Mitä siulle kuuluu?

Yleinen

Tänään maailman itsemurhien ehkäisypäivänä on ajatuksissa pyöriny kysymys, mikä miut on saanut jaksamaan ja selviämään elämässä eteen tulleista haasteista? Vastaus ei ainakaan ole se että olisin ollut aina tosi vakaa ja rauhallinen, tai että olisin käsitellyt asiat ikäistäni kypsemmin. Noups. Se oli ja on edelleenkin ystävät ja perhe, heidän kanssaan keskustelu ja hiljaa oleminen. Tämä herätti jatkokysymyksen: mites ne keillä ei ole/eivät koe että olisi läheisiä keille asioita jakaa? Pelottava ajatus. Uskallan väittää että yksinäisyys on todella yleistä, ei välttämättä konkreettisesti ympärillä olevien ihmisten määrästä katsottuna mutta henkinen, oman pään sisällä oleva yksinäisyys. Tähän liittyy tunne ettei ole ketään kelle puhua, kuka ymmärtäisi tai välittäisi tarpeeksi.

Aina ei kyllä tunnu siltä että haluaisikaan jutella, tai nähdä ketään. Joskus ainut asia mitä haluaa tehdä on jäädä kotiin peiton alle itkemään. Sekin on ihan ok ja meillä kaikilla on niitä päiviä, joillain itkemistä on enemmän, joillain vähemmän. Olen itsessäni tunnistanut vahvasti sellaisen piirteen, että mitä enemmän mieltä painaa, sitä vetääntyneempi olen. Onneksi tämä on myös aika selkeä elämässäni oleville ihmisille, ja tällaisessa tilanteessa heidän suunnaltaan tuleekin kysymys ”onks kaikki ok, oot ollu jotenki hiljanen?”. Usein tuo kysymys riittää, padot aukeaa ja saan ulos sen mikä mieltäni on painanut. Aina ei kuitenkaan ole helppoa vastata rehellisesti, vaan ennen kuin kerkeää edes rekisteröidä oman suun liikkeet tajuaa sanoneensa ”ei täs mitää, vähä väsyttää.”

Kun on tuollaisessa tilanteessa, ettei saa sanottua omia fiiliksiä ja ajatuksia ääneen, tulee entistä yksinäisempi olo. Jos tuo jatkuu, asiat vaan kasaantuu eikä mitään saa ulos, tulee niitä epätoivon hetkiä että miten tästä muka selviää ja ei nämä asiat järjesty. Mieli tekee temppuja ja löydät itsesi ajattelemasta pahinta mahdollista skenaariota kaikesta, ja myös uskot siihen. Tämä on vaarallinen paikka olla yksin pitkään.

Koska tiedän itse miltä se tuntuu, ja olen myös kokenut kuinka pienillä teoilla ja sanoilla sen saa pysähtymään, käännettyä ympäri tai edes hidastumaan, tiedän kuinka tärkeää on olla se läheinen! Se joka jaksaa kysyä kerta toisensa jälkeen ette mitä kuuluu tai antaa halauksen ihan vaan koska näytät siltä että se voisi olla tarpeen. Olen itse maailman huonoin pitämään yhteyttä ihmisiin ja tämä vaivaa minua. Miten voin tietää, kaipaako joku läheisistäni juttuseuraa, olkapäätä mitä vasten itkeä tai vaikka vaan tsemppihalia jos ei nähdä tai jutella? En mitenkään. Siksi haluankin ryhdistäytyä ja kannustaa muitakin ryhdistäytymään olemaan se tyyppi, joka kysyy mitä kuuluu, kysyy uudestaan, lähtee kylään ja kertoo kuinka tärkeä tämä ihminen sinulle on.

Me kaikki kaivataan ihmiskontakteja, halutaan kuulua osaksi jotain ja tarvitaan joskus tukea arjen ja elämän haasteisiin. Pienet jutut tekee kokonaiskuvan, joten vaikka emme pysty piirtämään toisen kuvaa alusta, muistetaan lisätä niihin väriä ja valoa omalla toiminnallamme!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s