Mitä siulle kuuluu?

Yleinen

Tänään maailman itsemurhien ehkäisypäivänä on ajatuksissa pyöriny kysymys, mikä miut on saanut jaksamaan ja selviämään elämässä eteen tulleista haasteista? Vastaus ei ainakaan ole se että olisin ollut aina tosi vakaa ja rauhallinen, tai että olisin käsitellyt asiat ikäistäni kypsemmin. Noups. Se oli ja on edelleenkin ystävät ja perhe, heidän kanssaan keskustelu ja hiljaa oleminen. Tämä herätti jatkokysymyksen: mites ne keillä ei ole/eivät koe että olisi läheisiä keille asioita jakaa? Pelottava ajatus. Uskallan väittää että yksinäisyys on todella yleistä, ei välttämättä konkreettisesti ympärillä olevien ihmisten määrästä katsottuna mutta henkinen, oman pään sisällä oleva yksinäisyys. Tähän liittyy tunne ettei ole ketään kelle puhua, kuka ymmärtäisi tai välittäisi tarpeeksi.

Aina ei kyllä tunnu siltä että haluaisikaan jutella, tai nähdä ketään. Joskus ainut asia mitä haluaa tehdä on jäädä kotiin peiton alle itkemään. Sekin on ihan ok ja meillä kaikilla on niitä päiviä, joillain itkemistä on enemmän, joillain vähemmän. Olen itsessäni tunnistanut vahvasti sellaisen piirteen, että mitä enemmän mieltä painaa, sitä vetääntyneempi olen. Onneksi tämä on myös aika selkeä elämässäni oleville ihmisille, ja tällaisessa tilanteessa heidän suunnaltaan tuleekin kysymys ”onks kaikki ok, oot ollu jotenki hiljanen?”. Usein tuo kysymys riittää, padot aukeaa ja saan ulos sen mikä mieltäni on painanut. Aina ei kuitenkaan ole helppoa vastata rehellisesti, vaan ennen kuin kerkeää edes rekisteröidä oman suun liikkeet tajuaa sanoneensa ”ei täs mitää, vähä väsyttää.”

Kun on tuollaisessa tilanteessa, ettei saa sanottua omia fiiliksiä ja ajatuksia ääneen, tulee entistä yksinäisempi olo. Jos tuo jatkuu, asiat vaan kasaantuu eikä mitään saa ulos, tulee niitä epätoivon hetkiä että miten tästä muka selviää ja ei nämä asiat järjesty. Mieli tekee temppuja ja löydät itsesi ajattelemasta pahinta mahdollista skenaariota kaikesta, ja myös uskot siihen. Tämä on vaarallinen paikka olla yksin pitkään.

Koska tiedän itse miltä se tuntuu, ja olen myös kokenut kuinka pienillä teoilla ja sanoilla sen saa pysähtymään, käännettyä ympäri tai edes hidastumaan, tiedän kuinka tärkeää on olla se läheinen! Se joka jaksaa kysyä kerta toisensa jälkeen ette mitä kuuluu tai antaa halauksen ihan vaan koska näytät siltä että se voisi olla tarpeen. Olen itse maailman huonoin pitämään yhteyttä ihmisiin ja tämä vaivaa minua. Miten voin tietää, kaipaako joku läheisistäni juttuseuraa, olkapäätä mitä vasten itkeä tai vaikka vaan tsemppihalia jos ei nähdä tai jutella? En mitenkään. Siksi haluankin ryhdistäytyä ja kannustaa muitakin ryhdistäytymään olemaan se tyyppi, joka kysyy mitä kuuluu, kysyy uudestaan, lähtee kylään ja kertoo kuinka tärkeä tämä ihminen sinulle on.

Me kaikki kaivataan ihmiskontakteja, halutaan kuulua osaksi jotain ja tarvitaan joskus tukea arjen ja elämän haasteisiin. Pienet jutut tekee kokonaiskuvan, joten vaikka emme pysty piirtämään toisen kuvaa alusta, muistetaan lisätä niihin väriä ja valoa omalla toiminnallamme!

Lupaan itselleni

Hyvinvointi, Yleinen

Sunnuntaina alkoi syyskuu ja samalla syksy! Kesä oli kaikin puolin ikimuistoinen ja tietyllä tapaa todella haikeaa siirtyä eteenpäin, mutta odotan myös innolla mitä tämä syksy tuo tullessaan. Meillä alkoi eilen uuden tiimin kanssa tanssireenit eikä tää koutsi vois olla enempää täpinöissä! Hieman harmittaa etten oo pystyny juurikaan reenailemaan etukäteen angiinan vuoksi, mutta minkäs teet. Myös työrintamalla on tulossa muutoksia lähiaikoina, joten on taas paljon uusien asioiden sisäistämistä edessä! Kaiken edellä mainitun vuoksi ja myöskin tämän alkaneen syksyn kunniaksi haluan tehdä muutaman lupaukseni itselleni tulevaan liittyen.

Syön vähemmän punaista lihaa ja alan panostamaan ruuanlaittoon! Tää on asia mitä oon halunnut tehdä jo pitkään ja keväällä olikin sellainen jakso kun se toteutu paremmin. Nyt kesän aikana on syömiset valitettavasti mennyt vähän helpoimman kautta ja sen on huomannut kehon toiminnoista. Tuntuu että turvottava tunne on niin fyysistä kuin henkistäkin tällä hetkellä, ja aineenvaihdunta ei ihan normaalitasolla ole. Aika palauttaa järjestys tähän temppeliin!

Tutkistelen omia tunteitani ja tutustun itseeni enemmän. Olen miettinyt viimeaikoina paljon sitä kuka minä olen juuri nyt, jotenkin olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä itseeni liittyen ja monessa asiassa ajatellut ”no tällänenhä mie oon”. Kuitenkin elämässä on viimevuosina tapahtunut paljon enkä ole enää se 20 vuotias tyllerö, joten koen nyt tärkeäksi alkaa zoomailemaan millainen aikuinen minusta on kasvanut.

Panostan kehonhuoltoon enemmän. Tämä on todella tärkeä asia kun reenailee salilla ja nyt kun tanssi palaa arkielämään mm. liikkuvuus tulee tärkeään rooliin, sekä lajiin kuuluvien äkkiliikkeiden ja kehon monipuolisen rasittavuuden vuoksi haluan omalla tekemiselläni ehkäistä mahdollisia vammoja ja muutenkin optimoida kehon toimintaa.

Olen armollinen itselleni ja hyväksyn omat rajani. Nyt kun alkaa uusi työ ja aloitan isoa panostusta vaativan urakan tanssin parissa pyrin olemaan enemmän hereillä oman mielen ja kehon lähettämiin viesteihin omasta jaksamisesta ja tarpeista. Olen aika taidokkaasti vetänyt itseni piippuun useita kertoja elämäni aikana, enkä välttämättä ole edes itse huomannut sitä. Olen ehkä ihmistyyppinä myös sellainen että haluan selviytyä ja oletankin että selviydyn melko raskaankin kuorman kanssa. Asia mikä vaatii opettelua onkin se, ettei arjen tarvitse olla selviytymistä. Onnistumista ja onnea ei mitata sillä miten paljon kerkeän tekemään, vaan sillä että nautin asioista mitä teen.

Ihanaa syksyn alkua kaikille, ja muistakaa että olemme oman elämämme johtajia!

6×3 asiaa

Yleinen

Viime viikkoina on ollut paljon mielessä asioita mistä oon kiitollinen ja iloinen just nyt. On niin helppoa suorittaa vaan arkea ja elämää ilman että tulee miettineeksi kuinka siistiä on vaan se että saa tehdä niitä juttuja. Toki en ole luonteeltani jatkuvasti yltiöpositiivinen ja tuntuu ehkä vieraaltakin joka päivä ylistää kuinka ihanaa on herätä aamulla aikaseen töihin kiitollisena. Mitä enemmän kun kuitenkin kattelee ympärilleen ja avaa silmiä pienille jutuille, huomaa asioiden olevan oikeastaan tosi jees! Halusinkin nyt tehdä ihan vanhaa kunnon listaa erilaisia fiiliksiä herättävistä jutuista. Pitääkseeni kuitenkin homman tasapainossa, kaikki tuntemukset eivät ole onnellista höttöä, vaan kerron myös pelkoa ja ärsytystä aiheuttavista asioista.

3 asiaa mitkä saa hymyilemään

  1. Tällä viikolla uudelleen löytynyt into reenaamista kohtaan! Kolmen viime viikon aikana on ajatukset olleet niin muissa jutuissa että sali jäi taka-alalle. Mitä useamman päivän oli reenaamatta sitä enemmän unohtui kuinka kivaa puuhaa se on. Mukavuudenhalu kasvoi ja oli yllättävän vaikea mennä takaisin rutiiniin. Nyt kun maanantaina sain raahattua itseni salille ja tuli tehtyä hyvä setti, palasi motikin kohdilleen, jee!
    2. Löysin viikkojen tauon jälkeen Noccon Colaa kaupasta, ah nam. Niin hyvää! Tätä on vaikea myöntää mutta se menee MELKEIN pepsi maxin ohi. Melkein. 
    3. Viime viikonlopun treffailut ystävien kanssa. Perjantaina yhdet lasit viiniä venyi usean tunnin mittaiseen maailman parantamiseen ja lauantaina käytiin ihanan auringonlaskun aikaan iltauinnilla haastamassa tappeluun muutama hanhea. Best. Olen sellainen ihminen, että stressaantuessani vetäydyn enkä pyydä toisten apua, enkä välttämättä edes halua nähdä ketään. Mutta aina kun saan itseni liikkeelle ja jääräpäisyydeltäni myönnän että oikeasti kaipaan seuraa, huomaan kuinka paljon helpompi on taas hengittää. Ystävät on voimavara.

3 asiaa mitkä pelottaa

  1. Aina välillä jonkin ohjelman/elokuvan tapahtumat, en tiiä onko kuinka noloa myöntää että katson mm Valehtelevia viettelijättäriä sormien rakosesta keskellä kirkasta päivää… Vaikka pidän siitä etten voi tietää mitä tapahtuu, samalla en tykkää yhtään säikähtää, ristiriita.
  2. Vanheneminen, tarkennettuna se, ettei mennyttä aikaa voi koskaan saada takaisin. En siis pelkää sitä että täytän vuosia tai jossain vaiheessa alkaa ulkoiset muutokset muistuttamaan ettei olla ikinuoria. Vaan ihan se että samalla tavalla kun tänään tajusin että vastahan meidän häät oli ja nyt siitä on lähemmäs pari viikkoa, herään joku päivä siihen että olen 60+ vuotias ja vastahan olin tässä 24 vuotiaana kirjoittamassa postausta blogiini. Se, miten aika etenee ja vauhti vaan kiihtyy on todella pelottava ajatus. Vaikkakaan en myöskään haluaisi pysähtyä paikalleen. Tähän liittyy myös vahvasti ahdistukseni kysymyksestä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ja kuinka pääni räjähtää ajatuksesta etten sitten enää mietikään mitään koska en ole olemassa. Sos.
  3. Luonnonvoimat! Olen aina ollut sitä mieltä että me ihmiset luulemme täysin harhaluuloisesti hallitsevamme tilannetta täällä maan päällä ja aina ajoittain meitä muistutetaan siitä ettei kaikki narut todellakaan ole meidän käsissä. Tsunamit, tornadot, maanjäristykset, tulvat, tulivuorenpurkaukset… Kaikki nämä ja monet muut mullistukset saavat ainakin tämän tytön vapisemaan lenkkareissaan. Nään välillä sellaisia unia missä käydään läpi kaikki maholliset skenaariot maailmanlopulle että huh! Toivon todella ettei ikinä tarvitse noita kokea.

3 asiaa mitkä inspiroi

  1. Instagramin reeni ja hyvinvointitilit, kuten Piia Pajusen ja Denice Mobergin setit on todella inspaavia! Minusta on niin ihanaa katsoa kun ihmiset työllistävät itsensä omilla unelmillaan, ja se on myös itselle sellainen ultimate goal. Yrittäjyys on minusta todella kiehtovaa ja on hienoa että niin monet nuoret ovat saaneet luotua oman brändin somen kautta.
  2. Elokuvat, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin kaikki onnistumistarinat, omalaatuiset ja erikoiset hahmot, sekä kaikki maisemat, värit, vaatetukset ynnä muu! Yksi, tai nykyään kaksi, sellaista elokuvaa mitkä katson aina kun kaipaan lisäboostia on Mamma mia:t, voi kuinka fiilaankaan niitä. Niistä myös saa aivan hirvittävän matkakuumeen.
  3. Ihmiset, kaikenlaiset. Tuntemattomat ketkä kävelee vastaan, tutut joita kohtaa arjessa, ystävät ja läheiset joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Minusta on ihanaa että meitä on niin erilaisia ja vaikka elämä pyörii tiettyjen asioiden ympärillä (työ, kotielämä, harrastukset, sosiaaliset suhteet) kohtaavat kaikki erilaisia asioita ja käsittelevät niitä omalla tavallaan. Ei ole kahta ihmistä maailmassa joilla olisi identtiset elämät ja jokainen meistä voi pelkillä ajatuksilla ja tunteilla kirjoittaa ihan omanlaisen tarinan.

3 asiaa mitkä turhauttaa

  1. Käytöstapojen unohtaminen etenkin somessa! Siis tää asia jaksaa ihmetyttää ja turhauttaa jatkuvasti, etenkin kun ei pääse edes yhtä pidempää selausta instagramissa ettei löytäisi jonkun jäätävän törkeän tai ajattelemattoman kommentin. En vaan ymmärrä mikä ihme saa jonkun sanomaan asioita toiselle millä ei voi olla mitään muuta tarkoitusta kuin satuttaa. 
  2. Kun aikaa on vähän ja tekemistä niin paljon. On ihan tosi paljon asioita mitä haluaisin tehdä ja mihin käyttää enemmän aikaa. Muun muassa tää blogi, valokuvaaminen, ulkoilu, uusien erilaisten juttujen kokeilu ja vieraileminen ihanien siskojeni ja ystävien luona, mökkeillä ja tehdä kaikkea kivaa mieheni kanssa. Mutta tuntuu että se aika mikä ei mene nukkuen tai töissä, menee aivojen nollaamiseen. Toki tällaistahan se tavallinen arki on, mutta haluaisin siihen enemmän sitä jotain. Tiedän, tämä on täysin omissa käsissäni mutta jotenkin ote aikani käytöstä on lipsunut ja nyt on ollut vaikeuksia saada siitä kiinni.
  3. Kissojen yöeläminen. Rakastan meidän pieniä karvapyllyjä mutta miksi se käveleminen pään yli ja kaapin ovien raapiminen on tehtävä just sillon klo 4 aamulla? Oikeasti. Yleensä nukun hyvin tämän kaiken melskeen ja temmellyksen ohi, mutta nyt kun olen muutenkin ollut herkästi heräilevä ja stressaantunut en voi olla huomaamatta näiden kahden sirkusta.

3 asiaa mitkä tekee onnelliseksi

  1. Koti, rakastan meiän kotia vaan niin paljon! Täällä on hyvä olla, tämä näyttää meiltä ja toimii meidän elämässä aivan täydellisesti. Nyt kesällä kun päivät on pitkiä ja ulkona on valoisampaa, huomaa myös sen kuinka vaaleaa ja raikasta kodissamme on. Jaksan vaan fiilistellä tätä remontin lopputulemaa viikosta toiseen!
  2. Tietenkin myös täällä kanssani asuvat tyypit, mieheni ja kisut tekevät onnelliseksi kokoajan! Olen ihan älyttömän onnekas kun on nää keiden luo tulla kotiin ja tehdä ihan arkisia asioita. Parasta meiän pikku perheessä on se, että ei ole päivää milloin ei olisi hauskaa (kuulostaa siltä mitä päiväkoti-ikäinen voisi kirjoittaa johonkin sydämen muotoiseen pahviin, mutta kun se on totta!).
  3. Minun ihana perhe, vanhempani ja siskoni, ovat kyllä niin ihania! Aina kun vietämme aikaa muistan uudelleen kuinka mahtava poppoo meillä on. Siihen lisäksi kaikkien puolisot ja siskoni lapset niin ai että. On mahtavaa huomata kuinka hyvin tunnemme, ymmärrämme ja arvostamme toisiamme, vaikka emme aina olekaan samaa mieltä.

3 asiaa mitkä jännittää

  1. Olen yllättävän kova jännittämään tyhmiäkin asioita, joskus saan itseni jännäämään maanantaista töihin menoa vaikka vasta olin siellä perjantaina ja työ on samaa kuin aiemminkin. Tuntuu ihan tyhmältä mistä kaikesta sitä voi pieni ihminen olla ihan paineissa.
  2. Nyt kun omat häät siirtyivät historian puolelle, on aika pistää psykoosit tulille ystäväni häiden suhteen, joissa toimin kaasona. Okei en ole vielä kovin stressaantunut tai jännittynyt, mutta into ja halu tehdä niiden kahden tyypin päivästä täydellisen on läsnä! Jotenkin myös se on jännittävää että miltä tuntuu olla häissä uudelleen niin lyhyen ajan jälkeen omista häistä, nouseekohan tunteet voimakkaammin pintaan… Luultavasti itken joka tapauksessa joka käänteessä, haha!
  3. Tuleva tanssikausi, kun palaan rakkaan discotanssin pariin! En malta odottaa mutta samalla jännittää niin hyvällä kuin ”huonollakin” tavalla. Aloitan siis taas valmentamaan muodostelmajoukkuetta ja siihen liittyy aina omat paineensa, mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä ja kekseliäs, mitä jos en saa pidettyä pakkaa kasassa? Onneksi ryhmä on täynnä ihania ja taitavia tanssijoita, joten kyllä tästä varmasti hyvä tulee kun päässään aloittamaan. Enää kuukausi odottelua!

Ps. Missä vaiheessa muka pompattiin elokuuhun? Toisaalta se tarkoittaa ettei häämatkaan ole kuin pari viikkoa, kelpaa! Kunpa päästäisiin kuitenkin vielä Suomessakin nauttimaan ihanista kesäilloista ja aurinkoisista päivistä ennen syksyn sateita…


Häät & niiden jälkeiset fiilikset

Yleinen

Vou, miten paljon on juttuja tapahtunut sitten viime tekstin. Isoimpana tietenkin se, että vasemmassa nimettömässä killuu yhden sormuksen sijasta kaksi ja titteli vaihtui neidistä rouvaksi. Huisia! Hieman yli viikko on nyt kulunut tuosta ihanasta päivästä ja päällimmäinen fiilis on haikeus. Toki onnellisuus on hyvänä kakkosena, mutta asia mikä pääs kyllä täysin yllättämään on se miten suuri tyhjiö jäi kun asia mihin on oli niin suuri tunnelataus ja valmistelut onkin vaan ohi jo. Heti tuli myös helpottunut olo, sillä stressiltä ei vältytty ja ennen kyseistä päivää oli mahdoton ennustaa miten kaikki loksahtaa kohalleen. Kyllähän ne loksahti, täydellisesti.

Kaikki kyselevät häiden jälkeen että jännittikö, vastaus on jännitti ja kovaa. Nähtiin mieheni kanssa jo ennen vihkimistä, kävimme ottamassa first look kuvat ja muutenkin kuvailemassa ennen kuin päivän hulinat täysin alkoivat. Oltiin tosi tyytyväisiä tähän päätökseen, sillä alttarille kävelemisessä oli muutakin jännittämistä enkä kaivannut yhtään lisää painetta siihen tilanteeseen! Haha kävin varmaan kolme kertaa jännäpissalla sen puolen tunnin sisään mitä kirkossa odotettiin vihkimisen alkamista. Olin aluksi ajatellut etten halua katsoa ympärilleni kävellessämme isäni kanssa kohti alttaria, vaan pidän katseen tiukasti määränpäässä. Kuitenkin heti alkuun tajusin että itselle oli miljoona kertaa parempi katsella niihin silmiin mitkä oli kohdistettu minuun ja muistuttaa itseä että hei, nää kaikki on meidän ihmisiä! Tämä helpotti oloa ja jännitystä, ja muistutti hymyilemään. Ja onneksi isäni välillä hidasti askelta kun itse lähdin liian lennokkaasti rientämään alttaria kohti.

On vaikea sanoa mikä päivässä oli kaikista parasta, nautin nimittäin kaikesta. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli varmasti mieheni näkeminen ensimmäistä kertaa, upea lauluesitys kirkossa, rakkaiden tanssiystävieni puhe ja esitys, sekä kuvaushetki auringonlaskun aikaan pellolla. Minulla oli kokoajan hyvä olla, olin todella tyytyväinen mekkooni, kenkiini ja muuhun lookkiin ja se toimi juhlimisen joka vaiheessa täydellisesti. Vaikka aina ajoittain jännitti ja kieltämättä kuumotti olla ”tarkkailun” kohteena, niin pystyin myös rentoutumaan ja oli vaan ihanaa viettää aikaa, jutella ja tanssia aamuyöhön asti maailman mahtavimpien tyyppien kanssa.

Heti viikonlopun päätyttyä konkretisoitui se mitä häistä jää niiden päätyttyä, ihania muistoja, paljon viiniä ja kakkua (jes), aivan mahtavia videoita ja valokuvia sekä järkyttävän suuri kiitollisuus meidän läheisille. Edelleenkin liikutun kun mietin niitä puheita, yllätyksiä ja ihan vaan sitä lämmön ja rakkauden tuntua mitä kaikkien läsnäolo loi. Asia missä oltiin mieheni kanssa molemmat oikeassa, on se ettei mikään kyllä oikeastaan meidän elämässä muuttunut. Arkemme palasi (univelkojen kera) jo tiistaina ennalleen, edelleen elelemme kissojemme kanssa rauhallista elämää töiden ja muiden juttujen parissa. Odotamme innolla elokuun loppupuolella olevaa häämatkaa, silloin taas keretään paremmin fiilistelemään yhteistä elämäämme mikä on vasta niin alkutaipaleella.

Kaikki postauksen kuvat © Mirella Penttilä

Hääsuunnitteluiden ylä- ja alamäkiä

Yleinen

Enää 50 päivää niin myö ollaan naimisissa! Aika on menny ihan älyttömän nopeesti, niinkuin silloin vuosi sitten maaliskuussa vähän tuumailinkin. Menimme siis kihloihin 24.3.2018 ja päätimme hääpäivän muutama viikko sen jälkeen. Aloitimme lähestulkoon samantien suunnittelut varaamalla kirkon ja juhlatilan. Sitten valitsimme valokuvaajan mikä oli itseasiassa yksi helpoimmista valinnoista, sillä päädyimme minulle jo valmiiksi tuttuun ihmiseen (kuvasi myös nämä meiän ihanat kihlakuvat!). Siitä seurasi kaasojen ja bestmanien pyytäminen tehtäviinsä, pitopalvelun valitseminen, hääpuvun etsiminen ja bändien kuuntelu. Tietenkin pikkuhiljaa mietittiin myös väriteemaa ja koristeluita, mitkä ovatkin nyt ne eniten kesken olevat asiat vaikka pääjutut on jo mietitty ja hankittu. Kaasoilla on mekot, bestmaneille suunniteltu lookit, meille tytöille on kampaajat/meikkaajat jo varattuna ja mieheni puku on tilattu. Käytin kihlasormukseni kultasepällä muokattavana, sillä se jää vihkisormukseni vierelle ja samalla suunnittelimme molemmille vihkisormukset. Ruuat on päätetty, juomat haettu, hääsivut avattu ja vieraat ovat saaneet kutsut, suurin osa niihin myös vastannut. Ei hullumpi tilanne! Vielä tarvitaan minulle kengät ja korut, sekä oman ja kaasojen häälookkien suunnittelu, hääkakun valinta, osa koristeluista ja häätanssin opettelu (jäiks). Meillä kaasot ja bestmanit ovat vastuussa ohjelmasta ja tarkemmasta aikataulutuksesta, eli siitä ei meidän tarvitse niin suurta huolta kantaa. Olen supertyytyväinen oikeastaan kaikkeen häihimme liittyen, ja tämä suunnittelukin on mennyt about niin kuin olin toivonutkin. Ei ole tarvinnut hirveästi stressata (paitsi kutsujen kanssa tuli pieniä probleemia, onneksi lopputulos oli kaunis kiitos ihanan ystäväni), olemme pysyneet jonkin sortin aikataulussa ilman sellaista kummemmin päättämättä.

Hääjärjestelyt on mennyt oikeastaan todella kivuttomasti kun miettii ettei oltu etukäteen (ennen kihlautumista) niitä mietitty. Aloitin luonnollisesti kyyläämään häämekkoja instagramista ja muualta netistä, mutta tiesin jo lähes heti minkä tyyppisellä mennään. Häävärit oli myös melko helppo, vaikka ne sitten yhdessä vaiheessa hieman muuttuivatkin. Koristeluun hain myös inspistä ig kuvista ja melko heti tuli pohja päätettyä. Olemme molemmat mieheni kanssa sellaisia, että kun hyvä ja mieleinen juttu löytyy sillä mennään ilman että mutkistetaan asioita jahkailemalla. Niinpä päätöksiä tuli tehtyä nopeasti ja sitä mukaa kun oikeanlaista hankintaa tuli eteen se tarttui matkaan. Vaikutteita häätyyliimme varmasti tuli siitä mitä olemme muiden häissä nähneet, olemme onneksi käyneet tässä muutaman vuoden sisään sisarusten ja ystävien häissä joten jotain mallia ollaan saatu. Tietenkin ajan trendit vaikuttavat myös, sekä omat mieltymykset. Tykkäämme melko simppeleistä jutuista ja ehdoton asia olikin ettei saa olla liikaa kaikkea, muutama pääjuttu joilla koristeet rakennetaan ja värejä hyvin hillityissä määrin. En ole koskaan ollut kukkien perään, joten ajattelin sen olevan ”välttämätön paha” koristeluissa sun muissa. Nyt kuitenkin olen alkanut innostumaan juurikin siitä kuinka kauniiksi ja kesäiseksi saadaan juhlapaikka niiden avulla. Valot taas ovat asia mistä olen aina tykännyt, kynttilät ja ledit luovat ihanasti tunnelmaa! Niitä onkin kertynyt kaappeihimme jo jonkin verran odottelemaan.

No tämähän kuulostaa ihan palalta kakkua koko häiden järjestely! Mikäs sitten aiheutti alamäkiä? Oman itsensä kyseenalaistaminen ja vertaaminen muihin. En juurikaan ole lueskellut hääblogeja, selaillut pinterestiä tai etsinyt muita paikkoja missä neuvottaisiin hyvien häiden järjestämisessä. Jonkin aikaa sitten näin kuitenkin kaupassa Häät & juhlat-lehden jossa käsiteltiin vaikka ja mitä häihin liittyviä asioita ja mietin että no hitto miksei. Ostin sen ja lueskelin muutaman kiinnostavimpia aiheita käsittelevän artikkelin heti, hääpukuun, kukkiin ja ohjelmaan liittyen. Vaikka samalla olinkin kiinnostunut ja halukas saamaan vinkkejä, huomasin tarrautuvani enemmän lauseisiin joissa painotettiin joidenkin asioiden olevan menneen talven lumia, vanhanaikaista ajattelua tai muuten vaan mielikuvituksetonta. Jotkut asioista olivat sellaisia mistä itse taas pidin ja mitä meidänkin häihin on suunniteltu. Huomasin ahdistuvani ja alkavani kyseenalaistamaan päätöksiäni, ”pitäisköhän sitä kuitenkin sit tehä noin eikä näin”, ”mitä jos joku vieraista ajattelee että onpa niin nähty tää” ja ”uskallankohan laittaa mitään kuvia häistämme someen jos joku onkin sitä mieltä ettei siellä ollut kaunista ja ihanaa”… Tässä kohtaa laitoin lehden kiinni ja mentaalisesti läpsäytin itseäni, HERÄÄ IDIOOTTI. Olin tuohon hetkeen ollut niin iloinen, tyytyväinen ja malttamattomasti odottanut häitämme joista tiesin tulevan meidän silmää miellyttävät, ja muutaman artikkelin kirjoittajien mielipiteet saivat pääni aivan sekaisin.

Kerran ennen tuota kyseenalaistin päätöstäni häämekosta, olen siis ostanut mekkoni jo syyskuussa kun olin varma etten vaan voi löytää upeampaa ja istuvampaa mekkoa + sain sen heti mukaan! Säilytän mekkoa kaasollani joten en näe sitä usein, osittain siksi etten kyllästyisi ja osittain ettei mieheni näkisi sitä (tai kissamme roikkuisi siinä). Joskus vuodenvaihteen tiimoilla aloin kuitenkin miettimään että näinköhän olisin löytänyt hienomman mekon jos olisin odottanut vähän pidempään että uusimmat uutuudet saapuivat kauppoihin. Olin meinaan nähnyt että juurikin yksi netistä ihailemani puku oli nyt saapunut Suomen liikkeisiin, ja nähdessäni sen muiden ihmisten päällä aloin ahdistumaan että vitsi olisiko se sittenkin ollut parempi. Kaikki hirveästi kehuivat mekon kauneutta ja se oli selvästi merkkinsä uuden malliston ”lippulaiva”, niin moderni ja todellisen VAU efektin omaava. Saakohan minun puku sellaista reaktiota vierailtamme kävellessäni alttarille? Jaoin ahdistukseni kaasojeni kanssa ja sovimme että menen sovittamaan ystäväni luokse mekkoani, mikäli sitten se päällä toteaisin että ei jumpe ei tää tunnu enää samalta, suuntaisimme Helsinkiin kokeilemaan tuota toista mekkoa. Heti kuitenkin kun sain oman mekon päälleni ja katsoin peilistä itseäni tiesin että ihan turhaan olin edes miettinyt sitä toista mekkoa, ei se vaan voisi olla parempi kuin tämä! Rakastuin uudelleen mekkooni ja nyt en malta odottaa että saan sen päälleni tuona ihanana päivänä. Tuntuu tyhmältä, että vaikka olin todella varma mekkovalinnastani sai ajatus siitä mitä muut mahdollisesti ajattelisivat, minut melkein laittamaan sen vaihtoon. Tämä vaati myös hetken henkistä tsemppausta siitä ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ovat mieltä jos minä rakastan sitä.

© Mirella Penttilä

Toki paineita luo somen ja ulkopuolisten lisäksi hääetiketti ja kaikki muut mahdolliset etiketit. Lähinnä tarkoitan tällä esimerkiksi sukupolvien välistä eroa ajatuksissa, tottumuksissa ja tavoissa. Luonnollisesti tämä on myös asia mikä vieraita kiinnostaa, ollaanko tiukkoja pukeutumisen suhteen siinä ettei kellään naisella saa olla mustaa, punaista tai valkoista päällä. Tai pitääkö kirkossa kaikkien nyt peittää hartiat, enkä polvet? Meillä on siis kirkkovihkiminen, mutta emme käy muuten juhlia lukuunottamatta kirkossa, eikä siis tule kovin usein mietittyä mitä sinne saa ja ei saa laittaa päälle. Tietysti raamit nyt tietää käymättäkin mutta mitkä asiat ovat ehdottomia ja mitkä suuntaa antavia. Pitänee tähän vielä perehtyä. Näin jos vaan omaa linjausta ajattelen, en ole kovinkaan tarkka etiketeissä, jos joku haluaa laittaa punaisen mekon en heitä häntä ulos. Tai jos jollain on olkaimeton mekko kirkossa se ei ole minulta pois millään tapaa, jokainen tehköön niinkuin parhaakseen näkee! Paikalle kuitenkin tulee ihmisiä, keille nämä asiat voivat olla hyvinkin tärkeitä, joten mihin asti meidän tehtävä on huolehtia siitä ettei kukaan toinen luokkaannu.

Mitkäs sitten ovat asioita mitä odotan häiltämme? Tietenkin ihanaa päivää kokonaisuudessaan, mutta jos näin etukäteen tulisi muutama asia mainita, olisi päällimmäisenä vieraiden osallistuminen ja osallistaminen juhlaan. Vaikka päivä onkin meidän kahden väliselle rakkaudelle, ei se olisi mitään ilman kaikkia meidän läheisimpiä ihmisiä ympärillämme. Olemme todella onnekkaita kun molemmin puolin tukenamme on rakastavat perheet, suvut ja aivan mahtava joukko ystäviä! Haluankin että juhlassamme välittyy yleisesti lämmin fiilis ja olemme kuin vaaleanpunaisen hattarakuplan sisällä onnenhuuruissa (who is this girl and where am I…). Toinen on hyvä ruoka ja juoma, mitkä ei ainakaan lopu kesken ja maistuvat kaikille. Olisi aika hirveetä jos jollain jäisi nälkä tai havahdutaan siihen että viimeinen viinitönkkä avataan klo 22. Tästä voidaankin siirtyä seuraavaan asiaan, nimittäin olemme suunnitelleet jatkavamme juhlia aamuun asti! Olemme päättäneet ettemme varaa hääyötä varten hotellihuonetta tai lähdetä vuorokauden vaihtuessa nukkumaan, se ei olisi meidän tyylistä vaikka ihana ajatus onkin. Pystyn jo nyt maalaamaan kauniin kuvan mieleeni missä katsomme auringonnousua yhdessä juhlapaikan viereisellä pellolla nauttien kesäyön lämmöstä ja toistemme seurasta. Ah… täydellistä. Tietenkin toivon myös että aurinko paistaa, saamme tanssia hyvään musiikkiin, otettua kauniita kuvia muistoksi ja häälookkini kestää eheänä läpi päivän!

© Mirella Penttilä

Mutta mikä oikeasti on sen tärkeämpää hääpäivänä kuin se, että ollaan saatu tehdä juuri meidän näköinen päivä omien mieltymysten mukaan? No ei mikään. Kaikki ovat erilaisia, jonkun toisen makuun osuva asia on toisen ehdoton no-no -listan kärjessä, jopa me itse muutumme niin että asiat mistä pidimme muutama vuosi sitten voi aiheuttaa suurta kummastelua nykyisessä minässä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että kaikkia ei voi miellyttää, mutta pitäisi itsekin yrittää muistaa paremmin ettei todellakaan tarvitsekaan. Me tehdään kaikki omaa juttuamme, sitä ei pitäisi pyydellä anteeksi tai puolustella, eikä myöskään toisen juttua tulisi haastaa tai kritisoida. On asioita missä on oikea ja väärä, mutta monet asiat ovat sellaisia missä on nii monta tapaa kuin tekijää. Yritän siis loppujen hääsuunnitteluidenkin kanssa hengittää syvään, pysytellä kaukana liian kärkkäistä ”ohjeista” miten asioiden pitäisi olla ja tehdä päätökset mieheni kanssa meitä miellyttäen, niin kuin tähänkin asti ollaan paremmin kuin hyvin pärjätty!

© Mirella Penttilä