Minun ravitsemustottumukseni ja ajatuksia lisäravinteista

Hyvinvointi, Ravitsemus, Yleinen

Työni puolesta puhun paljon ravitsemuksesta ja siitä miksi se on niin tärkeä osa terveyttä. Me kaikki olemme erilaisia joten myös ruokailutottumuksia on monia, eikä tämä todellakaan ole huono asia. Tärkeintä on, että ihminen syö omien allergioiden ja erityisruokavalioiden rajoissa mahdollisimman monipuolisesti ja saa kaikki tarvittavat ravintoaineet kehon optimaaliseen toimintaan. Käyn vapaa-ajalla mielelläni ihmisten kanssa keskusteluja näistä asioista ja mielenkiinnolla seuraan somessa ravitsemukseen liittyviä asioita ja toimintatapoja. Ajattelinkin että voisin nyt kertoa teille vähän omista ruokailutottumuksistani sekä mietteitäni lisäravinteiden käytöstä. Haluan jo alkuun sanoa etten ole ravitsemukseen erityisesti suuntautunut ammattilainen eikä minulle sopivat tottumukset välttämättä ole kaikille yhtä hyviä, eikä näissä asioissa ole ikinä yhtä oikeaa tapaa tai mielipidettä. Tärkeintä on että ihminen itse tietää mitä syö ja miksi, sekä ottaa tarpeeksi selvää valitsemistaan erityisruokavalioista ja lisäravinteista jotta voi välttää mahdolliset puutostilat ja toisaalta joidenkin aineiden liikasaannin.

Olen sekasyöjä, jos liiallisen maidon/laktoosin käytön aiheuttamia vatsan väänteitä ei lasketa minulla ei ole ruoka-aineallergioita. En ole juonut maitoa varmaan seitsemän ikävuoden jälkeen mutta käytän maitotuotteita kyllä. Ruokajuomani on vesi, mutta juon päivän aikana myös pari kuppia teetä ja pepsi maxia. Syön kaikista ruokakategorioista ainakin jotain (suurimmasta osasta lähes kaikkea) ja ne mitä en syö johtuu siitä etten pidä mausta. Koen siis että olen hyvin kaikkiruokainen ja ”helppo” ruuan suhteen. Lihaa syön vaihtelevasti, joskus kerran viikossa ja joskus useammin, olen pyrkinyt sitä tietoisesti vähentämään ja itsellä ehkä eniten siihen suuntaan painavat syyt ovat terveydellisiä ja eettisiä. Töihin otan aina eväät, joskus kotona tehtyä ja joskus kaupasta jotain valmista, valmisruoissa kiinnitän huomiota siihen mitä ne sisältävät eli ihan perus keitot, puurot ja laatikkoruoat lähtee mukaan. Välipaloina syön leipää, riisikakkuja, hedelmiä ja joskus protskupatukoita. Aterioita tulee päivässä 5-6 kun laskee välipalat mukaan, syön arkena aika pieniä aterioita joten syön niitä sitten useammin. Normaali rytmini on aamupala – välipala – lounas – välipala – päivällinen – iltapala. Olen kokenut tämän itselleni hyväksi sillä nälkä pysyy poissa eikä missään vaiheessa päivää tule syötyä ähkyä. Oma kulutukseni myös jakautuu pitkin päivää kun liikuntaa tulee aamulla, iltapäivällä ja illalla niin täytyy pitää energiatasoja yllä. Herkkuja eli karkkia/sipsiä/jäätelöä syön kerran pari viikossa, joskus useammin ja joskus harvemmin. Leivonnaisia ja vastaavia tulee kyllä syötyä todella harvoin kun emme kotona leivo ollenkaan, paitsi kerran vuodessa joulutorttuja, itsenäisyyspäivää odotellessa!

Lisäravinteiden käytön lopetin kokonaan alkuvuodesta tänä vuonna noin kuuden vuoden on/off käytön jälkeen. Aloitin about 18-vuotiaana heraproteiinin käyttämisen ensimmäisen kuntosalijäsenyyteni yhteydessä ja sen jälkeen tuli myös maca-jauheet, BCAA ja EAA, rasvanpoltto/kofeiinikapselit ynnä muut. Olen aina ollut todella huono muistamaan normaalista poikkeavien tuotteiden päivittäisen käytön, joten nämä lisäravinteetkin usein jäivät pois kuukausiksi. Osasyy lopettamiselle olikin se etten vaan enää muistanut käyttää niitä tai ostaa lisää, mutta tuolloin alkuvuodesta myös mietin paljon sitä miksi edes näitä valmisteita käytin. Sisäistin mitkä ovat minun omat tavoitteeni liikunnassa ja urheilussa, mitä oikeasti teen ja mitä haluan tehdä. Olen aktiiviliikkuja, haluan ylläpitää kehoni toimintaa ja kehittää sitä monipuolisemmaksi, sanoisin että olen näissä asioissa tavoitteellinen. Tällä hetkellä en kuitenkaan tähtää tiettyyn kuntoon tai lajiin missä kehon ulkoinen muokkaaminen olisi keskiössä. Pysyvät muutokset kiinnostavat, ei niinkään hetkelliset tilat. Päätin siis etten tarvitse tässä vaiheessa muuta kuin tavallista ruokaa energian lähteeksi! Ainut poikkeus tähän on Nocco focus-juoma minkä juon joskus pidempinä päivinä kun väsyttää ja pitää vielä jaksaa keskittyä tai reenata, juoma sisältää kofeiinia, D-, B6- ja B12-vitamiinia, biotiinia, foolihappoa sekä niasiinia.

Lisäravinteet on minusta siitä mielenkiintoinen tuoteryhmä että monet niitä käyttävätkään eivät ole varmoja tarvitsevatko he niitä. Erilaisia tuotteita on jo niin paljon ettei tähän yksiselitteistä vastausta varmasti olekaan. On ihmisiä ketkä tarvitsevat valmisteita tilapäisen puutostilan korjaamiseen tai esimerkiksi ravitsemuksen tukemiseen energiapitoisemmilla tuotteilla (esimerkiksi ikääntyneet ja erilaisista sairauksista kärsivät). Monia tuotteita myös perusterveet käyttävät oma-aloitteisesti, kuten eri vitamiineja ja kalaöljyjä. Sitten on erityisesti urheileville suunnatut tuotteet mitkä muun muassa tuovat lisätehoa treenaamiseen ja auttavat lihasmassan kasvattamisessa sisältämällä runsaasti hiilihydraatteja, proteiineja, aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Nyt etenkin kun urheilijoiden elämää voi niin helposti seurata somen kautta, on varmasti viimeisimmäksi mainitsemieni tuotteiden käyttö lisääntynyt tavan tallaajillakin.

Lisäravinteita myy se, että niiden isosti esillä olevat käyttäjät ovat usein melko hyvässä fyysisessä kunnossa sekä (ainakin somen perusteella) positiivisia, pärjääviä ja monin tavoin ihailtavia ihmisiä. Itse ainakin voin myöntää että tämä oli se syy mikä sai minut aloittamaan erilaisten lisäravinteiden käytön niistä sen enempää tietämättä. Ainakin osasta niistä oikeasti koin hyödyn, mutta toisaalta nyt kun en käytä niitä ja elämäni on tasapainoisempi kaikilta osa-alueilta kuin aiemmin, jaksan ihan yhtä hyvin ellen jopa paremmin ilman. Oliko minulla siis oikeasti tarvetta käyttää näitä tuotteita? Tai onko monellakaan perusterveellä, tavallista elämää elävällä ihmisellä tarvetta käyttää lisäravinteita jos perusasiat ovat kunnossa; uni, ravitsemus, liikunta, mielekäs tekeminen päivittäin ja tärkeät ihmissuhteet. Tästä voi varmasti olla montaa mieltä mutta minä peräänkuuluttaisin ensin noiden edellä mainitsemieni asioiden tarkastelemista ja tarvittaessa korjaamista. Sitten jos ottaa lisäravinteet käyttöön, olisi hyvä perehtyä siihen mikä tuotteen oikea käyttötarkoitus on ja onko se tarpeellinen omiin elämäntapoihin suhteutettuna. Asia erikseen jos sinulla on jotain oireita, kuten pitkäaikaista väsymystä, lihasheikkoutta tai outoja tuntemuksia kehossa, tuolloin tulee tietenkin tutkia olisiko mahdollisesti kyseessä jokin puutostila mikä voidaan korjata lisäravinteella. Itse olen kuitenkin tällä hetkellä niissä ajatuksissa ettei minulla perusterveellä suomalaisella ole tarvetta kuin D-vitamiinilisälle.

Epäonnistumisen pelon selättäminen

Hyvinvointi, Yleinen

Lapsena ja nuorena koin hyvin vahvasti pelkoa siitä että epäonnistun asioissa mitä yritän. Tämä rajoitti minua melkoisesti, en lähtenyt mielelläni kokeilemaan erilaisia harrastuksia, alisuoritin ja jätin väliin asioita tekosyiden turvin, mitä vaan ettei tarvitse tosissaan yrittää ja kaatua naamalleen muiden nähden. Olin niin kateellinen niille ketkä kantoivat itseään selkä suorana ja onnistuivat ensi kokeilulla uusissa asioissa, olisin tehnyt mitä vaan ollakseni sellainen. Taustalla oli epämukava olo omassa kehossa ja joitain mieleen jääneitä naljailuja mitkä otin itseeni paljon isommin kuin annoin näkyä. Tämä on aika yleistä kasvavalle ja muuttuvalle lapselle, uskaltaisin väittää, mutta pitkään jatkuneena ja käsittelemättömänä nämä ajatukset painoivat takaraivossa teini-iän yli.

Ihan viime vuosien aikana olen vasta pikku hiljaa oppinut (harjoittelemalla!) olemaan vertaamatta itseäni muihin, keskittymällä omaan tekemiseen ja muistuttamalla että toisten tekeminen ei ole mittari siitä miten minun pitäisi suoriutua. Samalla kateuden tunteet ovat muuttuneet ja avoimesti ihailen suorituksia mihin itsekin haluaisin pystyä. Epävarmuus on vaihtunut kokeilunhaluun ja itseni haastamiseen. Tästä olen hyvin iloinen, koska muistan kuinka rankalta elämä tuntui miettiessä miten paljon kivempaa toisen elämä on, kuinka paljon taitavampi joku toinen on ja miten onnellisempi olisinkaan jos saisin olla niin kuin joku muu. Ajatus että on etuoikeus olla minä oli hyvin kaukainen, nykyään taas olen ihan todella kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja millaiset valmiudet minulla on toimia elämäni eri osa-alueilla.

Nyt kun negatiiviset ajatukset eivät enää ohjaa omaa tekemistä olen uskaltautunut olemaan sellainen kuin olen ja astumaan epämukavuusalueellekin. Tämä on näkynyt elämässä siten, että en vaadi itseltäni liikoja vähättelemättä myöskään vahvuuksiani, annan itselleni aikaa ja muistutan itselleni ettenhän minä muiltakaan vaadi täydellisyyttä. Olen pelkästään tänä vuonna käynyt innoissani kokeilemassa tankotanssia, ilmajoogaa ja cheerleardingiä, viimeisimmässä olin jopa nostoissa nousijana mitä en ollut lähes ikinä yli 10 vuoden tanssiurani aikana vain koska pelkäsin korkeiden paikkojen lisäksi sitä mitä muut ajattelisivat minua nostaessaan! Kuulostaa ehkä pieniltä asioilta mutta minulla on ollut paljon mörköjä näissä asioissa. Myös tämän blogin ja instagramin pitäminen on tuntunut huomattavasti helpommalta kuin silloin nuorena, teen omaa juttuani omilla ehdoillani enkä koe enää samalla tavalla painetta siitä minkälaista tämän pitäisi olla.

Onnistumisen tunteet, uuden oppimisen kokemukset ja ylpeys itseä kohtaan ovat aivan uskomattomia voimavaroja. Ajatukseni itsestäni ovat armollisempia, lämpimiä ja tsemppaavia. Tavallaan harmittaa etten ole päässyt tähän pisteeseen aikaisemmin, jos olisin pystynyt olemaan jo nuorena avoimempi, itsevarmempi ja arvostanut itseäni enemmän, olisin välttynyt joiltain ikäviltä asioilta elämässäni. Mutta tiedän etten nyt olisi se mikä olen jos taustalla ei olisi kasvukipuja. Toki vieläkin on tilanteita joissa negatiiviset ajatukset heräävät mutta ne eivät ole lähelläkään samaa luokkaa kuin aiemmin. Hetken märehtimisen jälkeen pystyn järkeilemään asian itselleni niin ettei kaikki aina onnistu eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä, ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Eniten toivon että pystyisin auttamaan muitakin näkemään kuinka siistejä tyyppejä he ovat ja uskomaan siihen että meillä on kaikki mahdollisuudet ja valtuudet päättää minkälaisiksi halutaan tulla! Sillä miten puhumme ja mitä ajattelemme itsestämme on todellakin väliä ja se vaikuttaa isosti ihan kaikkeen. Elämämme pisin ihmissuhde on itsemme kanssa joten siitä kannattaa pitää huolta. En ole koskaan kuullut että kukaan piiskaisi itseään siitä kuinka paljon ankarampi olisi pitänyt olla itselleen, joten mitäpä jos vältettäisiin omat voivottelut vanhempana alkamalla rakastamaan itseämme jo nyt?

Mitä siulle kuuluu?

Yleinen

Tänään maailman itsemurhien ehkäisypäivänä on ajatuksissa pyöriny kysymys, mikä miut on saanut jaksamaan ja selviämään elämässä eteen tulleista haasteista? Vastaus ei ainakaan ole se että olisin ollut aina tosi vakaa ja rauhallinen, tai että olisin käsitellyt asiat ikäistäni kypsemmin. Noups. Se oli ja on edelleenkin ystävät ja perhe, heidän kanssaan keskustelu ja hiljaa oleminen. Tämä herätti jatkokysymyksen: mites ne keillä ei ole/eivät koe että olisi läheisiä keille asioita jakaa? Pelottava ajatus. Uskallan väittää että yksinäisyys on todella yleistä, ei välttämättä konkreettisesti ympärillä olevien ihmisten määrästä katsottuna mutta henkinen, oman pään sisällä oleva yksinäisyys. Tähän liittyy tunne ettei ole ketään kelle puhua, kuka ymmärtäisi tai välittäisi tarpeeksi.

Aina ei kyllä tunnu siltä että haluaisikaan jutella, tai nähdä ketään. Joskus ainut asia mitä haluaa tehdä on jäädä kotiin peiton alle itkemään. Sekin on ihan ok ja meillä kaikilla on niitä päiviä, joillain itkemistä on enemmän, joillain vähemmän. Olen itsessäni tunnistanut vahvasti sellaisen piirteen, että mitä enemmän mieltä painaa, sitä vetääntyneempi olen. Onneksi tämä on myös aika selkeä elämässäni oleville ihmisille, ja tällaisessa tilanteessa heidän suunnaltaan tuleekin kysymys ”onks kaikki ok, oot ollu jotenki hiljanen?”. Usein tuo kysymys riittää, padot aukeaa ja saan ulos sen mikä mieltäni on painanut. Aina ei kuitenkaan ole helppoa vastata rehellisesti, vaan ennen kuin kerkeää edes rekisteröidä oman suun liikkeet tajuaa sanoneensa ”ei täs mitää, vähä väsyttää.”

Kun on tuollaisessa tilanteessa, ettei saa sanottua omia fiiliksiä ja ajatuksia ääneen, tulee entistä yksinäisempi olo. Jos tuo jatkuu, asiat vaan kasaantuu eikä mitään saa ulos, tulee niitä epätoivon hetkiä että miten tästä muka selviää ja ei nämä asiat järjesty. Mieli tekee temppuja ja löydät itsesi ajattelemasta pahinta mahdollista skenaariota kaikesta, ja myös uskot siihen. Tämä on vaarallinen paikka olla yksin pitkään.

Koska tiedän itse miltä se tuntuu, ja olen myös kokenut kuinka pienillä teoilla ja sanoilla sen saa pysähtymään, käännettyä ympäri tai edes hidastumaan, tiedän kuinka tärkeää on olla se läheinen! Se joka jaksaa kysyä kerta toisensa jälkeen ette mitä kuuluu tai antaa halauksen ihan vaan koska näytät siltä että se voisi olla tarpeen. Olen itse maailman huonoin pitämään yhteyttä ihmisiin ja tämä vaivaa minua. Miten voin tietää, kaipaako joku läheisistäni juttuseuraa, olkapäätä mitä vasten itkeä tai vaikka vaan tsemppihalia jos ei nähdä tai jutella? En mitenkään. Siksi haluankin ryhdistäytyä ja kannustaa muitakin ryhdistäytymään olemaan se tyyppi, joka kysyy mitä kuuluu, kysyy uudestaan, lähtee kylään ja kertoo kuinka tärkeä tämä ihminen sinulle on.

Me kaikki kaivataan ihmiskontakteja, halutaan kuulua osaksi jotain ja tarvitaan joskus tukea arjen ja elämän haasteisiin. Pienet jutut tekee kokonaiskuvan, joten vaikka emme pysty piirtämään toisen kuvaa alusta, muistetaan lisätä niihin väriä ja valoa omalla toiminnallamme!

Lupaan itselleni

Hyvinvointi, Yleinen

Sunnuntaina alkoi syyskuu ja samalla syksy! Kesä oli kaikin puolin ikimuistoinen ja tietyllä tapaa todella haikeaa siirtyä eteenpäin, mutta odotan myös innolla mitä tämä syksy tuo tullessaan. Meillä alkoi eilen uuden tiimin kanssa tanssireenit eikä tää koutsi vois olla enempää täpinöissä! Hieman harmittaa etten oo pystyny juurikaan reenailemaan etukäteen angiinan vuoksi, mutta minkäs teet. Myös työrintamalla on tulossa muutoksia lähiaikoina, joten on taas paljon uusien asioiden sisäistämistä edessä! Kaiken edellä mainitun vuoksi ja myöskin tämän alkaneen syksyn kunniaksi haluan tehdä muutaman lupaukseni itselleni tulevaan liittyen.

Syön vähemmän punaista lihaa ja alan panostamaan ruuanlaittoon! Tää on asia mitä oon halunnut tehdä jo pitkään ja keväällä olikin sellainen jakso kun se toteutu paremmin. Nyt kesän aikana on syömiset valitettavasti mennyt vähän helpoimman kautta ja sen on huomannut kehon toiminnoista. Tuntuu että turvottava tunne on niin fyysistä kuin henkistäkin tällä hetkellä, ja aineenvaihdunta ei ihan normaalitasolla ole. Aika palauttaa järjestys tähän temppeliin!

Tutkistelen omia tunteitani ja tutustun itseeni enemmän. Olen miettinyt viimeaikoina paljon sitä kuka minä olen juuri nyt, jotenkin olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä itseeni liittyen ja monessa asiassa ajatellut ”no tällänenhä mie oon”. Kuitenkin elämässä on viimevuosina tapahtunut paljon enkä ole enää se 20 vuotias tyllerö, joten koen nyt tärkeäksi alkaa zoomailemaan millainen aikuinen minusta on kasvanut.

Panostan kehonhuoltoon enemmän. Tämä on todella tärkeä asia kun reenailee salilla ja nyt kun tanssi palaa arkielämään mm. liikkuvuus tulee tärkeään rooliin, sekä lajiin kuuluvien äkkiliikkeiden ja kehon monipuolisen rasittavuuden vuoksi haluan omalla tekemiselläni ehkäistä mahdollisia vammoja ja muutenkin optimoida kehon toimintaa.

Olen armollinen itselleni ja hyväksyn omat rajani. Nyt kun alkaa uusi työ ja aloitan isoa panostusta vaativan urakan tanssin parissa pyrin olemaan enemmän hereillä oman mielen ja kehon lähettämiin viesteihin omasta jaksamisesta ja tarpeista. Olen aika taidokkaasti vetänyt itseni piippuun useita kertoja elämäni aikana, enkä välttämättä ole edes itse huomannut sitä. Olen ehkä ihmistyyppinä myös sellainen että haluan selviytyä ja oletankin että selviydyn melko raskaankin kuorman kanssa. Asia mikä vaatii opettelua onkin se, ettei arjen tarvitse olla selviytymistä. Onnistumista ja onnea ei mitata sillä miten paljon kerkeän tekemään, vaan sillä että nautin asioista mitä teen.

Ihanaa syksyn alkua kaikille, ja muistakaa että olemme oman elämämme johtajia!

6×3 asiaa

Yleinen

Viime viikkoina on ollut paljon mielessä asioita mistä oon kiitollinen ja iloinen just nyt. On niin helppoa suorittaa vaan arkea ja elämää ilman että tulee miettineeksi kuinka siistiä on vaan se että saa tehdä niitä juttuja. Toki en ole luonteeltani jatkuvasti yltiöpositiivinen ja tuntuu ehkä vieraaltakin joka päivä ylistää kuinka ihanaa on herätä aamulla aikaseen töihin kiitollisena. Mitä enemmän kun kuitenkin kattelee ympärilleen ja avaa silmiä pienille jutuille, huomaa asioiden olevan oikeastaan tosi jees! Halusinkin nyt tehdä ihan vanhaa kunnon listaa erilaisia fiiliksiä herättävistä jutuista. Pitääkseeni kuitenkin homman tasapainossa, kaikki tuntemukset eivät ole onnellista höttöä, vaan kerron myös pelkoa ja ärsytystä aiheuttavista asioista.

3 asiaa mitkä saa hymyilemään

  1. Tällä viikolla uudelleen löytynyt into reenaamista kohtaan! Kolmen viime viikon aikana on ajatukset olleet niin muissa jutuissa että sali jäi taka-alalle. Mitä useamman päivän oli reenaamatta sitä enemmän unohtui kuinka kivaa puuhaa se on. Mukavuudenhalu kasvoi ja oli yllättävän vaikea mennä takaisin rutiiniin. Nyt kun maanantaina sain raahattua itseni salille ja tuli tehtyä hyvä setti, palasi motikin kohdilleen, jee!
    2. Löysin viikkojen tauon jälkeen Noccon Colaa kaupasta, ah nam. Niin hyvää! Tätä on vaikea myöntää mutta se menee MELKEIN pepsi maxin ohi. Melkein. 
    3. Viime viikonlopun treffailut ystävien kanssa. Perjantaina yhdet lasit viiniä venyi usean tunnin mittaiseen maailman parantamiseen ja lauantaina käytiin ihanan auringonlaskun aikaan iltauinnilla haastamassa tappeluun muutama hanhea. Best. Olen sellainen ihminen, että stressaantuessani vetäydyn enkä pyydä toisten apua, enkä välttämättä edes halua nähdä ketään. Mutta aina kun saan itseni liikkeelle ja jääräpäisyydeltäni myönnän että oikeasti kaipaan seuraa, huomaan kuinka paljon helpompi on taas hengittää. Ystävät on voimavara.

3 asiaa mitkä pelottaa

  1. Aina välillä jonkin ohjelman/elokuvan tapahtumat, en tiiä onko kuinka noloa myöntää että katson mm Valehtelevia viettelijättäriä sormien rakosesta keskellä kirkasta päivää… Vaikka pidän siitä etten voi tietää mitä tapahtuu, samalla en tykkää yhtään säikähtää, ristiriita.
  2. Vanheneminen, tarkennettuna se, ettei mennyttä aikaa voi koskaan saada takaisin. En siis pelkää sitä että täytän vuosia tai jossain vaiheessa alkaa ulkoiset muutokset muistuttamaan ettei olla ikinuoria. Vaan ihan se että samalla tavalla kun tänään tajusin että vastahan meidän häät oli ja nyt siitä on lähemmäs pari viikkoa, herään joku päivä siihen että olen 60+ vuotias ja vastahan olin tässä 24 vuotiaana kirjoittamassa postausta blogiini. Se, miten aika etenee ja vauhti vaan kiihtyy on todella pelottava ajatus. Vaikkakaan en myöskään haluaisi pysähtyä paikalleen. Tähän liittyy myös vahvasti ahdistukseni kysymyksestä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ja kuinka pääni räjähtää ajatuksesta etten sitten enää mietikään mitään koska en ole olemassa. Sos.
  3. Luonnonvoimat! Olen aina ollut sitä mieltä että me ihmiset luulemme täysin harhaluuloisesti hallitsevamme tilannetta täällä maan päällä ja aina ajoittain meitä muistutetaan siitä ettei kaikki narut todellakaan ole meidän käsissä. Tsunamit, tornadot, maanjäristykset, tulvat, tulivuorenpurkaukset… Kaikki nämä ja monet muut mullistukset saavat ainakin tämän tytön vapisemaan lenkkareissaan. Nään välillä sellaisia unia missä käydään läpi kaikki maholliset skenaariot maailmanlopulle että huh! Toivon todella ettei ikinä tarvitse noita kokea.

3 asiaa mitkä inspiroi

  1. Instagramin reeni ja hyvinvointitilit, kuten Piia Pajusen ja Denice Mobergin setit on todella inspaavia! Minusta on niin ihanaa katsoa kun ihmiset työllistävät itsensä omilla unelmillaan, ja se on myös itselle sellainen ultimate goal. Yrittäjyys on minusta todella kiehtovaa ja on hienoa että niin monet nuoret ovat saaneet luotua oman brändin somen kautta.
  2. Elokuvat, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin kaikki onnistumistarinat, omalaatuiset ja erikoiset hahmot, sekä kaikki maisemat, värit, vaatetukset ynnä muu! Yksi, tai nykyään kaksi, sellaista elokuvaa mitkä katson aina kun kaipaan lisäboostia on Mamma mia:t, voi kuinka fiilaankaan niitä. Niistä myös saa aivan hirvittävän matkakuumeen.
  3. Ihmiset, kaikenlaiset. Tuntemattomat ketkä kävelee vastaan, tutut joita kohtaa arjessa, ystävät ja läheiset joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Minusta on ihanaa että meitä on niin erilaisia ja vaikka elämä pyörii tiettyjen asioiden ympärillä (työ, kotielämä, harrastukset, sosiaaliset suhteet) kohtaavat kaikki erilaisia asioita ja käsittelevät niitä omalla tavallaan. Ei ole kahta ihmistä maailmassa joilla olisi identtiset elämät ja jokainen meistä voi pelkillä ajatuksilla ja tunteilla kirjoittaa ihan omanlaisen tarinan.

3 asiaa mitkä turhauttaa

  1. Käytöstapojen unohtaminen etenkin somessa! Siis tää asia jaksaa ihmetyttää ja turhauttaa jatkuvasti, etenkin kun ei pääse edes yhtä pidempää selausta instagramissa ettei löytäisi jonkun jäätävän törkeän tai ajattelemattoman kommentin. En vaan ymmärrä mikä ihme saa jonkun sanomaan asioita toiselle millä ei voi olla mitään muuta tarkoitusta kuin satuttaa. 
  2. Kun aikaa on vähän ja tekemistä niin paljon. On ihan tosi paljon asioita mitä haluaisin tehdä ja mihin käyttää enemmän aikaa. Muun muassa tää blogi, valokuvaaminen, ulkoilu, uusien erilaisten juttujen kokeilu ja vieraileminen ihanien siskojeni ja ystävien luona, mökkeillä ja tehdä kaikkea kivaa mieheni kanssa. Mutta tuntuu että se aika mikä ei mene nukkuen tai töissä, menee aivojen nollaamiseen. Toki tällaistahan se tavallinen arki on, mutta haluaisin siihen enemmän sitä jotain. Tiedän, tämä on täysin omissa käsissäni mutta jotenkin ote aikani käytöstä on lipsunut ja nyt on ollut vaikeuksia saada siitä kiinni.
  3. Kissojen yöeläminen. Rakastan meidän pieniä karvapyllyjä mutta miksi se käveleminen pään yli ja kaapin ovien raapiminen on tehtävä just sillon klo 4 aamulla? Oikeasti. Yleensä nukun hyvin tämän kaiken melskeen ja temmellyksen ohi, mutta nyt kun olen muutenkin ollut herkästi heräilevä ja stressaantunut en voi olla huomaamatta näiden kahden sirkusta.

3 asiaa mitkä tekee onnelliseksi

  1. Koti, rakastan meiän kotia vaan niin paljon! Täällä on hyvä olla, tämä näyttää meiltä ja toimii meidän elämässä aivan täydellisesti. Nyt kesällä kun päivät on pitkiä ja ulkona on valoisampaa, huomaa myös sen kuinka vaaleaa ja raikasta kodissamme on. Jaksan vaan fiilistellä tätä remontin lopputulemaa viikosta toiseen!
  2. Tietenkin myös täällä kanssani asuvat tyypit, mieheni ja kisut tekevät onnelliseksi kokoajan! Olen ihan älyttömän onnekas kun on nää keiden luo tulla kotiin ja tehdä ihan arkisia asioita. Parasta meiän pikku perheessä on se, että ei ole päivää milloin ei olisi hauskaa (kuulostaa siltä mitä päiväkoti-ikäinen voisi kirjoittaa johonkin sydämen muotoiseen pahviin, mutta kun se on totta!).
  3. Minun ihana perhe, vanhempani ja siskoni, ovat kyllä niin ihania! Aina kun vietämme aikaa muistan uudelleen kuinka mahtava poppoo meillä on. Siihen lisäksi kaikkien puolisot ja siskoni lapset niin ai että. On mahtavaa huomata kuinka hyvin tunnemme, ymmärrämme ja arvostamme toisiamme, vaikka emme aina olekaan samaa mieltä.

3 asiaa mitkä jännittää

  1. Olen yllättävän kova jännittämään tyhmiäkin asioita, joskus saan itseni jännäämään maanantaista töihin menoa vaikka vasta olin siellä perjantaina ja työ on samaa kuin aiemminkin. Tuntuu ihan tyhmältä mistä kaikesta sitä voi pieni ihminen olla ihan paineissa.
  2. Nyt kun omat häät siirtyivät historian puolelle, on aika pistää psykoosit tulille ystäväni häiden suhteen, joissa toimin kaasona. Okei en ole vielä kovin stressaantunut tai jännittynyt, mutta into ja halu tehdä niiden kahden tyypin päivästä täydellisen on läsnä! Jotenkin myös se on jännittävää että miltä tuntuu olla häissä uudelleen niin lyhyen ajan jälkeen omista häistä, nouseekohan tunteet voimakkaammin pintaan… Luultavasti itken joka tapauksessa joka käänteessä, haha!
  3. Tuleva tanssikausi, kun palaan rakkaan discotanssin pariin! En malta odottaa mutta samalla jännittää niin hyvällä kuin ”huonollakin” tavalla. Aloitan siis taas valmentamaan muodostelmajoukkuetta ja siihen liittyy aina omat paineensa, mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä ja kekseliäs, mitä jos en saa pidettyä pakkaa kasassa? Onneksi ryhmä on täynnä ihania ja taitavia tanssijoita, joten kyllä tästä varmasti hyvä tulee kun päässään aloittamaan. Enää kuukausi odottelua!

Ps. Missä vaiheessa muka pompattiin elokuuhun? Toisaalta se tarkoittaa ettei häämatkaan ole kuin pari viikkoa, kelpaa! Kunpa päästäisiin kuitenkin vielä Suomessakin nauttimaan ihanista kesäilloista ja aurinkoisista päivistä ennen syksyn sateita…