Remontin tuloksia

Yleinen

Nyt uskallan jopa sanoa että meidän remontti on valmis! Tietenkin (niin kuin kaikki remonttia tehneet tietävät) pientä tekemistä vielä on, saunasta puuttuu valaistuksen kytkennät, ja keittiössäkin odotetaan paria korjausta. Yksi lista taitaa olla vielä maalaamatta ja mitä näitä nyt on. Mutta siihen nähden minkälainen to do-lista alussa oli, nuo tuntuvat hyvin pieniltä asioilta. Olemme siis asuneet täällä uudessa kodissa jo joulukuun lopusta asti, eli kohta kahden kuukauden ajan. Suurin osa kalusteista tuli vanhalta asunnolta joten sisältöä täällä on ollut muutosta asti, mutta vasta tammikuun lopulla alkoi paikat näyttämään siltä että tämä oikeasti on meidän koti nyt. Olen ripotellen laittanut kuvia instagramin puolelle joistain kotimme yksityiskohdista mutta nyt oon saanut kuvattua kunnolla isompaa kokonaisuutta.

Olohuone ennen

Lupasin silloin kertoa tarkemmin miedän asunnon ostamisesta/remontista, kun hieman asiaa availin aiemmissa postauksissani. Nyt voisinkin ihan alkuun kertoa mikä oli tilanne kun ostimme tämän ensimmäisen ihka oman kotimme. Myynti-ilmoitus tuli marraskuun puolenvälin jälkeen ja kuvien perusteella en olisi halunnut tulla edes katsomaan tätä, olimme käyneet katsomassa paljon uudempaa ja muuttovalmista asuntoa ennen tätä, mikä nosti rimaa selvästi ylemmäs. Sanottakoon tähän väliin että tuo meidän edellinen koti oli myös juuri remontoitu ennen kuin muutimme sinne, ja uuden tuntu on koukuttava. Omaan silmääni siis iski ensimmäisenä ilmoitukset uudiskohteista ja parin vuoden sisään valmistuneista asunnoista/taloista. Tämä ei ollut sitä.

Olohuone jälkeen!

Mieheni sai kuitenkin taivuteltua minut lähtemään avoimeen näyttöön, saataisiin ainakin taas yksi vertailukohde etsintään. Tulimme sisälle ja niin kuin kuvistakin tiesin, mitkään pinnat eivät silmää miellyttäneet. Katselimme kuitenkin mielenkiinnolla paikkoja ja huomasimme pohjaratkasun olevan todella toimiva ja neliöiden olevan hyvin käytetyt. Samalla mielessä alkoi pyörimään erilaisia ideoita siitä miten tästä saisi tehtyä meille juuri täydellisen paikan asua. Täällä oli melko synkkää (oli myös pimeä talvi-ilta eikä valaistus ollut kummoinen) ja vähäiset huonekalut loivat kolkkoa tunnelmaa. Sitä en sano etteikö täällä olisi ollut siistiä, tän asunnon taustalla on vuosia ”tyhjänä oloa” tai sellaista asumista että ollaan käyty kerran pari viikossa lämmittää sauna mutta arkea täällä ei juurikaan olla asusteltu tällä vuosikymmenellä. Tietenkin sellaisesta asumisesta ei paljon käytön jälkiä jää. Hyväkuntoisen purkamisen poistaminen ei muuten ollut yhtään haikeaa tai mietityttänyt pitäisikö olla tekemättä, ja varsinkin keittiön osalta oltiin vain kiitollisia kun alkuperäinen oli myyntikunnossa. Saatiin siis kodinkoneita myöten myytyä kaikki mitä keittiössä oli!

Keittiö ennen

Mutta tosiaan, tiesimme heti, että jos tämän ostaisimme remontoisimme melko rankalla kädellä, etenkin keittiön ja kaikki pinnat. Tämä oli tietyllä tapaa innostavaa sillä rakastan tällaisia projekteja joissa pääsee toteuttamaan itseään ja mikäs olisikaan kivempaa kuin asua kodissa johon on saanut itse päättää kaiken. Mutta kyllä se myös pelotti… Meillä ei kummallakaan tosiaan ole minkäänlaista taustaa remontoimisesta emmekä nähneet järkeväksi taloudellisesti palkata ulkopuolisia urakoitsijoita. Hintapyyntö asunnossa oli alun alkaenkin kohtuullinen, joten se puoli ei niinkään huolettanut. Huomasimme myös, että ei-niin-uuden ostaminen ja remontointi uuden ostamisen sijaan on edullisempaa, eikä uusi aina vastaa omaa makua muutenkaan.

Keittiö jälkeen

Ja niin siinä sitten kävi että kymmenien pankkien, välittäjäfirman ja keittiöfirman kanssa käytyjen puheluiden jälkeen asunto oli meidän ja oli aika aloittaa remontointi! Kyllä jännitti muuten. Muistan kun oli eka vapaapäiväni kauppojen jälkeen ja mieheni toi minut asunnolle kun itse taisi mennä vielä töihin. Tönötin täällä ja katselin ympärille miettien mistä ihmeestä se remontointi siis aloitetaan loogisesti? No päädyin repimään listoja ja sen jälkeen tapetteja. Muutaman SOS-snäppikonsultaation jälkeen aloin päästä jyvälle hommista. Toiseksi paras asia koko remontissa (ensimmäinen luonnollisesti se kun näki projektin etenemisen) oli juurikin se, että oikeesti huomasi pystyvänsä tekemään vaikka ja mitä! Haluaisin uskoa etten ole muutenkaan mikään täysin avuton, mutta kyllä ylitin itseni monessa asiassa ja siksi olenkin tosi ylpeä tästä remontin tuloksesta. Tietenkin meille tuli apuja perheenjäseniltä ja ystäviltä eikä voitais olla kiitollisempia! Love you guys.

Kirjottelen seuraavan kerran enemmän ja tarkemmin remontin tapahtumista ja laitan ennen/jälkeen kuvia makuuhuoneista, vessasta, kylppäristä ja saunasta! Voisin muun muassa kertoa mikä oli joidenkin valintojen takana ja mitkä asiat tuntui vaikeimmilta.

Omat sivut

Yleinen

Tervetuloa blogini uusille sivuille! Taas tuli muutto, olen kirjoittanut tätä blogia alle vuoden ja tämä on kolmas kerta kun virittelen uutta blogipohjaa. Aluksihan kirjoittelin bloggerille, sitten sain sopparin Starboxille ja nyt kun se portaali joudutaan sulkemaan oli taas aika metsästää uutta paikkaa. Niin paljon kuin pidinkin blogiyhteisöön kuulumisesta, kaipasin myös omaa sivua ja etenkin itse suunniteltua ulkoasua. Minulle puolet bloggaamisesta on juurikin visuaalisesti miellyttävän sisällön luominen, eli ig sivun ylläpito, valokuvaaminen ja blogin ulkoasun muokkaaminen. Näillä asioilla voin tuoda esille tyyliäni, vaikka se ei olekaan pääosassa blogissani.

Noniin, eli siis uusi projekti alkaa täällä xaikaajaljella.com ssa! Valitsin wordpress alustan sillä usein ihailen muiden tälle alustalle luomia nettisivuja. Toki olen myös kuullut että tämän alustan kanssa voi olla haastavaakin joten olkaa armollisia, tässä ulkoasun työstämisessä saattaa mennä aikaa! Onneksi hankin itselleni vihdoin uuden koneen joten tämä työskentely on huomattavasti mukavampaa. Olen jo puolen vuoden ajan tehnyt suurimman osan blogipostauksista kännykällä… No more of that thank you.

Saan jostain syystä superisti boostia tähän touhuun kun tulee muutoksia ja uusia tuulia. Nytkin olen ollut sunnuntaista asti kone auki lähes koko vapaa-ajan ja muita asioita tehdessäni pääni pursuaa ideoita postauksista ja ulkoasusta! Odotan myös innolla että päivät pitenee enemmän niin pystyy iltapäivisin ja iltaisin kuvaamaan luonnonvalossa asioita. Haluan muun muassa hyvät kuvat tästä meidän uudesta kodista, joka on muuten lähes valmis, jeii!

Nyt ajattelin siirtää tähän väliin muutaman vanhan postauksen toiselta alustalta tänne, pystyt lukemaan juttujani sekaisin etusivulta tai valitsemaan kategorioittain postauksia yläpalkista. Teemat pysyvät edelleen samoina, kirjoittelen siis pääosin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita, mutta viime päivinä olen myös innostunut kirjoittamaan ihan vaan arjestani ja ajatuksen virrastani (onko tuo edes oikein sanottu? Ei tule fiksumpaakaan nyt mieleen joten menköön). Nyt alkaa ensikesän hääsuunnitelmanki pauhaamaa vähän kovemmalla tahilla kun aikasemmin niin ehkä tulee niistäkin kirjoiteltua enemmän. Mutta joo, nyt eletään torstai-iltaa ja huomenna olis vielä yksi aikainen aamu tälle viikolle. Eli tää tyttö lähtee suihkun kautta petiin, vähän aikaa antaa pakkorakkautta meidän ihanille kissoille ja sitten toivottavasti nukahdan… Palaillaan pian!

Hoi sokerihiiret

Ravitsemus

Täällä ilmottautuu sielunsisko! Olen oikeasti niin herkkujen perään kun olla ja voi ja taistelen sen himon kanssa melkeinpä päivittäin. En kuitenkaan halua antaa periksi ja olen vuosien myötä kokeillutkin erilaisia keinoja selvitä siitä. Sen lisäksi että jatkuvasta herkuttelusta on pidemmän päälle terveydellisiä haittoja, niin minulle tulee lähes poikkeuksetta tukkoinen ja huono olo kroppaan suoraan syötyäni karkkia/roskaruokaa. Tämä on muuten pahentunut iän myötä! Tottakai aina jos lapsenakin söi överit niin napa rutisi mutta nykyään ei vaadi edes isoja määriä että maha turpoaa ja on huono olla. Tässä huomaa sen aineenvaihdunnan hidastumisen… Olen myös miettinyt sitä, että jos korkeita sokeri- ja kaloripitoisuuksia sisältävät syötävät aiheuttavat kropassa välitöntä reaktiota, niin miksi niin usein kuitenkin syömme/haluamme syödä niitä. Unohdammeko tosiaan niin nopeasti ne huonot puolet? (Kysyn tuota samaa itseltäni aina jos retkahdan suunnitelmattomasti herkkuihin enkä vieläkään pääse selville mieleni toiminnasta)

Ja älkää missään nimessä ymmärtäkö väärin, en todellakaan sano että herkuttelu olisi aina pahasta eikä itsensä palkitseminen pitkän viikon jälkeen karkkipussilla olisi hyväksyttävää! Aihe on kuitenkin lähellä arkeani ja omaa elämääni, niinpä pohdin tätä enemmän ratkaisukeskeisestä näkökulmasta.

Miten tämä sokerinhimo sitten vaikuttaa haluuni elää terveellistä elämää? Kyllähän se välillä vaikealta tuntuu. Etenkin jos on huono päivä ja stressiä, tekisi mieli lohduttaa itseä karkkipussilla sohvan nurkassa. Toinen milloin tekisi mieli herkutella on palkitsemaan itseäni kun jotain onnistuu hyvin. Tästä voisi päätellä että ravitsemuksen puolesta minulle sopii tasainen elämä… Niinhän sitä vissiin laihduttaminenkin suositellaan aloitettavaksi kun muu elämä on tasapainossa. Mutta ylä- ja alamäet kuuluvat elämään niin koitappa siinä sitten valita terveitä elämäntapoja kun karkkihyllyt kutsuu nimeltä kaupassa! Mielen lujuus ei varsinaisesti ole luontaisia vahvuuksiani mutta harjoittelemallahan sitä vasta mestareiksi tullaan.

Totaalikieltäytyminen herkuista ei ole minun juttuni, sen olen todennut. Haluan nauttia elämästä enkä pakottaa itseäni luopumaan mieleisistä asioista kun kohtuuden saavuttaminen on mahdollista. Ja aina jos olen yrittänyt, on mennyt hyvin kunnes menee todella huonosti ja silloin itseni soimaaminen asiasta on pahempaa. Nyt viime viikkoina olen ollut melko joustava syömisissä, jos on tehnyt mieli jotain, olen harkinnut ja katsonut muutaman tunnin meneekö himo ohi, jos ei niin olen antanut itselleni luvan ostaa jotain. On ollut kiva huomata, että tosiaan joskus se himo haihtuu odotuksella ja en myöskään ole ollut niin jyrkkä itseäni kohtaan herkuteltuani.

Vinkkejä muille sokerihiirille:

🍭 Syö aina kunnon ruoka ennen kuin syöt herkkuja! Eli ei tyhjään vatsaan vaan pohjalla ravitseva ruoka. Kun ei ole enää nälkä, syö hillitympiä määriä herkkuja.

🍭Älä mene nälkäisenä kaupan herkkuhyllyille! Osta ennemmin ruokatarpeet ja mene kotiin syömään. Hoida herkkujen ostaminen erikseen.

🍭 Herkkuhimon iskiessä anna sille hetki aikaa tasoittua ennen kauppaan ryntäämistä. Ethän osta kaikki vaatteita/tavaroitakaan mitkä juolahtavat mieleen ja huomaat unohtavasi ne pian.

🍭 Jos esim. töissä taukohuoneessa on aina herkkuja tarjolla, älä ota niitä. Ensimmäisen jälkeen kynnys ottaa lisää laskee mikä voi johtaa koko työpäivän mittaiseen naposteluun.

🍭Tarjotuista herkuista voi myös kieltäytyä! Jos olet lauantaina pitänyt oman suunnitellun herkkuhetkesi ja sunnuntaina menette anoppilaan syömään missä odottaa jälkiruokana pullaa, jäätelö ja muuta ihanaa, niin voit ystävällisesti kieltäytyä ja juoda teen/kahvin muiden seurana. Mielestäni on väärin ajatella että on pakko ottaa santsiannosta tai herkkuja vain koska kieltäytyminen olisi epäkohtelista. Olenkin itseasiassa sitä mieltä että tämä ajatus kannustaa nykyajan ylensyömistä…

🍭 Löydä itsellesi uusia herkkuja terveellisimmesti vaihtoehdoista! Marjasmoothiet, proteiinipatukat, kuivatut hedelmät… Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja!

🍭 Pysy lujana! Mieti syitä miksi haluat olla syömättä epäterveellisesti ja motivoidu niistä. Parhaimmillaan päädyn herkkuhimon kourista salille reenaamaan isolla energialla kun olen kerrannut itselle tärkeät asiat läpi koettelemuksen hetkellä.

Halusinkin kai vaan sanoa että kyllä tämä on vaikeeta minullekin tämä tasapainottelu terveellisten elämäntapojen ja mielitekojen kanssa!

Kuukausi omistettu läheisille

Yleinen

Lokakuu oli ja meni, päätähtenä oli työt ja treenaaminen. Tuntuuko muista siltä että oman elämän stressit ja kiireet ottavat niin kovin vallan että unohtaa pitää yhteyttä tärkeisiin ihmisiin? En voi olla ainut, enhän… Se on vaan niin tyhmää, sillä juuri niiden ihmisten tuella jaksaa paremmin ja näkeminen piristää. Marraskuussa haluan antaa aikaa enemmän läheisille, aion vierailla ystävien luona ja kutsua vanhemmat kylään! Itselle usein syy siihen miksen vieraile ihmisten luona (varsinkin jotka asuvat muissa kaupungeissa) on se, että ajattelen sen vaativan vähintään kaksi vapaata että kerkeää. Ei, ei se vaadi. Jos ajomatkaa on vaikka kolme tuntia, kerkeää yhdellä vapaapäivällä viettämään monta tuntia tärkeiden ihmisten kanssa ja silti päästä kotiin illaksi nukkumaan! Eilen toteutin tällaisen päiväreissun ihanan ystäväni luokse Mikkeliin, ja en olisi voinut parempaa päätöstä tehdä. Mikään ei ole niin rentouttavaa kuin nollata arkea ihmisen kanssa kenen seurassa on hyvä olla ja ajatukset osuvat yksiin.

Vietimme päivän tehden ihan normaaleita asioita, bussini saapui puoliltapäivin perille joten mentiin superhyvälle lounaalle vanhaan asemarakennukseen tehtyyn ravintolaan, Vaihaan. En ole ikinä siellä käynytkään, ja maukkaan ruuan lisäksi plussaa oli viihtyisä tunnelma. Vaikka ihmisiä oli jonkin verran, pystyimme kulmapöydässä juttelemaan rauhassa ja vaihtamaan kuulumisia. Kun oltiin saatu vatsat täyteen lähdettiin kiertelemään muutamia vaatekauppoja. Sieltä sitten suunnattiin ystäväni kotiin ruokalevolle (eväiden kanssa) ja paransimme maailmaa kuunnellen samalla uusia suomalaisia biisejä spotifysta! Minä en ikinä kuuntele radiota ellei autossa satu olemaan se auki kun about kerran viikkoon käydään tekemässä ruokaostoksia, joten olen aivan uunona uudesta musiikista. Onneksi on ystäviä ketkä valistaa. Kotiinpäin lähdin seitsemän maissa ja bussissa nuokkuessa mietin kuinka paljon enemmän sain energiaa ja iloa tällaisesta vapaapäivästä verrattuna kotona istumiseen ja gossip girlin katsomiseen!

Nyt pitääkin alkaa touhuamaan kotona, pidetään tanssiryhmäni kanssa illanistujaiset meillä ja olen lievästi sanottuna vaiheessa… Enkä tiedä yhtään mitä laittaisin päälle, joten tästä tulee varmaan taas yksi niistä illoista kun kaiken siivoamisen jälkeen puolet vaatekaapista koristaa makuuhuoneen lattiaa. Hyvää viikonloppua ja pyhäinpäivää kaikille!

Kilpailunhaluinen – itseäni kohtaan?

Urheilu

Olin eilen salilla ja juoksin tavalliseen tapaan juoksumatolla ja mietin elämää. Minulla ei ole ollut mikään hyvä viikko ja meinasin jättää reeninkin väliin sen vuoksi. Siinä sitten juostessa mietin miksi minulle kuitenkin oli niin tärkeää mennä salille, kun olisi varmasti tehnyt yhtä hyvää jäädä kotiin lepäämään. Salillani juoksumatot ovat sijoitettu ikkunoihin päin ja koska ulkona oli jo pimeää, näin oman heijastukseni lasista. Juoksen salilla 3-4 kertaa viikossa ja yleensä menen aina samalle matolle, joten déjà-vu hetkiä tulee lähes aina, muistan mitä edellisenä ja sitä edellisenä kertana olen miettinyt juostessani ja palaan helposti eri päivien fiiliksiin. Joinain päivinä juoksen energisesti ja täynnä intoa, toisina taas selviän vain jakamalla ajan osiin ja laskemalla jäljellä olevia minuutteja. Muistan miltä askel tuntuu ja heijastuksesta näyttää fiiliksen vaikutuksesta. Siitä huolimatta mitkä fiilikset juostessa on, huomaan aina alussa ajattelevani samaa: ”mitä jos en jaksakaan ja suoriudun huonommin kuin aiemmin?”.

Normaalisti sivuutan tuon ajatuksen ja aloitan vaan menemään: ”Höpöhöpö, olenhan aikaisemminkin jaksanut”. Nyt kuitenkin jäin miettimään miksi se on minusta niin kamala ajatus jos en joku kerta jaksakaan samaa suoritusta kuin aiemmin? Päivät ovat erilaisia, vapaapäivänä jota on edeltänyt lepopäivä ovat energiatasot hieman erit kuin työputken ja vaikkapa rankan jalkareenin jälkeen. Olisiko se siis ihme ettei aina jaksa antaa parastaan, tai edes halua? Ei minusta, silloin kun vastaan jollekin toiselle. Mutta omalla kohdallani ohi oman järkenikin minun on vaikea hyväksyä sitä, vaan se on pettymys. Tämä ei aina rajoitu vain urheiluun, vaan tapahtuu muillakin elämän osa-alueilla. Olen loppujen lopuksi todella jyrkkä ja vaativa itseäni kohtaan, kaikki niin sanotut epäonnistumiset ottavat koville. Vaikka en sitä muille aina näytäkään. Miksi on välillä niin vaikeaa olla itseään kohtaan armollinen?

Ehkä olen vain kilpailunhaluinen. Mutta yleensä kun kysytään onko joku kilpailunhaluinen mietitään kilpailua toista ihmistä tai ihmisiä kohtaan. Ei minulla ole tarvetta juosta kauemmin tai nopeammin kuin vieressä oleva, enkä katso millä painoilla toinen tekee ja vertaa omiini. Tietenkin välillä saa lisämotivaatiota kun katsoo toisen hyvää suoritusta, mutta minusta tärkeintä on oma suoritus ja sen kehittäminen omalla tavalla ja tahdilla. Voinko sitten olla kilpailunhaluinen itseäni kohtaan? Kun mietin kilpavuosia tanssissa, en ikinä pelännyt häviämistä niin kuin pelkäsin epäonnistumista omassa suorituksessa. Kisoihin lähettiin tavoitteena suoriutua paremmin kuin aiemmin, tanssijana ja valmentajana, sijoituksesta huolimatta. Eniten kammoksuin kehityksen paikalleen jumahtamista, mikä myös varmasti vaikutti lopettamispäätökseen. Olen myös melko varma että tämä sama asia sai minut eilen menemään salille

Tietyllä tapaa tämä piirre on hyvä, sillä se saa minut tekemään salilla yhden toiston enemmän ja juoksemaan yhden minuutin pidempään, sekä muissakin asioissa kuin urheilussa tähtäämään parempaan. Mutta on se myös rankkaa kun tuntee pettymystä pienistäkin asioista, jotka ovat vain inhimillisiä. Tässä onkin minulle kasvun paikka, kun pitäisi oppia olemaan itselle yhtä armollinen kuin muille.