmalli-koulutuksen, mistä sain lisäintoa tulevan suunnitteluun ja avasin pitkästä aikaa mielikuvituksen portit oman näköisen uran luomiseen.

Nyt, 1.1.2020, olen super onnellinen ja valmis uusiin haasteisiin! En malta odottaa mitä kaikkea tuleva vuosikymmen tuo tullessaan.

Lupaan itselleni

Hyvinvointi, Yleinen

Sunnuntaina alkoi syyskuu ja samalla syksy! Kesä oli kaikin puolin ikimuistoinen ja tietyllä tapaa todella haikeaa siirtyä eteenpäin, mutta odotan myös innolla mitä tämä syksy tuo tullessaan. Meillä alkoi eilen uuden tiimin kanssa tanssireenit eikä tää koutsi vois olla enempää täpinöissä! Hieman harmittaa etten oo pystyny juurikaan reenailemaan etukäteen angiinan vuoksi, mutta minkäs teet. Myös työrintamalla on tulossa muutoksia lähiaikoina, joten on taas paljon uusien asioiden sisäistämistä edessä! Kaiken edellä mainitun vuoksi ja myöskin tämän alkaneen syksyn kunniaksi haluan tehdä muutaman lupaukseni itselleni tulevaan liittyen.

Syön vähemmän punaista lihaa ja alan panostamaan ruuanlaittoon! Tää on asia mitä oon halunnut tehdä jo pitkään ja keväällä olikin sellainen jakso kun se toteutu paremmin. Nyt kesän aikana on syömiset valitettavasti mennyt vähän helpoimman kautta ja sen on huomannut kehon toiminnoista. Tuntuu että turvottava tunne on niin fyysistä kuin henkistäkin tällä hetkellä, ja aineenvaihdunta ei ihan normaalitasolla ole. Aika palauttaa järjestys tähän temppeliin!

Tutkistelen omia tunteitani ja tutustun itseeni enemmän. Olen miettinyt viimeaikoina paljon sitä kuka minä olen juuri nyt, jotenkin olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä itseeni liittyen ja monessa asiassa ajatellut ”no tällänenhä mie oon”. Kuitenkin elämässä on viimevuosina tapahtunut paljon enkä ole enää se 20 vuotias tyllerö, joten koen nyt tärkeäksi alkaa zoomailemaan millainen aikuinen minusta on kasvanut.

Panostan kehonhuoltoon enemmän. Tämä on todella tärkeä asia kun reenailee salilla ja nyt kun tanssi palaa arkielämään mm. liikkuvuus tulee tärkeään rooliin, sekä lajiin kuuluvien äkkiliikkeiden ja kehon monipuolisen rasittavuuden vuoksi haluan omalla tekemiselläni ehkäistä mahdollisia vammoja ja muutenkin optimoida kehon toimintaa.

Olen armollinen itselleni ja hyväksyn omat rajani. Nyt kun alkaa uusi työ ja aloitan isoa panostusta vaativan urakan tanssin parissa pyrin olemaan enemmän hereillä oman mielen ja kehon lähettämiin viesteihin omasta jaksamisesta ja tarpeista. Olen aika taidokkaasti vetänyt itseni piippuun useita kertoja elämäni aikana, enkä välttämättä ole edes itse huomannut sitä. Olen ehkä ihmistyyppinä myös sellainen että haluan selviytyä ja oletankin että selviydyn melko raskaankin kuorman kanssa. Asia mikä vaatii opettelua onkin se, ettei arjen tarvitse olla selviytymistä. Onnistumista ja onnea ei mitata sillä miten paljon kerkeän tekemään, vaan sillä että nautin asioista mitä teen.

Ihanaa syksyn alkua kaikille, ja muistakaa että olemme oman elämämme johtajia!