Hääsuunnitteluiden ylä- ja alamäkiä

Yleinen

Enää 50 päivää niin myö ollaan naimisissa! Aika on menny ihan älyttömän nopeesti, niinkuin silloin vuosi sitten maaliskuussa vähän tuumailinkin. Menimme siis kihloihin 24.3.2018 ja päätimme hääpäivän muutama viikko sen jälkeen. Aloitimme lähestulkoon samantien suunnittelut varaamalla kirkon ja juhlatilan. Sitten valitsimme valokuvaajan mikä oli itseasiassa yksi helpoimmista valinnoista, sillä päädyimme minulle jo valmiiksi tuttuun ihmiseen (kuvasi myös nämä meiän ihanat kihlakuvat!). Siitä seurasi kaasojen ja bestmanien pyytäminen tehtäviinsä, pitopalvelun valitseminen, hääpuvun etsiminen ja bändien kuuntelu. Tietenkin pikkuhiljaa mietittiin myös väriteemaa ja koristeluita, mitkä ovatkin nyt ne eniten kesken olevat asiat vaikka pääjutut on jo mietitty ja hankittu. Kaasoilla on mekot, bestmaneille suunniteltu lookit, meille tytöille on kampaajat/meikkaajat jo varattuna ja mieheni puku on tilattu. Käytin kihlasormukseni kultasepällä muokattavana, sillä se jää vihkisormukseni vierelle ja samalla suunnittelimme molemmille vihkisormukset. Ruuat on päätetty, juomat haettu, hääsivut avattu ja vieraat ovat saaneet kutsut, suurin osa niihin myös vastannut. Ei hullumpi tilanne! Vielä tarvitaan minulle kengät ja korut, sekä oman ja kaasojen häälookkien suunnittelu, hääkakun valinta, osa koristeluista ja häätanssin opettelu (jäiks). Meillä kaasot ja bestmanit ovat vastuussa ohjelmasta ja tarkemmasta aikataulutuksesta, eli siitä ei meidän tarvitse niin suurta huolta kantaa. Olen supertyytyväinen oikeastaan kaikkeen häihimme liittyen, ja tämä suunnittelukin on mennyt about niin kuin olin toivonutkin. Ei ole tarvinnut hirveästi stressata (paitsi kutsujen kanssa tuli pieniä probleemia, onneksi lopputulos oli kaunis kiitos ihanan ystäväni), olemme pysyneet jonkin sortin aikataulussa ilman sellaista kummemmin päättämättä.

Hääjärjestelyt on mennyt oikeastaan todella kivuttomasti kun miettii ettei oltu etukäteen (ennen kihlautumista) niitä mietitty. Aloitin luonnollisesti kyyläämään häämekkoja instagramista ja muualta netistä, mutta tiesin jo lähes heti minkä tyyppisellä mennään. Häävärit oli myös melko helppo, vaikka ne sitten yhdessä vaiheessa hieman muuttuivatkin. Koristeluun hain myös inspistä ig kuvista ja melko heti tuli pohja päätettyä. Olemme molemmat mieheni kanssa sellaisia, että kun hyvä ja mieleinen juttu löytyy sillä mennään ilman että mutkistetaan asioita jahkailemalla. Niinpä päätöksiä tuli tehtyä nopeasti ja sitä mukaa kun oikeanlaista hankintaa tuli eteen se tarttui matkaan. Vaikutteita häätyyliimme varmasti tuli siitä mitä olemme muiden häissä nähneet, olemme onneksi käyneet tässä muutaman vuoden sisään sisarusten ja ystävien häissä joten jotain mallia ollaan saatu. Tietenkin ajan trendit vaikuttavat myös, sekä omat mieltymykset. Tykkäämme melko simppeleistä jutuista ja ehdoton asia olikin ettei saa olla liikaa kaikkea, muutama pääjuttu joilla koristeet rakennetaan ja värejä hyvin hillityissä määrin. En ole koskaan ollut kukkien perään, joten ajattelin sen olevan ”välttämätön paha” koristeluissa sun muissa. Nyt kuitenkin olen alkanut innostumaan juurikin siitä kuinka kauniiksi ja kesäiseksi saadaan juhlapaikka niiden avulla. Valot taas ovat asia mistä olen aina tykännyt, kynttilät ja ledit luovat ihanasti tunnelmaa! Niitä onkin kertynyt kaappeihimme jo jonkin verran odottelemaan.

No tämähän kuulostaa ihan palalta kakkua koko häiden järjestely! Mikäs sitten aiheutti alamäkiä? Oman itsensä kyseenalaistaminen ja vertaaminen muihin. En juurikaan ole lueskellut hääblogeja, selaillut pinterestiä tai etsinyt muita paikkoja missä neuvottaisiin hyvien häiden järjestämisessä. Jonkin aikaa sitten näin kuitenkin kaupassa Häät & juhlat-lehden jossa käsiteltiin vaikka ja mitä häihin liittyviä asioita ja mietin että no hitto miksei. Ostin sen ja lueskelin muutaman kiinnostavimpia aiheita käsittelevän artikkelin heti, hääpukuun, kukkiin ja ohjelmaan liittyen. Vaikka samalla olinkin kiinnostunut ja halukas saamaan vinkkejä, huomasin tarrautuvani enemmän lauseisiin joissa painotettiin joidenkin asioiden olevan menneen talven lumia, vanhanaikaista ajattelua tai muuten vaan mielikuvituksetonta. Jotkut asioista olivat sellaisia mistä itse taas pidin ja mitä meidänkin häihin on suunniteltu. Huomasin ahdistuvani ja alkavani kyseenalaistamaan päätöksiäni, ”pitäisköhän sitä kuitenkin sit tehä noin eikä näin”, ”mitä jos joku vieraista ajattelee että onpa niin nähty tää” ja ”uskallankohan laittaa mitään kuvia häistämme someen jos joku onkin sitä mieltä ettei siellä ollut kaunista ja ihanaa”… Tässä kohtaa laitoin lehden kiinni ja mentaalisesti läpsäytin itseäni, HERÄÄ IDIOOTTI. Olin tuohon hetkeen ollut niin iloinen, tyytyväinen ja malttamattomasti odottanut häitämme joista tiesin tulevan meidän silmää miellyttävät, ja muutaman artikkelin kirjoittajien mielipiteet saivat pääni aivan sekaisin.

Kerran ennen tuota kyseenalaistin päätöstäni häämekosta, olen siis ostanut mekkoni jo syyskuussa kun olin varma etten vaan voi löytää upeampaa ja istuvampaa mekkoa + sain sen heti mukaan! Säilytän mekkoa kaasollani joten en näe sitä usein, osittain siksi etten kyllästyisi ja osittain ettei mieheni näkisi sitä (tai kissamme roikkuisi siinä). Joskus vuodenvaihteen tiimoilla aloin kuitenkin miettimään että näinköhän olisin löytänyt hienomman mekon jos olisin odottanut vähän pidempään että uusimmat uutuudet saapuivat kauppoihin. Olin meinaan nähnyt että juurikin yksi netistä ihailemani puku oli nyt saapunut Suomen liikkeisiin, ja nähdessäni sen muiden ihmisten päällä aloin ahdistumaan että vitsi olisiko se sittenkin ollut parempi. Kaikki hirveästi kehuivat mekon kauneutta ja se oli selvästi merkkinsä uuden malliston ”lippulaiva”, niin moderni ja todellisen VAU efektin omaava. Saakohan minun puku sellaista reaktiota vierailtamme kävellessäni alttarille? Jaoin ahdistukseni kaasojeni kanssa ja sovimme että menen sovittamaan ystäväni luokse mekkoani, mikäli sitten se päällä toteaisin että ei jumpe ei tää tunnu enää samalta, suuntaisimme Helsinkiin kokeilemaan tuota toista mekkoa. Heti kuitenkin kun sain oman mekon päälleni ja katsoin peilistä itseäni tiesin että ihan turhaan olin edes miettinyt sitä toista mekkoa, ei se vaan voisi olla parempi kuin tämä! Rakastuin uudelleen mekkooni ja nyt en malta odottaa että saan sen päälleni tuona ihanana päivänä. Tuntuu tyhmältä, että vaikka olin todella varma mekkovalinnastani sai ajatus siitä mitä muut mahdollisesti ajattelisivat, minut melkein laittamaan sen vaihtoon. Tämä vaati myös hetken henkistä tsemppausta siitä ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ovat mieltä jos minä rakastan sitä.

© Mirella Penttilä

Toki paineita luo somen ja ulkopuolisten lisäksi hääetiketti ja kaikki muut mahdolliset etiketit. Lähinnä tarkoitan tällä esimerkiksi sukupolvien välistä eroa ajatuksissa, tottumuksissa ja tavoissa. Luonnollisesti tämä on myös asia mikä vieraita kiinnostaa, ollaanko tiukkoja pukeutumisen suhteen siinä ettei kellään naisella saa olla mustaa, punaista tai valkoista päällä. Tai pitääkö kirkossa kaikkien nyt peittää hartiat, enkä polvet? Meillä on siis kirkkovihkiminen, mutta emme käy muuten juhlia lukuunottamatta kirkossa, eikä siis tule kovin usein mietittyä mitä sinne saa ja ei saa laittaa päälle. Tietysti raamit nyt tietää käymättäkin mutta mitkä asiat ovat ehdottomia ja mitkä suuntaa antavia. Pitänee tähän vielä perehtyä. Näin jos vaan omaa linjausta ajattelen, en ole kovinkaan tarkka etiketeissä, jos joku haluaa laittaa punaisen mekon en heitä häntä ulos. Tai jos jollain on olkaimeton mekko kirkossa se ei ole minulta pois millään tapaa, jokainen tehköön niinkuin parhaakseen näkee! Paikalle kuitenkin tulee ihmisiä, keille nämä asiat voivat olla hyvinkin tärkeitä, joten mihin asti meidän tehtävä on huolehtia siitä ettei kukaan toinen luokkaannu.

Mitkäs sitten ovat asioita mitä odotan häiltämme? Tietenkin ihanaa päivää kokonaisuudessaan, mutta jos näin etukäteen tulisi muutama asia mainita, olisi päällimmäisenä vieraiden osallistuminen ja osallistaminen juhlaan. Vaikka päivä onkin meidän kahden väliselle rakkaudelle, ei se olisi mitään ilman kaikkia meidän läheisimpiä ihmisiä ympärillämme. Olemme todella onnekkaita kun molemmin puolin tukenamme on rakastavat perheet, suvut ja aivan mahtava joukko ystäviä! Haluankin että juhlassamme välittyy yleisesti lämmin fiilis ja olemme kuin vaaleanpunaisen hattarakuplan sisällä onnenhuuruissa (who is this girl and where am I…). Toinen on hyvä ruoka ja juoma, mitkä ei ainakaan lopu kesken ja maistuvat kaikille. Olisi aika hirveetä jos jollain jäisi nälkä tai havahdutaan siihen että viimeinen viinitönkkä avataan klo 22. Tästä voidaankin siirtyä seuraavaan asiaan, nimittäin olemme suunnitelleet jatkavamme juhlia aamuun asti! Olemme päättäneet ettemme varaa hääyötä varten hotellihuonetta tai lähdetä vuorokauden vaihtuessa nukkumaan, se ei olisi meidän tyylistä vaikka ihana ajatus onkin. Pystyn jo nyt maalaamaan kauniin kuvan mieleeni missä katsomme auringonnousua yhdessä juhlapaikan viereisellä pellolla nauttien kesäyön lämmöstä ja toistemme seurasta. Ah… täydellistä. Tietenkin toivon myös että aurinko paistaa, saamme tanssia hyvään musiikkiin, otettua kauniita kuvia muistoksi ja häälookkini kestää eheänä läpi päivän!

© Mirella Penttilä

Mutta mikä oikeasti on sen tärkeämpää hääpäivänä kuin se, että ollaan saatu tehdä juuri meidän näköinen päivä omien mieltymysten mukaan? No ei mikään. Kaikki ovat erilaisia, jonkun toisen makuun osuva asia on toisen ehdoton no-no -listan kärjessä, jopa me itse muutumme niin että asiat mistä pidimme muutama vuosi sitten voi aiheuttaa suurta kummastelua nykyisessä minässä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että kaikkia ei voi miellyttää, mutta pitäisi itsekin yrittää muistaa paremmin ettei todellakaan tarvitsekaan. Me tehdään kaikki omaa juttuamme, sitä ei pitäisi pyydellä anteeksi tai puolustella, eikä myöskään toisen juttua tulisi haastaa tai kritisoida. On asioita missä on oikea ja väärä, mutta monet asiat ovat sellaisia missä on nii monta tapaa kuin tekijää. Yritän siis loppujen hääsuunnitteluidenkin kanssa hengittää syvään, pysytellä kaukana liian kärkkäistä ”ohjeista” miten asioiden pitäisi olla ja tehdä päätökset mieheni kanssa meitä miellyttäen, niin kuin tähänkin asti ollaan paremmin kuin hyvin pärjätty!

© Mirella Penttilä

9 faktaa minusta

Yleinen

Olen nähnyt paljon näitä postauksia missä kerrotaan itsestään pieniä faktoja, tykkään lukea niitä ja tuntuu että niiden kautta pääsee lähemmäksi kirjoittajan persoonaa. Kun kirjoittelemme omia juttujamme ja etenkin tiettyyn aiheeseen liittyen, tulee sanavalinnoista ja kirjoitustyylistä tietynlainen kuva lukijalle. Niin blogeissa, kuin muuallakin somessa olisi kuitenkin hyvä muistaa, ettei koskaan voi tuntea toista näkemättä, tapaamatta tai keskustelematta ihmisen kanssa. Anyways, koska tykkään näistä ja toivon että tekin, seuraa yhdeksän faktaa minusta joiden avulla pystytte tutustumaan minuun paremmin!

  1. Katson todella paljon leffoja! Olen lapsesta asti tykännyt viettää aikaa elokuvien maailmassa, käydä elokuvissa katsomassa uutuuksia ja katsoa uudestaan ja uudestaan lemppareita kotona. Nuorena myös kolusin läpi kaikki bonus levyt, making off osuudet ja teaser trailerit jatko-osiin. Olen aina pitänyt eniten toiminta ja fiktioelokuvista, mutta katson kyllä fiiliksen mukaan melkeinpä mitä vain. Ainut mistä en vaan yksinkertaisesti pidä on suomalaiset komediat, Uuno Turhapurot, Kummelit yms… Ei. Ikäni, sukupuoleni tai mielenkiinnonkohteideni arvaaminen Netflixini katsotuista elokuvista olisi kyllä tosi vaikeeta. Joku päivä katson lukioikäisten elämään sijoittuvia hömppärakkaus elokuvia, toisena taas katson vain sota/toimintaelokuvia jotka on täynnä ronskia mustaa huumoria ja kolmantena katson vanhoja klassikkoja. Tällä hetkellä katson leffojen ohella Gossip girlia, jonka jätin katsomatta kun se alunperin tuli. Yllättävän hauska ohjelma vaikka en pysty samaistumaan kenenkään niistä hahmoista!

2. Ennenkuin tapasin mieheni, olin valmis jättämään Suomen taakse ja aloittamaan elämän ulkomailla. Minulla oli 1. opiskeluvuosi takana terveydenhoitajaopinnoista ja olin laittanut haut vaihtoon Pohjois-Amerikan lähes kaikkiin eteläisiin valtioihin ja pommittanut yliopistoja sähköpostitse että ottaisivat minut sinne! Varasuunnitelmani oli se, että ottaisin vuoden tauon opinnoista ja muuttaisin Miamiin tekemään töitä ja olemaan, palaisin sitten kun tuntuisi siltä. Paloni päästä ulkomaille oli aivan järjetön, en miettinyt mitään muuta ja kotona ollessani oikeasti ahdisti kun niin paljon mieluummin olisin ollut jo toteuttamassa unelmaani Atlantin toisella puolen. Sitten yllättäen tyyppi joka opiskeli samassa koulussa mutta ketä en koskaan ollut aiemmin tavannut, laittoi viestiä ja päädyimme yhtenä kesäkuun maanantai-iltana yksille. Loppu onkin historiaa. Matkustelu on edelleen minulle tärkeää mutta nykyään paras osa on palata kotiin!

3. Minulle on tehty hyvin rankka ja pitkä hampaiden oikomishoito, mikä kesti noin 9 vuotta. Muistan kun käytiin hammastarkastuksissa ala-asteen alussa eikä ollut mitään puhettakaan siitä, että olisi tarvetta raudoille. Sitten kesällä ennen 3. luokan alkua leikin ystäväni kanssa rakennustelineillä ja hyppäsin sieltä alas, kaikki meni hyvin lukuunottamatta sitä että leukani pamahti polveeni ja etualahammas lensi kuin ohjus suustani juurineen päivineen. Hammas oli vielä kaikenlisäksi rautahammas joten uutta ei ollut tulossa tilalle. Siinä sitten ystäväni pikkuveli etsi hampaan jostain hiekan seasta ja toi sen minulle samalle kun hänen äitinsä soitti vanhemmilleni, jotka veivät minut päivystävään hammaslääkäriin. Hammas päädyttiin istuttamaan takaisin ja sille tehtiin juurihoitoa, minkä yhteydessä aloitettiin myös oikominen kun huomattiin hammaskalustoni muistuttavan enemminkin pienen jyrsijän suuta. Vihasin sitä koko hommaa niin paljon ja ihan värisyttää kun miettii niitä kertoja mitä itkin kivusta, ärsytyksestä ja ahdistuksesta rautojeni kanssa. Sain ne lopullisesti pois vasta ennen 18-vuotis syntymäpäiviäni. Nyt kun katson ihan ensimmäisiä muotteja mitä hampaistani on tehty olen niin kiitollinen että oikominen aloitettiin silloin ja äitini tsemppasi minua jatkamaan sitä vaikka kuinka otti päähän.

4. Minulla on todella vahva tarve saada tehdä asiat omalla tavallani ja toteuttaa itseäni. Enkä nyt siis puhu hetkissä arjessa joissa tulee noudattaa jonkun ohjeita tietyssä tilanteessa, vaan suurempaa kokonaisuutta. Jos huomaan, että joku asia tai ihmissuhde vie minua kauemmas omasta vapauden tunteestani (mikä on minulle tosi iso juttu) tai suuntaan joka ei vastaa haluamaani elämäntapaa menen nopeasti lukkoon ja vetäydyn. Nyt moni varmaan miettii miten voin olla minkään sortin ihmissuhteessa ja enkö jousta ollenkaan, mutta en siis koe esimerkiksi parisuhteen riistävän mitään minulta pois, vaan antavan tähän kaikkeen lisää. Ja tietenkin omat unelmat, ajatukset ja tulevaisuudensuunnitelmat myös muuttuvat jatkuvasti ja mukautuvat ympärillä oleviin ihmisiin, mutta jos huomaa kadottavansa itsensä saadakseen ihmissuhteen toimimaan mennään minusta pahasti pieleen. Ihminen voi olla henkisesti vapaa ja sitoutunut samaan aikaan jos ihmissuhteet ja muut asiat elämässä ovat hyvässä balancessa. Olen vapaa silloin kun olen itse valinnut elämäntilanteeni.

5. Rikossarjat kiehtovat minua todella paljon, olen katsonut kaikki Criminal mindsin jaksot, sekä NCIS ja CSI jaksoja niin paljon ja monta kertaa että harvemmin telkkarissa törmää jaksoon mitä en ole nähnyt. En ymmärrä miten joku voi keksiä niin hyviä juonenkäänteitä jakso, kausi ja vuosi toisensa jälkeen, varsinkin kun noita ohjelmia on ihan älyttömästi! Luulen että olen jo nähnyt kaiken noiden suhteen mutta kerta toisensa jälkeen yllätyn uudestaan. Lemppareita noissa ohjelmissa on ne nörtihtävät, sosiaalisesti kömpelöt mutta aivan älyttömän fiksut hahmot. Heidän juttujaan on niin hauskaa seurata ja toivon että omatkin aivot raksuttaisivat samalla tavalla. Joskus haaveilin opiskelevani kriminologiaa mutta pidempää asiaa mietittyäni en usko että pystyisin siihen kuitenkaan. Ahdistun liian helposti ihmismielen toiminnasta, etenkin siitä miten voi suunnitellusti tehdä pahaa toiselle. Parempi siis seurata jännityksellä omalta kotisohvalta ja spekuloida lopputulemaa!

6. Aivoni ovat kuin jukeboxi! Kun herään aamulla, voi mielessäni pyöriä joku laulu jo ennen kuin saan pään tyynystä ylös. Yleensä se laulu on jostain hyvin kaukaa alitajunnasta mieleen pöllähtänyt, kuten Spice up your life, Kun katsoit minuun tai Las ketchupin Asereje… Seuraava laulu voi tulla jo ennen aamuteen keittoa tai viimeistään kun pikaisten aamusometusten yhteydessä sohvalla ennen ryhdistäytymistä. Tuolloinkin, laulut eivät yleensä ole tämän hetken hittejä. Tätä samaa jatkuu lähes koko päivän, ainut aika jolloin aivoni yleensä hiljenevät on töitä tehdessä silloin kun olen joko asiakkaan tai työkaverin seurassa ja vapaa-ajalla ystävien kanssa. Oudointa tässä on se, että kuuntelen musiikkia nykyään todella harvoin ja silloinkin enimmäkseen yhtä biisiä (sitä mihin olen tekemässä koreografiaa). Autossa kuuntelen radiota silloin harvoin kun sillä matkaa taitan about 10 min kerrallaan ja joskus telkkarista tulee ohjelmia missä soi enemmän musiikkia, ja okei salilla saatan laittaa musiikkia puhelimesta jos olen yksin ryhmissalissa enkä tarvitse kuulokkeita (en koskaan muista kantaa kuulokkeita mukana ja jos ne on mukana akku on loppu). Nykyään huomaan enemmän ajattelevani jatkuvan musiikin olevan ärsyttävä häiriötekijä kuin rentouttava/piristävä lisä. En tiedä miksi, varsinkaan kun ennen tykkäsin paljon kuunnella ja etsiä uutta musiikkia. Olen kokoajan vain enemmän hiljaisuutta rakastava tyyppi!

7. Saan stressistä aivan jäätävän voiman tehdä asioita tehokkaasti, sellaisen kunnon boostin. Olen turvautunut tähän elämäni aikana Paljon ihan ala-asteelta asti. Kun tajusin etten ole lukenut seuraavan päivän kokeeseen ja aloin pänttäämään iltamyöhään asti tai kirjoittamaan ihan jäätävän mittaisen esseen lyhyessäkin ajassa. Monia parhaimpia koulusuorituksiani on varmaan syntynyt tällaisesta viime tingassa alkaneesta valmistautumisesta (enkä todellakaan suosittele kenellekään). Joskus lukioikäisenä muistan ”hyödyntäneeni” tätä siten, että olen tahallaan hetken miettinyt kaikkia asioita mitä pitää tehdä ja kun sain sopivan stressin päälle valvoin aamuyön tunneille ommellen esiintymisasuja, tehden matikan tehtäviä, suunnitellen portfoliota ja tehden koreografioita. Sitten kun sain kaikki tehtävät alta pois, pystyin taas rentoutumaan. Hullua hommaa ja onneksi en ole kokenut edes tarvetta tähän pitkään aikaan.

8. Vietän viikonloput kaikista mieluiten kotona leväten, katsoen elokuvia, syöden hyvää ruokaa ja oikeesti akkuja ladaten. En tiedä onko tää joku ikäjuttu, persoonajuttu, työjuttu vai mikä juttu mutta olen älyttömän väsynyt arjesta kun kohtaan niin paljon erilaisia ihmisiä ja sosiaalisia tapahtumia on jatkuvasti, enkä yksinkertaisesti vaan jaksa vapaa-ajallani hirveästi sopia tapaamisia. Ja kun kaikilla on se oma mitta minkä milloinkin sosiaalisia get-togethereita jaksaa, niin olen huomannut minulla se täyttyvän työstä, harrastuksesta ja parisuhde-elämästä melko hyvin. Tästä tulee välillä syyllinen olo, kun olen vielä kaiken kukkuraksi melko huono pitämään tiheästi yhteyttä ihmisten kanssa. Muistuttelenkin paljon ystäviäni ja läheisiäni siitä, että vaikka minua ei näkyisi tai kuuluisi hetkeen ei tunteeni ketään kohtaan muutu! Rakastan ihmisiä ympärilläni aivan mahottoman paljon vaikka en sitä muista tarpeeksi usein ääneen sanoa.

9. Olen mielestäni vimosen päälle tavis-tyyppi, ja sen vuoksi välillä mietin onko minunlaisilleni sijaa blogimaailmassa. En tee juurikaan kuvankauniita asioita, arkeni koostuu aikaisista aamuista, päivätyöstä, reeneistä, sekä kotielämästä mieheni ja kissojemme kanssa. En tavallisesti kulje kamera kainalossa kuvaten kaikkia käänteitä ja ajoittain tuntuu todella vieraalta ottaa selfieitä tai kuvia peilin kautta, joten välillä ajattelen etten pysy somen ”vaatimusten” perässä. Vaikka olen seuraillut ihmisiä ketkä saavat paljon sisältöä tuotettua arkipäivänä ja se vaikuttaa niin helpolta (mikä ei pidä paikkaansa terv. asiaa yrittänyt), en tällä hetkellä saa yhdistettyä kaiken päivittäisen tekemisen kanssa. Nautin kyllä kuvaamisesta, kirjoittelusta ja kaikesta tästä, mutta jos ajattelen asiaa liikaa ja pakotan itseäni aktiivisemmaksi kuin jaksan tuntuu koko homma aika puulta. Enkä siis tarkoita halveksuvani tätä, vaan useammin olen ajatellut että olisinpa itsekin enemmän sellainen joka jaksaa ja pystyy tekemään tätä intensiivisemmin. Nyt kuitenkin hyväksyn sen, että saan parhaat puolet kaikesta kun teen tätä aina silloin kun jaksan liikoja paineita ottamatta.

Tästä onkin hyvä jatkaa viikonlopun viettoa, eli mennä nukkumaan ja herätä huomenaamuna äänestämään! Muistakaa tekin käydä kantamassa kortenne kekoon.

Liikunta on kaikkia varten

Hyvinvointi, Urheilu

Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin, sen verran että autoilla ajoivat vain parempituloiset eikä kaikkia perheenjäseniä kuljetettu ympäriinsä kouluihin ja harrastuksiin. Tuolloin tuli väistämättä liikuttua käyttäen omaa kehoa kulkuvälineenä. Monet asiat mitkä nykyään tulevat meille valmiina tai koneen tekemänä, tehtiin itse vaatien oman energian käyttöä. Tuolloin vapaa-aika meni pitkälti tehden kaikennäköisiä puhdehommia ja ei ollut sellaista vaihtoehtoa kuin jäädä sisälle katsomaan netflixiä jos ei huvita tehdä mitään. Maailma pyöri pitkälti hikoilua vaativien tekemisten ansiosta. Kaiken tämän tavallisen kaikilta vaaditun aktiivisen tekemisen lisäksi ihmisillä oli harrastuksia; musiikkia, taidetta, lukemista, käsitöitä ja urheilua. Tuolloin ei ollut niin väliä vaikka ei ollut urheilullinen tai kiinnostunut jostain tietystä lajista, liikkumista ja urheilua ei tarvinnut sekoittaa toisiinsa. Tulihan sitä tehtyä yhtä sun toista fyysistä päivän aikana muutenkin.

Nykyäänhän asiat ovat toisin monella tapaa, liikumme paikasta toiseen pääsääntöisesti jollakin kulkuneuvolla, työt tehdään yhä enemmän istualleen ja vietämme mielellään vapaa-aikaa ruutujen äärellä, joiden avulla maailma tuodaan meidän luokse sen sijaan että itse menisimme sen luokse. Kaikki mitä voidaan, ulkoistetaan: lumityöt, kotihommat, ruuanlaitot, kaupassakäynnit… Tilaamme ruuista ja vaatteista lähtien kaiken kotiovelle minimoiden liikutut metrit. Nykymaailma myös kannustaa tähän tarjoamalla lisää mahdollisuuksia istua kotisohvalla samalla kun hoidat työt läppärillä ja verkostoidut toisten ihmisten kanssa somen avulla. Kehitys on ollut ihan uskomatonta ja mitkä mahdollisuudet meille onkaan tarjottu tietotekniikan kehittymisen ja koneellistumisen myötä! Ja tämä kaikki tuntuu meistä täysin normaalilta, emmekä uhraa sille juuri ajatusta. Arkiviikon fyysinen suorittaminen jää helposti muutamaan sataan hassuun metriin joita kertyy kävellessä jääkaapille, vessaan, autolle ja välttämättömiin siirtymisiin yleensä sisätiloissa. Ja niinkuin aina ennenkin, ihmisiä kiinnostavat eri asiat ja harrastuksia on tullut vain lisää. Urheilu ja liikunta ovat edelleenkin vain osaa meistä kiinnostava asia ja suuremman osan ihmisten intohimona on muita asioita. Samalla kun olenkin ehdottomasti sitä mieltä että kaikille urheilun ei todellakaan tarvitse olla sydämen asia, luo tämä huolen ottaen huomioon kehittyneiden maiden kansalaisten elämäntavat tänäpäivänä.

Käsitys liikunnasta on muuttunut sen jälkeen kun siitä tuli valinnainen asia, se on mielestäni kaventunut ja virheellisesti sumentunut sillä, että sen pitäisi olla tietynlaista tai vaatisi hirveästi. Liikuntaan on myös liitetty tietynlainen paine ja kynnys, sillä kaiken tekemisen tulisi olla ulkopuolisen silmin tavoitteellista, hyvin suunniteltua ja toteutettua. Nythän arvioidaan ja arvostellaan ihmisten vartaloita, reenien sisältöä, tapoja ja tyylejä ihan avoimesti ja koetaan että kaikilla on jopa velvollisuus neuvoa toisia vaikka apua ei pyydettäisikään. ”Ei kannata hölkätä, tee mieluummin HIIT, sillä polttaa nopeammin kaloreita”, ”Mitä järkeä edes käydä salilla jos ei toimi tavoitteellisesti, ei siinä mitään tuloksia muuten saa”. Ihmiset nyökkäilevät hyväksyvästi jos erilaisia lajireenejä on useat viikossa, mutta onko reaktio samanlainen jos joku kertoo liikkuvansa kaikki työmatkat pyöräillen ja tekevän päivän päätteeksi lumitöitä tunnin ajan? Yleensä ei, silloin pikemminkin kysytään miten joku voi jaksaa ja mietitään kuinka paljon mukavampaa on liikkua autolla kun palella ulkona. Tämäkin on siinä mielessä hassua, että uskallan väittää ettei kellään pyörällä tai reippaasti kävelemällä liikkuvalla ole erityisen kylmä sitä tehdessään, edes talviaikaa. Miksi hyötyliikunta on niin aliarvostettua vaikka se on helpoimpia tapoja ylläpitää omaa terveyttä arjen keskellä?

Jos hyötyliikunnan määrä arkena on pieni, mutta käy vaikka 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla tekemässä tunnin reenin, tulee siitä nippanappa täyteen Suomessa käytetyn liikuntasuosituksen fyysisen rasituksen viikottainen saanti aikuiselle ihmiselle. Ja suositus on siis ihan tavan tallaajalle, mikä tarkoittaa sitä että sen ollaan katsottu olevan saavutettavissa arjen keskellä. Miettikää, kuinka helppoa on elää täyttämättä edes tuntia fyysistä rasitetta viikossa jos itsellä ei ole mitään harrastuksia. Aika pelottavaa tulevaisuutta miettien kun sairastavuus, ylipaino, mielenterveysongelmat ja eristyneisyys fyysisistä ihmiskontakteista yleistyy jatkuvasti. Mikä minua eniten ärsyttää on liikkumattomuuden puolustelu sillä, ettei kaikki ole hyviä liikunnassa, ei ole varaa harrastaa tai ei kerkeä arjen keskellä järjestämään aikaa sille. Ihan oikeasti, hyvin harvassa jutussa on hyvä harjoittelematta, ja ei liikunnan tarvitse olla jotain erikoista tai tiettyä lajia, valtaosa osaa ja pystyy kävelemään, tekemään niitä lumitöitä ja jammailemaan musiikkiin. Kaikki edellämainitut ovat myös ilmaisia eivätkä vaadi kummoisia välineitä. Mitä aikaan tulee, niin sehän on täysin meidän omissa käsissä mihin sen käytämme. Voi tehdä vaikka kauppareissun pyörällä tai kävellen ja saada samalla liikuntaa.

Kun tutkailee ihmiskehoa, voi jo sen enempää asiasta tietämätönkin todeta että meidät on tehty liikkumaan. Miksi ihmeessä meillä olisi näin monia lihaksia, luita, niveliä ja rustoja jos tarkoituksemme olisi istuskella paikallaan ja katsellen kun koneet tekevät hommat puolestamme. Kehomme myös viestii meille jatkuvasti asioita, jos vain sitä kuuntelemme, tuntuuko pitkän tietokoneella olon jälkeen siltä että pitäisi suoristaa selkä? Tai puutuuko takalisto ja alaraajana istumisen tuloksena? Nämä kaikki tuntemukset on juurikin sitä varten, että ymmärtäisimme pysyä aktiivisina, niin kuin kehoillemme ominaista on. Liikkumattomuus ja epäterveellinen ravitsemus ovat oikeasti oman kehon turmelemista, ei sitä voi mitenkään kaunistella. Mitä vähemmän liikkuu, sitä heikompi tuki- ja liikuntaelimistö on. Peruskoulussa joku opettajistani joskus sanoi että ihmiset kuolevat sukupuuttoon kun kaikki tapahtuu nappia painamalla eikä enää itse tarvitse liikkua edes päivittäisten tarpeiden vuoksi. Tämä on jäänyt mieleeni ja mitä enemmän sitä ajattelee niin kyllähän se ihan järkeen käy. Huolestuttavaa on se, kuinka paljon lähemmäksi tätä ollaan tultu sanotaan vaikka 40:ssä vuodessa.

Tämän kaiken pohjustamana heitänkin ilmoille väittämän: Kaikkien ei tarvitse urheilla, mutta jokaisen tulee liikkua. Mikäli siis haluaa pysyä terveenä ja pystyä liikkumaan jatkossakin.

Lisää remonttijuttuja

Yleinen

Noniin, palataas remppatunnelmiin ja tuloksiin. Aiemmassa postauksessa näytin ehkä suurimman muutoksen kokeneen olohuone/keittiö akselin. Tällä kertaa näätte sitten kaikkia muita huoneita! Kertauksena vielä, eli me siis vaihdoimme kaikki parkettilattiat laminaatteihin ja maalasimme kaikki kaakelilattiat mustanharmaiksi, poistatimme kaikki muut tapetit paitsi lasikuitutapetit, maalasimme kaikki seinät valkoiseksi, tapetoitiin yhdet makkareiden seinät ja maalattiin vessan kaakeliseinät, käsiteltiin sauna kokonaisuudessaan ja hankittiin uusi kiuas, käsiteltiin kodinhoitohuoneen ja suhkutilan katto, mitähän muuta… Noh, muiden huoneiden kattoja, ovia, ikkunoita ja säilytyskaappeja lukuunottamatta kaikki on remontoitu. Ne olivat alun perin niin hyvässä kunnossa että säästettiin pitkä penni pitämällä samat ja siistimällä ne. Takapihallekaan emme luonnollisesti mitään vielä ole tehneet talven vuoksi, katsotaan saadaanko kesällä terassitalkoot käyntiin!

Eteinen ennen

Eteinen jälkeen

Aloittelimme purkuhommia joulukuun alussa, lattialistojen poistoa, tapettien repimistä… Yllättävän kauan kestää repiä paikkoja palasiksi, etenkin kun yritettiin listojen ja ovien kanssa säilyttää jutut ehjinä ettei tarvitse hankkia uusia. Parhaita vaiheita remontoimisessa on näkyvien asioiden tekeminen, aluksi vanhan purkaminen ja sen jälkeen uuden paikalleen saaminen. Kaikki siltä väliltä, not so fun. Pisimpiä päiviä oli sellaset kun tasoteltiin seiniä, hiottiin jotain minikohtia nurkissa ja maalattiin valmiiksi valkoista seinää valkoiseksi. Ehdoton inhokki numero 1. oli kyllä silikonien poistaminen laattojen välistä ennen kaakelien maalaamista. Ne tunnit sikiöasennossa vessan kaapistojen alla ja pönttöjen vieressä oli tuskasia. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Myös teippausten laittaminen kaikkiin paikkoihin mitä piti suojata maalilta oli työlästä, tylsää ja uuvuttavaa, kun ois vaan halunnut jo päästä maalaamaan. Asiat mitkä jäi mieleen kivoina vaiheina oli laattalattioiden maalaaminen, uuden lattian saaminen paikoilleen, sekä pienten yksityiskohtien laittaminen paikoilleen kun suurin osa remontista oli jo takana (naulakoita, verhotankoja, peili yms).

Vessa ennen

Vessa jälkeen

Sitten vähän näistä valinnoista remontin suhteen, ensin eniten kysymyksiä herättänyt aihe: parketista laminaattiin, miksi? Täällä ollut parkettilattia oli kyllä hyvässä kunnossa mutta ei olisi vaan istunut värimaailmaltaan muuhun suunnitelmaan. Toki parketteja voi hioa ja käsitellä eri sävyisiksi, mutta kun otimme selvää hinnoista niin uuden parketin hankkiminen olisi ollut edullisempaa. Päädyimme laminaattiin, sillä koemme sen olevan hinta-laatusuhteeltaan meille sopiva. Olimmehan tähänkin asti eläneet asunnoissa missä oli laminaatit ja ne ovat kestäneet paremmin kuin hyvin kulutustamme. Toinen ”iso” valinta (tai olisi voinut olla iso mutta meille hyvin helppo) oli vaihdetaanko kaakelit vessassa ja suihkuhuoneessa uusiin vai ratkaisemmeko väriongelman maalaamalla. Ja tosiaan päädyttiin maalaamaan, hieman epäileväisin mielin kylläkin. Miten maali kestää kaakeleissa? No ilmeisesti ihan hyvin, aluksi kaakelit käsitellään aineella mikä tekee niiden pinnasta jotenkin huokoisempia. Kun maalaa tarpeeksi monta kertaa kyllä se vaan peittää ja kun antaa sen rauhassa kuivaa ja välttää iskuja ekojen viikkojen aikana ei se kolhiinnukaan. Ratkaisevin tekijä valinnassa oli se, että maalipurkin hinta on naurettavan pieni verrattuna kaakeleiden poistoon ja paikalleen laittamiseen vaadittavien materiaalien hintoihin ja urakoitsijan palkkaan. Ja kävihän se nopeammin maalata, meillä kun oli tavoitteena muuttaa ennen vuoden vaihdetta.

Kodinhoitohuone/sauna ennen

Kodinhoitohuone/sauna jälkeen

Makuuhuoneissa muutoksia oli lattiat ja seinät, kaikki vaatekaapit ovat alkuperäiset ja ollaan niihin tyytyväisiä. Ihanaa kun on niin paljon säilytystilaa! Meiltä löytyy vieläkin tyhjiä kaappeja joiden olemassa olo välillä unohdetaan. Toivon ettei meille käy täällä niin että pikku hiljaa tavaran määrä lisääntyy ja huomataankin jossain vaiheessa ettei nämäkään kaapit riitä. On meinaan kiva kun voi esimerkiksi vaatteita säilyttää siististi ja väljästi ilman tunkemisen aiheuttamaa kaaosta. Meillähän on myös siis melko tilava vaatehuone, missä säilytetään kaikkea sekalaista ja siellä toimii myöskin meidän kierrätyspiste! On ollut niin mukavaa kun on toimiva keittiö ja tilaa muutenkin säilöä ja lajitella jätteitä. Tiedän että vieläkin paremmin voi kierrättää, mutta jo se, että laseille, papereille, pahveille, metallille, biolle ja muovi/sekajätteelle on omat paikat tuntuu voitolta kun aiemmassa asunnossa biojätteenkin eritteleminen tuntui vaikealta.

Makuuhuoneet ennen

Makuuhuoneet jälkeen

Meillä siis pienempi makuuhuone toimii nyt vierashuoneena, hankimme sinne vuodesohvan ja toisen tv:n johon liitettiin pleikkari. Mieheni ei tarvitse enää pelata pleikkaria olohuoneessa ja minä saan katsella hömppää Netflixistä rauhassa, haha! Asia mihin makuuhuoneissa kiinnitin huomiota jo asuntonäytössä, oli ettei täällä ole ollenkaan pattereita seinissä. Selvisikin, että täällä on vesikiertoinen lattialämmitys koko asunnossa, ai vitsi miten ihanaa! Rakastan itse lämmintä kotia enkä haluaisi asua paikassa jossa joutuisin kokoajan pitämään villavaatteita päällä taretakseni. Lattialämmityksen avulla pysyy koko asunto tasaisen lämpimänä eikä varpaat jäädy kovilla pakkasillakaan. Oli myös helpompi sisustaa kun ei tarvinnut ottaa pattereita huomioon, ja eiväthän ne seinäpatterit mitään super hienojakaan ole. Myös ilmanvaihto asunnossa on about miljoona kertaa parempi kuin kerrostaloasunnossa, ei nimittäin ole tunkkaista tai kosteaa ilmaa vaikka koko kodinhoitohuone olisi täynnä märkiä pyykkejä. Pyykit myös kuivavat ennätysajassa!

Tuli tuossa mieleen etten keittiöstä tainnut muistaa mainita edellisessä postauksessa sitä, että se tosiaan otettiin Keittiömaailman kautta ja asentaja kävi sen laittamassa paikoilleen. Se oli vähän niin kuin palkinto meille siitä, että kaikki muu työ tehtiin itse/talkoilla läheisten kanssa. Ja täytyy myöntää että olihan se mukavaa kun tuli töistä kotiin ja sillä aikaa joku oli käynyt hoitamassa hommaa eteenpäin. Harmittavaa tässä oli kylläkin se, että asennusprojekti kesti kauemmin kuin oltiin ajateltu ja ihan vasta viime viikolla saatiin viimeisen viat korjattua ja keittiö tavallisesti käyttöön.

Näin jälkeen päin jos miulta kysytään ryhtyisinkö tähän uudestaan, vastaukseni on kyllä! Ei edelleenkään voida ymmärtää miten ihmeessä jaksettiin tehdä tää projekti töiden ohella, hullujen hommaa… Mutta kaikki se vaivannäkö maksaa itseään takasin kokoajan, joka päivä kun täällä saa asua. Lempiasiani tässä asunnossa on valoisuus, raikkaus, ja yksinkertaisuus jotka sopii meidän elämäntapaan ja tyyliin paremmin kuin hyvin.

Ruokamorkkis ja kehopositiivisuus

Hyvinvointi, Ravitsemus, Urheilu

Oon nyt lyhyen ajan sisään lukenut useamman postauksen instagramissa ja blogeissa liittyen syömisen, tarkennettuna juurikin herkkujen syömisen aiheuttamaan morkkikseen. Monille, kuten allekirjoittaneellekin, tämä on tuttu tunne. Joskus kun olin vähän huonossa paikassa itseni ja elämäni kanssa, koin tätä morkkista useammin, ja tuolloin myös harrastin niin sanottua lohtusyömistä. Nykyään aika harvoin tulee syötyä varsinaisesti tunteiden johdattamana ja muutenkin koen hallitsevani itseäni tässäkin asiassa paremmin. Enkä nyt tarkoita, että kontrolloisin ja vahtaisin syömisiäni tarkasti tai pakonomaisesti, vaan yksinkertaisesti sitä ettei mikään tai kukaan muu kuin minä itse tietoisesti vaikuta ja päätä mitä syön ja milloin. Eikä kukaan muu myöskään saa minulle aiheutettua huonoa omatuntoa syömisistäni, niinkuin nuorempana sai. Toisin sanoen olen tyytyväinen minun ja ruuan väliseen suhteeseen, joka muuten on yksi tärkeimmistä suhteista joita ylläpidän päivittäin.

Tänään oli kyllä täydellinen kevätpäivä, saan niin paljon energiaa tosta auringonvalosta.

Janni Hussi kirjoitti omaan blogiinsa tekstin tunnesyömisestä johon itse pystyin hyvin samaistumaan. Syön herkkuja viikottain hyvillä mielin eikä maailmani kaadu siihen että syön viikonpäivästä riippumatta jotain normaalista poikkeavia herkkuja. Silloin siis kun itse tietoisesti teen päätökseen siitä ja oikeasti haluan syödä niitä. Mutta juurikin se negatiivisten tunteiden vuoksi syöminen, mitä itse tein joskus vuosia sitten paljonkin ja mistä Janni blogissaan kirjoittaa, aiheuttaa minullekin morkkiksen. Tällöin minusta tuntuu etten ole itse hallinnassa syömisistäni ja kun en oikeasti vaan halua syödä usein tai paljon runsaasti sokeria/suolaa/rasvaa sisältäviä ruokia, niin turhauttaa miksi joku ahdistuksen tai surun tunne minut saa sen tekemään. Minun ajatukseni tunnesyömisestä on juurikin se, että kun normaalisti en halua syödä herkkuja niin en syö ja jos haluan niin syön, mutta kun en halua syödä herkkuja ja tapahtuukin jotain mikä vetää mielialat alas syön niitä silti tietyllä tapaa omaa haluani vastaan vain tietynlaisena coping keinona tähän ikävään asiaan, tunnesyön.

Ajoittainen tunnesyöminen on inhimillistä, eikä minusta tarkoita syömishäiriödiagnoosin tarvetta, sama kuin joskus alakuloisuutta ja masentuneisuutta tunteva ihminen ei välttämättä ole masentunut. Näen asian niin, että tämä tunnesyöminen on kuitenkin yksi syömishäiriöön altistava tekijä, sillä esimerkiksi bulimian ominaispiirteitähän on juurikin se, että syöt pakonomaisesti paljon ja sen jälkeen tyhjennät itsesi esimerkiksi oksentamalla. Siksi on minusta vain hienoa että ihmiset tunnistavat tekevänsä tätä ruuan coping keinona käyttämistä ja puhuvat siitä ääneen. Itse en nähnyt että Janni olisi tekstissään tehnyt syömishäiriöstä kannustettavaa tai yrittänyt tuoda esille että syödessäsi suklaata sinulla kuuluu olla huono olo asiasta, yllätyksekseni tekstin kuitenkin pystyi ilmeisesti näinkin lukemaan. Mutta meitä on moneen ja omien kokemusten ja taustojen perusteella löydämme helposti samasta tekstistä eri tarkoituksia. Pyrin myös henkilökohtaisesti siihen, etten lue rivien välistä liikaa asioita mitä kirjoittaja ei sinne ole välttämättä tarkoittanut vaan jos tekstissä lukee ”hauki on kala” niin kirjoittaja on voinut tarkoittaa sillä hetkellä kokevansa hauen olevan kala eikä ole vain maininnut perään kaikkia skenaarioita joissa hauki ei välttämättä ole vain kala. Tällä tavalla olen melko yksinkertainen kaveri.

Haettiin töiden jälkeen kotiin ruokaa oikeen vimosen päälle! Eka laskiaispulla varmaan pariin vuoteen ja Tuen grillin burgeri, viinilasista mitäs muutakaan kun pepsi maxia.

Keskustelin parin hyvän ystäväni kanssa tunnesyömisestä ja ruokamorkkiksesta ja huomasin kuinka saman henkisesti ajatellaan näistä asioista, toki kaikki toi omaa näkökulmaansa ja kokemustaan esille mikä loi asiaan uutta valoa ainakin itselle. Yhteneväisyyteen mielipiteissä varmasti vaikuttaa se, että olemme lähes saman ikäisiä, urheilemme aktiivisesti ja olemme kiinnostuneita omasta hyvinvoinnista ja tuomme sen käytännön tekemiseen mukaan. Kokonaiskuvan tärkeys oli keskustelussamme se juttu, halutaan syödä niin, että se tukee meidän muuta tekemistä ja jaksamista. Tietynlainen suunnitelmallisuus omassa syömisessä helpottaa asiaa ja koska itse tiedän kuinka paljon paremmin voin niin henkisesti, fyysisesti ja kyllä, myös sosiaalisestikin kun syön terveellisesti, niin kyllä siihen haluaa panostaakin. Annan keholleni eväät joilla se pystyy pysymään terveenä mahdollisimman pitkään, ja vaikka on paljon sairauksia joita emme pysty elämäntavoillakaan estämään niin ainakin teen parhaani. Toki on myös normaalia syödä niitä ei-niin-terveellisiäkin juttuja silloin tällöin, ja kuten jo sanoin niin syönkin. Mutta se, että niiden tulisi kuulua kaikkien ruokavalioon ei minusta pidä kyllä paikkaansa, sillä emmehän me niitä varsinaisesti tarvitse. Kaikkia niitä asioita mitä herkuista (eli runsaasti sokeria/muuta makeutusta, suolaa tai rasvaa sisältävistä tuotteista) ”pitäisi” saada, löytyy tavallisissa määrissä myös ihan perus ruoka-aineista, eli päivittäinen herkuttelu lasketaan vielä siihen päälle ja huomaamatta määrät voi kasvaa korkeiksi.

Ja fakta vaan on se, että sisäelimet eivät kestä liikaa sokerin, suolan tai rasvan saantia pidemmän päälle vaan riskit erilaisiin pitkäaikaissairauksiin kasvaa jos niitä paljon ja usein nauttii. Ja vaikka liikunta voi estää esimerkiksi painonnousun, ei se kumoa kaikkia ravitsemuksen vaikutuksia (tämän takia ”jos urheilen ei haittaa vaikka söisin mitä tahansa” ajatus ei valitettavasti ole myöskään täysin totta). Monesti nähdään ja ajatellaan vain niitä ulkoisia muutoksia, ei haluta että paino nousee tai puhutaan siitä ettei kaikkien tarvitse olla missin mitoissa (eikä tietenkään tarvitsekaan), mutta siitä unohtuu yksi tärkeimmistä seikoista > mitä tapahtuu kehomme sisällä kun elämme tietyillä elämäntavoilla ja ruokailutottumuksilla? Koettu terveydentila on tärkeä mittari millä voimme päästä pitkällekin, mutta ei pitäisi unohtaa sitä että on myös se mittareilla, kokeilla ja tutkimuksilla arvioitava fyysinen terveys jota mielestäni ehkä liikaakin sivuutetaan sillä koetulla terveydellä. On mahdollista elää onnellista, iloista ja tyytyväistä elämää kuitenkin hitaasti kuormittaen ja vaarantaen fyysistä terveyttä. Toisaalta, voi myös elää fyysiselle terveydelle optimaalisilla elämäntavoilla ja samalla kokea tyytymättömyyttä, ahdistusta ja henkistä pahoinvointia.

Tänään oli myös monta syytä kilistellä!

Se ultimaattinen kehopositiivisuus ja selflove mistä paljon puhutaan on minulle ja minun mielestäni kuitenkin näiden tasapainottaminen keskenään. Haluan olla ja olenkin onnellinen elämässäni, rakastan ja saan vastarakkautta sekä itseltäni että läheisiltäni ja vietän päivät tehden asioita joista nautin. Ja näihin asioihin kuuluu muun muassa urheilu, muu liikkuminen, terveellisesti ja monipuolisesti syöminen kieltämättä itseltäni mitään ja sellaisten asioiden välttäminen joiden tiedän riskeeraavan fyysistä terveyttäni. Näiden lisäksi siihen kuuluu tietenkin myös tyytyväisyys omaan vartalooni, eli itseni kohdalla se tarkoittaa että muokkaan sitä haluamaani suuntaan urheilulla, katselen itseäni peilistä ja käyn vaa’alla tietääkseni painoni. Jonkun mielestä olen pinnallinen tämän vuoksi, mutta peilikuva tai vaa’an lukemat eivät ole se syy miksi elän niin kuin elän ja se on vain yksi osa-alue tässä omassa kokonaisuudessani. Kaikille tämä ei kuulu asiaan ja sekin on täysin fine. Eikä ole vain yhdenlaista vartaloa johon voi olla tyytyväinen, tämän vuoksi toisiin vertailu on ihan turhaa. Ja se, että joku haluaa erilaisen vartalon kuin minulla ei ole pois minulta, eikä minun tyytyväisyys omaan vartalooni ole pois kenenkään muun vartalosta. Täytyy aina muistaa se, että ainut ihminen joka määrittelee juuri sinun kehopositiivisuuden ja rakkauden itseäsi kohtaan on sinä itse!